Sri Lanka - Romesh Gunesekera: Reef

Palveluspoika, joka löytää kutsumuksensa päästessään töihin keittiöön. Meribiologi, joka ymmärtää paljon valliriutoista mutta vähemmän pinnan yläpuolisesta maailmasta, joka on tulossa hulluksi hänen ympärillään. Nainen, joka rakastaa cashewkakkua - ja ehkä myös meribiologia.

Koska pidin todella paljon Romesh Gunesekeran Noon Tide Toll -kirjasta, päätin tutustua myös hänen muuhun tuotantoonsa. Reef on hänen esikoisteoksensa. Se ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin tuore Noon Tide Toll mutta oli silti lukemisen arvoinen.

Romesh Gunesekera vertaa Reefin esipuheessa romaania koralliriuttaan. Hän sanoo romaanin olevan sanoista koostuva rakennelma, jota lukijoiden mielikuvitus ravitsee, pitää hengissä ja uusintaa, ja joka vastavuoroisesti ravitsee ja uusintaa lukijoiden mielikuvitusta. Kuvassa on koralliriutta Intian valtameressä mutta ei Sri Lankan vesillä vaan Malediiveilla marraskuussa 2014.

Valtaosa Reefin tapahtumista sijoittuu aikaan juuri ennen Sri Lankan verisen sisällissodan alkua. Politiikassa kuohuu, mutta kertojana toimivan palveluspojan Tritonin ja hänen isäntänsä, meribiologi herra Salgadon elämä ei pyöri politiikan ympärillä. Herra Salgado rakastuu, ja hänen romanssinsa kautta myös Triton pääsee lähemmäksi kaunista naista kuin koskaan aikaisemmin.

Kun sota alkaa, rakkaus jää taka-alalle, kun keskeisintä onkin yhtäkkiä selviytyminen.

Reefiä lukiessa pääsee kurkistamaan hyväosaisten srilankalaisten elämään ennen kuin sota muuttaa kaiken. Varakkaan herra Salgadon ja hänen ystäviensä arki on leppoisaa ja mukavaa. Hyvää ruokaa on tarjolla yltäkylläisesti, juoma virtaa ja juhlimiseen on aina aikaa. Ystäväpiirissä on eri uskontokuntien edustajia, mutta kukaan ei anna maailmankatsomusten erojen häiritä. Myöskään perinteisistä moraaliarvoista ei niuhoteta: on vain hienoa, jos pari elää moderniin malliin yhdessä solmimatta avioliittoa.

Tällaisia rapeita lihatäytteisiä lettuja, hoppereita, Tritonilla oli tapana valmistaa herra Salgadolle ja hänen parhaalle ystävälleen. Herrat saattoivat keksiä vaatia niitä hyvinkin myöhään illalla. Kuva on otettu ravintolassa Sri Lankan Dickwellassa marraskuussa 2014.

Gunesekera kertoo Reefin vuoden 2014 pokkaripainokseen lisätyssä esipuheessa halunneensa kirjoittaa taskuun mahtuvan romaanin, joka kasvaisi lukijoiden mielessä fyysistä kokoaan suuremmaksi. Mielestäni hän onnistui jo esikoisteoksessaan tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa. Reef on romaaniksi lyhyt, vain 180-sivuinen, mutta se herättää yhtä paljon jollei enemmänkin ajatuksia kuin monet paksummat opukset.

Romesh Gunesekera: Reef. 20th anniversary edition with a new introduction by the author. (Granta Books 2014)
Reef ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1994, silloinkin Grantan kustantamana.

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Olen lukenut haasteeseen nyt kymmenen kirjaa ja ylenen luutnantiksi.

Intia - Tarquin Hall: Vish Puri ja Nauruun kuolleen miehen tapaus

Ilmassa leijuva kaamea Kali-jumalatar, joka surmaa miekalla arvostetun tohtorin. Naurukerho, jonka yhdessä säännöllisesti hohottavilla jäsenillä on kullakin salaisuutensa. Palvottu guru, jonka opetuslapsista osa hehkuu onnea mutta osa näyttää tulevan opettajansa läheisyydessä onnettomiksi.

