Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pakistan - Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Nokkela sähkömies yrittää ansaita riittävästi kahdentoista tyttärensä myötäjäisiin. Narkomaanin vaimo etsii onnea mutta löytääkin rakkauden. Seurapiirien keveyteen kyllästynyt kaunotar yrittää muuttua. Mökkiään mukanaan kantava vanhus vaihtaa asuinpaikkaa aina riitaannuttuaan.

Hunajaa ja tomua on kahdeksan novellin kokoelma, joka kertoo pakistanilaisista köyhistä ja ökyrikkaista. Kaikki kirjan hahmot joko elävät yltäkylläisyydessä tai palvelevat yltäkylläisyydestä nauttivia.
Räikeistä varallisuuseroista huolimatta kaikkien tarinoiden päähenkilöitä yhdistää yksi asia: he ovat kaikki omalla tavallaan onnettomia.

Novellit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta kaikki tarinat liittyvät jollakin tapaa rikkaan maanomistajan K. K. Harounin sukuun. Joissakin niistä on sivuhenkilöinä edellisten tarinoiden keskeisiä henkilöhahmoja niin, että tarkkaavainen ja nimiä hyvin muistava lukija saa lisätietoja aiemmin lukemiensa novellien henkilöistä.

Hunajaa ja tomua on ollut ehdolla useiden arvostettujen palkintojen saajaksi ja voittanut Story Prize -palkinnon. Odotin teokselta varsin paljon, mutta se ei täyttänyt odotuksiani. Se ei missään nimessä ollut huono, mutta se ei myöskään imaissut minua mukaansa samalla tavoin kuin monet muut kirjat eikä tehnyt minuun muutenkaan erityisen suurta vaikutusta.

En pitänyt siitä, että novellit linkittyivät toisiinsa ikään kuin ohimennen. Toisin kuin Khaled Hosseinin Kun vuoret kaikuivat -teoksessa, jossa novellimaiset luvut muodostivat kauniin ja eheän romaanin, tässä kirjassa yhteydet vaikuttivat satunnaisilta. Yhteyksiä oli liian harvassa ja liian sattumanvaraisten henkilöhahmojen välillä, että niistä olisi pysynyt kärryillä ponnistelematta. Kaikkien sivuhenkilöidenkin nimet olisi pitänyt painaa mieleen siltä varalta, että heistä selviäisi jotakin olennaista myöhemmin. Eniten minua ärsytti se, että erään novellin loppuratkaisu jätettiin ensin auki mutta paljastettiin sitten myöhemmässä novellissa niin ylimalkaisessa sivuhuomautuksessa, että se jäi todella helposti huomaamatta.

Lisäksi osa novelleista loppui mielestäni vähän töksähtäen. Olisin myös kaivannut kaiken onnettomuuden vastapainoksi vähän enemmän onnellisuutta.

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (Avain 2012)
Alkuteos In Other Rooms, Other Wonders ilmestyi 2009.
Hunajaa ja tomua on ollut esillä monessa blogissa. Esimerkiksi näissä on kirjoitettu siitä: Mari A:n kirjablogi, Morren maailmaTea With Anna Karenina, Kirjoihin kadonnut, Tarinan viemää, INAhdus, Luettua ja Koko lailla kirjallisesti.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Afganistan - Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake. Afgaanipojan tarina

Yhdeksänvuotias poika, jota isä ja isoisä kohtelevat sodan vuoksi kuin miestä. Kuuromykkä matonkutojatar, jonka matoissa väitetään olevan taikaa. Ikimuistoinen pakomatka halki Afganistanin, jossa perinteinen vieraanvaraisuus on sodasta huolimatta yhä voimissaan.

Yhdeksän tornin linnake on Qais Akbar Omarin elämäkerta, mutta lukiessa on vaikea muistaa, ettei kyse ole fiktiosta. Omar on taitava tarinankertoja ja hänen elämänsä on ollut kuin suoraan romaanista.

Kirjan alussa Omarin vauras perhe elää Kabulissa onnellista ja turvallista elämää. Pian kaupunkiin kuitenkin alkaa saapua mujahidineja, pyhiä sotureita. Kabulilaiset ottavat heidät vastaan riemuiten, mutta pian he paljastuvat roistoiksi ja sotaherroiksi, jotka alkavat taistella keskenään ja muuttavat koko kaupungin sotatantereeksi.