Vish Puri -sarjan toinen kirja käsittelee intialaisten uskoa ja taikauskoa. Gurunmurtaja-nimellä tunnettu tohtori Jha on tullut tunnetuksi taistelustaan taikauskoa vastaan. Jha ja hänen seuraajansa ovat ottaneet tehtäväkseen paljastaa, miten pyhinä miehinä esiintyvät huijarit tekevät taikatemppunsa. Järjen puolestapuhuja kohtaa kuitenkin loppunsa aivan uskomattomalla tavalla, kun ilmassa leijuva jumalatar murhaa hänet. Murhatempun tekotavan ja murhaajan henkilöllisyyden osaa tietenkin paljastaa ainoastaan salapoliisi Vish Puri.

Luin Nauruun kuolleen miehen tapauksen kierrellessäni Intiaa turistina. Se oli sopivan kevyttä matkalukemista ja oli hauskaa, kun kirjassa mainittiin esimerkiksi ruokia, joita olin juuri maistanut tai viitattiin kaoottiseen liikenteeseen tai muihin vastaaviin ilmiöihin, joihin olin itsekin juuri törmännyt. Matka sai minut kuitenkin kaipaamaan toisenlaista luettavaa Intiasta.

Kukkakauppias Jaipurin vanhassakaupungissa Pink Cityssä marraskuussa 2014.

Eräs turistiryhmäni jäsen kysyi paikalliselta oppaaltamme, mitä intialaista kaunokirjallisuutta hän suosittelisi meille. Opas ei halunnut suositella meille mitään, koska emme osaa hindiä. Hän oli sitä mieltä, että kaikki parhaat nyky-Intiaa kuvaavat kaunokirjalliset teokset ovat hindiksi kirjoitettuja, eikä hänen tiedossaan ollut, että hänen arvostamiensa kirjailijoiden teoksia olisi käännetty englanniksi. Hänen kokemuksensa mukaan länsimaisille lukijoille on tarjolla lähinnä ulkointialaisten englanniksi kirjoittamia kirjoja, eivätkä pitkään Intian ulkopuolella asuneet kirjailijat hänen mielestään tunne nyky-Intiaa riittävän hyvin, vaikka sitä teoksissaan kuvaavatkin.

Kysyin oppaan mielipidettä Valkoinen tiikeri -teoksesta, jonka olen lukenut ennen tämän blogin perustamista. Opas piti sitä hyvänä esimerkkinä ulkointialaisen kirjasta, joka ei hänen mielestään vastaa Intian nykytodellisuutta.

Minun on vaikea uskoa, ettei Intiassa asuvien hyvien intialaisten kirjailijoiden teoksia käännettäisi englanniksi. Ajattelin, että ehkä opas ei vain ollut nähnyt käännöksiä, koska ne on suunnattu ulkomaisille markkinoille. Ajattelin kotiin palattuani selvitellä asiaa. Jos jollakulla on lukuvinkkejä Intiassa asuvien intialaiskirjailijoiden teoksista, kuulisin niitä mielelläni.

Chiliä myynnissä Jaipurin vanhankaupungin Pink Cityn maustekadulla marraskuussa 2014.

Vish Puri -kirjoja en halunnut ottaa oppaan kuullen edes puheeksi, ja pidin huolta siitä, ettei hän nähnyt minun lukevan Nauruun kuolleen miehen tapausta. Olen varma siitä, että hän paheksuisi sarjaa. Intiassa ulkomaalaisena asuneen Tarquin Hallin tapa kuvata Intiaa on varmasti hyvin erilainen kuin oppaan arvostamien kirjailijoiden.

Itse pidän edelleen Vish Puri -kirjoja viihdyttävinä ja luen niitä mielelläni silloin, kun kaipaan jotain kevyttä. Nauruun kuolleen miehen tapaus oli kolmesta lukemastani Vish Puri -kirjasta suosikkini.

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus (Gummerus 2014)
Alkuteos The Case of the Man Who Died Laughing: A Vish Puri Mystery ilmestyi 2010.

.

Terveisiä Intiasta ja Bhutanista!

Viime päivinä minulla on ollut aika vähän aikaa lukumatkailuun, sillä olen ollut konkreettisemmalla matkalla. Kiersin 1,5 viime viikkoa Intiaa ja Bhutania, ja nyt olen Sri Lankassa.

Katukauppaa Jaipurin vanhassakaupungissa Pink Cityssä Intiassa.