Siitä alkaa Omarin perheen pakomatka. Viisilapsinen perhe ajaa isän volgalla paikkakunnalta toiseen turvaa etsien. Tutuiksi tulevat niin Bamiyanin kallioon hakatut valtavat buddhat kuin kuchi-paimentolaisten tavatkin. Moni muu pakenee ulkomaille ja vieraantuu kotimaastaan, mutta Omarin perhe oppii sodan ansiosta tuntemaan Afganistanin syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Jos Yhdeksän tornin linnake olisi fiktiota, ajattelisin kirjailijan keksineen ajatuksen perheen pakomatkasta miettiessään, miten saisi kerrottua lukijalle mahdollisimman monipuolisesti Afganistanin kansoista ja heidän kulttuureistaan. Siinä tapauksessa kirjan juoni saattaisi tuntua häiritsevän tarkoitushakuiselta. Koska kyse kuitenkin on omaelämäkerrasta, ei voi kuin ihailla sitä, miten paljon Omarin isä onnistuu pakenemisen sivutuotteena lapsilleen Afganistanista opettamaan.

Omarin perhe pyrkii monien muiden tavoin ulkomaille maanpakoon, mutta se ei missään vaiheessa onnistu. Monivaiheinen pakomatka tuo heidät lopulta takaisin Kabulin liepeille, missä he asuvat yhä, kun talibanit nousevat valtaan. Alkaa uudenlaisen hulluuden aikakausi. Omar kasvaa aikuiseksi talibanien järjettömien sääntöjen kahlitsemassa maassa.

Kirjassa on muutama hyvin järkyttävä kohtaus. Vaikka Omar on vasta lapsi sodan tunkeutuessa hänen perheensä elämään, hänen isoisänsä ja isänsä ottavat hänet mukaan todella vaarallisiin paikkoihin ja hän joutuu näkemään ja kokemaan niin hirveitä asioita, että pelkkä niistä lukeminenkin voi aiheuttaa herkälle painajaisia.

Ero afganistanilaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä näyttää olevan tässä asiassa räikeä. Nyky-Suomessa lasta ei varmasti pakotettaisi tai edes päästettäisi palaamaan hengenvaaralliselle sota-alueelle, jos hänet olisi kerran saatu vietyä sieltä turvaan. Omar kuitenkin joutuu palaamaan sukunsa entiselle asuinalueelle Kabuliin jopa kaksi kertaa, vaikka viimeistään ensimmäisen traumatisoivan kerran jälkeen on hyvin tiedossa, mikä siellä odottaa. Muutenkin isä tekee jatkuvasti päätöksiä, jotka asettavat hänet vaaraan.

Omar ei vaikuta kauhukokemuksistaan kertoessaan millään tapaa katkeralta isoisäänsä tai isäänsä kohtaan. Hän kertoo rauhallisesti isänsä perustelleen päätöksiään koko perheen yhteisellä edulla: Jos poika joutuu verenhimoisten koirien raatelemaksi, muulla perheellä on vielä mahdollisuus päästä turvaan, mutta jos isä kuolee ruuanhakumatkalla, muu perhe ei selviydy ilman häntä. Jos poika on isänsä mukana heidän kohdatessaan verenhimoisia sotaherroja, he saattavat vaikuttaa vähemmän uhkaavilta ja päästä siksi helpommin pälkähästä kuin jos isä olisi liikkeellä yksin. Logiikan voi ymmärtää järjellä, mutta tunteen tasolla minun oli silti vaikea hyväksyä Omarin isän ratkaisuja.

Omar kirjoittaa kauheimpia kokemuksiaan kuvailtuaan, ettei ole kertonut niistä kenellekään ennen kirjan kirjoittamista. Se teki kirjasta jotenkin vielä koskettavamman. Tuntui, että kaikilla meillä lukijoilla on kunnia päästä hänen uskotuikseen.

Yhdeksän tornin linnake on yksi vaikuttavimmista ja mukaansatempaavimmista kirjoista, jotka kesälomani aikana luin. Se kilpailee Rutosti hevosia -teoksen kanssa lomani parhaan lukuelämyksen tittelistä.

Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake. Afgaanipojan tarina (Otava 2014)
Alkuteos A Fort of Nine Towers. An Afghan Family Story ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Yhdeksän tornin linnakkeesta on kerrottu myös ainakin Kirjavalaassa, Annelin kirjoissa -blogissa ja Kirjapolkuni-blogissa.

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kahdeksan sotakirjaa ja ylenen vääpeliksi.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Intia - Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Poika, jota vanhemmat rakastavat vähemmän kuin hänen veljeään. Tyttö, joka unelmoi vapaudesta ja opinnoista mutta huomaa joutuvansa aina uusiin kahleisiin. Poliittinen tilanne, joka saa yhdet tekemään vääriä valintoja ja toiset lähtemään kotimaastaan lopullisesti.

Tulvaniitty seuraa yhden intialaisen perheen elämää monen vuosikymmenen ajan ja esittelee lukijalle kolme eri sukupolvea. Osa tapahtumista sijoittuu Intiaan ja osa Yhdysvaltoihin, johon osa perheestä muuttaa.

Lahiri on tullut tunnetuksi siirtolaisten elämän kuvaajana, jonka päähenkilöt ovat yleensä intialaistaustaisia amerikkalaisia. Hän on käsitellyt aiemmissa kirjoissaan paljon identiteettiongelmia, joita monikulttuurisuus voi aiheuttaa. Kun haastattelin häntä huhtikuussa hän painotti kuitenkin, ettei siirtolaisen kulttuuri-identiteetti ole hänen kirjojensa keskeisin teema. Häntä kiinnostaa ennen kaikkea juurettomuus, eikä sen tarvitse liittyä nimenomaan monikulttuuriseen identiteettiin. Hän sanoi ajattelevansa hahmojensa juurettomuutta laajemmassa, psykologisessa mielessä.

Tämä näkyy selvästi Tulvaniityssä. Vaikka kirjan päähenkilöt ovat intialaistaustaisia amerikkalaisia ja juurettomuus on heidän tarinassaan keskeistä, Tulvaniitty ei kerro juuri lainkaan monikulttuurisen identiteetin ongelmista. Juurettomuutta voi aiheuttaa esimerkiksi vanhempien rakkauden puute tai se, että vanhemmat ovat salanneet lapseltaan olennaisia tietoja tämän taustasta.

Ihailen Lahirin tapaa kirjoittaa ja kertoa tarinoita, mutta en nauttinut Tulvaniityn lukemisesta yhtä paljon kuin esimerkiksi Tämä siunattu koti -novellikokoelman. Rakkauden puute hallitsi päähenkilöiden elämää voimakkaasti ja olin lukiessani lähes koko ajan surullinen heidän puolestaan. Täysin vailla rakkautta ja onnea ei yhdenkään päähenkilön elämä onneksi sentään ollut.

Yhtä kaikki Tulvaniitty on hieno teos, jota voin suositella varsin monenlaisille lukijoille.

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty (Tammi 2014)
Alkuteos The Lowland ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.
Tulvaniitystä on kirjoitettu jo monessa blogissa, esimerkiksi Mari A:n kirjablogissa, Kirjainten virrassa -blogissa, Kulttuuri kukoistaa -blogissa, Kirjakaapin kummituksessa, Ullan luetuissa kirjoissa, Kirjakompassissa, Periaatteessa kirjoista -blogissa ja Opusculossa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Brasilia - Luiz Ruffato: Rutosti hevosia

Teinitytön laihdutuskuuri keskeytyy, kun hänen otsaansa painetaan revolveri. Tuulenpuuska murskaa ikkunanpesijät verisiksi ruumiiksi katukivetykseen. Vaimo pyytää miestään riisumaan pikkutakin ja solmion ennen kotiin tuloa, jotta häntä ei ammuttaisi poliisina.

Samaan aikaan asekauppias vie poikansa syntymäpäiväaterialle McDonald'siin. Pitkään lapsettomuutta surrut pariskunta iloitsee tyttärestään, joka vastaa heidän kaikkia unelmiaan. Kaksi hermostunutta hyvätuloista pariskuntaa kokeilee ensimmäistä kertaa parinvaihtoa.

Rutosti hevosia kertoo kymmeniä pieniä tarinoita yhdestä ainoasta päivästä São Paulossa. Pääosa päähenkilöistä elää toivottomissa oloissa, mutta seassa on hyväosaisia, joiden onni korostaa entisestään huono-osaisten onnettomuutta.

Ruffato leikittelee taitavasti erilaisilla kerronnan tavoilla. Yhdenkään tarinan kerronta ei ole täysin samanlaista. Osa muistuttaa novelleja, osa runoja. Jotkut ovat pelkkiä luetteloita tai kuvauksia. Yhdessä on pelkkä ruokalista, toisessa lehden työpaikkailmoituksia. On kirje, dialogi ja monologi. Välillä kirjasimetkin vaihtelevat.

Monissa tarinoissa käytetään pilkutonta, tykittävää kerrontatyyliä, joka saa lukijan helposti haukkomaan henkeään. Yhtä hengästyttävä on tahti, jolla lukija viedään tunteesta ja tunnelmasta toiseen, saadaan kiinnostumaan aina uudesta päähenkilöstä ja tempaistaan äkisti pois tämän luota.

Rutosti hevosia on kirja, joka varmastikin kannattaa lukea useampaan kertaan. Ensimmäisellä lukemalla ei taatusti hahmota kuin murto-osan kaikesta siitä, mitä teos pitää sisällään.

Mikään hyvänmielenkirja Rutosti hevosia ei ole. Se antaa Brasiliasta todella karun ja lohduttoman kuvan. Kirjan liepeen kirjailijaesittelyn mukaan Ruffato eli osan lapsuudestaan perheensä kanssa kodittomana, joten hän varmasti tietää paljon kuvaamastaan köyhyyden ja jatkuvan väkivallan uhan maailmasta. Helsingin Sanomien haastattelussa hän kertoi suututtaneensa monia maanmiehiään sillä, miten kovasanaisesti hän on maailmalla kotimaataan kritisoinut.

Mietin paljon kirjan nimeä. Alkukielinen nimi Eles eram muitos cavalos rikkoo ymmärtääkseni tahallaan portugalin kielioppisääntöjä tavalla, joka runoudelle sallitaan. Nimi kääntyisi mielestäni suomeksi suoraan jotakuinkin He olivat paljon hevosia. Kirjan alussa on sitaatti brasilialaiselta runoilijalta Cecilia Meirelesiltä: "Hevosia oli niin paljon / ettei niiden nimiä värejä alkuperää / kukaan enää muista". Tulkitsin nimen samaistavan kirjan lukuisat päähenkilöt Meirelesin kuvaamaan valtavaan joukkoon hevosia: yksittäiset ihmiset eivät muistuta yksittäisiä hevosia, vaan Sao Paulon asukkaat kokonaisuudessaan tai kirjan päähenkilöt yhdessä ovat samassa asemassa kuin Meirelesin hevoset. Heidänkään nimiä värejä alkuperää ei kukaan muistaisi.

Teoksessa oli jotain niin uutta, tuoretta ja toimivaa, että se sai minut miettimään, lukevatko myöhempien vuosikymmenien kirjallisuustieteen opiskelijat sitä esimerkkinä tämän aikakauden kirjallisuudesta. Pohdin myös, olisiko samaa tyyliä siihen mennessä imitoitu jo niin paljon, etteivät opiskelijat oikein ymmärtäisi, mitä ihmeellistä juuri tässä kirjassa on.

Koska teoksen tyyliä on vaikea hahmottaa kuvauksen perusteella, siteeraan tässä tarinan, joka ainakin ensilukemalta vaikutti minuun kaikkein syvimmin:

34. Nainen joka

laahustaa linnunpelättimenä Morumbin kaduilla tunkkainen tukka harottaa katse harhailee jalkojen käsien ryppyinen iho ruvella mustat kynnenaluset vaatteet ryysyiset
nainen joka laahustaa linnunpelättimenä Morumbin kaduilla mumisee sekavasti kuola rohtuneista suupielistä valuu kaikkeen väsyneet silmät kädet lanteilla heiluvat epätahdissa sääret längellä
nainen, joka laahustaa linnunpelättimenä Morumbin kaduilla herättää pahennusta kyselee rukoilee tietoja vaatii vastauksia kuumeisena kiusattuna itkuisena sama käsittämätön kysymys tuhansin eri sanoin
nainen, joka laahustaa linnunpelättimenä Morumbin kaduilla joka säällä ei välitä juokseeko maassa torakka vai rotta valuuko katuojassa sadevesi vai auringonvali ei tiedä lenkkitossu rantasandaali poliisi ei tiedä
nainen, joka laahustaa linnunpelättimenä Morumbin kaduilla
ei ole aina ollut sellainen
ei
ei ole ollut
:
hän muuttui sellaiseksi eräänä päivänä kun katsoi kelloa, yksitoistavuotias tyttö ei palannut koulusta, ei tullut kasvot innosta hehkuen keittiöön, äiti! kului yö, tuli aamu, lakanat ja peitto sileinä, myös seuraavana päivänä, sitä seuraavana, ei jälkeäkään, äiti kolusi nöyränä poliisiasemat sairaaat vastaanottokodit ensiapuasemat ruumishuoneet, käveli reitin kotoa kouluun ja takaisin lukemattomat kerrat, kävi ovelta ovelle kyselemässä havaintoja johtolankoja aavistuksia
kunnes
eräänä iltana
ikkunaan koputettiin, joku pyysi häntä puhelimeen, kadun puhelinkoppiin, hän juoksi, jalat olivat pettää, sydän, joku... tietää... ehkä... tyttö?                                   Sinäkö, rakas tyttö?
langan toisessa päässä itkua
                                    paniikkia
hän ehti kuulla tuntea äänen                                               Tyttö? Missä... sinä olet?
Oma tyttöni! Missä?
- epämääräistä melua -             sitten tuli hiljaista
hän lankesi polvilleen löi kätensä kiveykseen, hammastikkuja tulitikkuja kaljapullonkorkkeja sylkiklönttejä tupakantumppeja nelinkontin hän mietti ääntä
mistä se tuli?
mistä?
ryömi pitkin katuja ja kujia
kotitalon ovet ja ikkunat paiskattiin kiinni
ei koskaan palannut paratiisikylään
äiti
eikä tytär
enää koskaan

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia (Into 2014)
Alkuteos Eles eram muitos cavalos ilmestyi 2001.

Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille, jotka haluavat lukea jotain uudenlaista.

Rutosti hevosia -teoksesta on kirjoittanut myös esimerkiksi Mari A.

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.