Matkalukemisiksi otin kohdemaihini liittyviä kirjoja. Intiasta ja Sri Lankasta oli helppo löytää luettavaa, mutta Bhutanista kertovaa kirjaa en ehtinyt matkaan valmistautuessani saada käsiini. Päätin metsästää sopivaa kirjaa paikan päällä.

Chilit kuivuvat torikojun katolla Punakhassa Bhutanissa.

Vierailin Bhutanissa pääkaupunki Thimpussa, entisessä pääkaupungissa Punakhassa sekä lentokenttäkaupunki Parossa, mutta en nähnyt ensimmäistäkään kirjakauppaa. Turistikaupoissa myytiin tietoteoksia mutta ei kaunokirjallisuutta. Vasta Paron kansainväliseltä lentokentältä sain ostettua bhutanilaisen kirjailijan romaanin. Luulin sitä nimen ja kannen perusteella ensin jonkinlaiseksi meditaatio-oppaaksi, mutta takakansiteksti osoitti tulkinnan vääräksi. Kirjan on määrä kuvata kolmen naispäähenkilösukupolven kautta sellaista Bhutania, jota turistimatkalla tai dokumenttielokuvia katsomalla ei näe.

Kun ostin kirjan, eräs matkaseuralaisistani huomautti, että oppisin sen myötä Bhutanista varmasti paljon enemmän kuin olimme oppineet neljän päivän ryhmämatkallamme. Se sai minut taas kerran miettimään, miten korvaamattomia lukumatkat ovat. Turisti ei koskaan näe kohdemaataan paikallisin silmin yhtä hyvin kuin lukumatkailija.

Bhutan on tästä erinomainen esimerkki. Turistiviisumin saaminen Bhutaniin edellyttää, että turistilla tai ryhmällä on koko matkan ajan mukanaan paikallinen opas. Näin valtiovalta pystyy sanelemaan, mitä Onnellisten ihmisten laakson puolia matkailijat näkevät. Ei tainnut olla sattumaa, että ostamaani romaania myytiin ainoastaan lentokentän kansainvälisellä alueella; vaikka olen vasta alkupuolella kirjaa, näen jo nyt, että sen sisältö tuskin on Bhutanin kuningashuoneen makuun.



Tällaista Bhutania turisteille esitellään: kansallispukuisia oppaita ja upeita vuoristomaisemia.

Olin suunnitellut laittavani tähän postaukseen enemmänkin kuvia, mutta hotellin nettiyhteys on niin heikko, että on pakko tyytyä tällä erää näihin. Jatkoa seuraa.

Varsinaisia kirjapostauksia on luvassa kohtapuoliin lisää, sillä yksi mukaan pakkaamistani kirjoista on jo luettu ja Bhutan-kirjakin edistyy hyvää vauhtia.

Kirjamessujen antia

Ehdin tänä vuonna Helsingin kirjamessuille kahdesti: perjantaina työpäivän jälkeen ja tänään päivällä. Nautin messuilla kiertelystä tänä vuonna taas enemmän kuin viimeksi, eikä kustantamojen ja kirjakauppojen yhteinen messualue tällä kertaa tuntunut pieneltä. Ehkä alan tottua hallin uuteen kokoon. Kustantamolta toiselle navigoiminen on mielestäni silti nykyään vaikeampaa kuin ennen Messukeskuksen remonttia.

Ostin kuvassa näkyvät pokkarit ja valitsin muutaman joululahjatoivekirjan, jotka äitini osti perinteemme mukaisesti minulle valmiiksi. Lisäksi kokosin pitkän listan kirjoista, jotka sopisivat tähän blogiin:

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori (Like)
Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha (Like)
Romain Puertolas: Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin (Otava)
Patjim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava)
Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna (Seven pokkarit)
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammen Keltainen kirjasto)
Mo Yan: Viinamaa (Otava)
Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmien tarha (Atena)

Aika näyttää, montako noista tulen lopulta lukeneeksi. Katsoin äsken viime vuoden kirjamessuilla laatimaani listaa ja totesin, että varsin moni sen kirjoista on edelleen lukematta.

Etsin erityisesti pokkareita siksi, että olen kohta taas lähdössä kiertämään maailmaa ja halusin matkalukemista. E-kirjat olisivat totta kai vielä parempi valinta matkalaukun painoa ajatellen, mutta toisaalta perinteisestä kirjasta ei lopu koskaan akku, vaikka matkakohteissa olisi huonot mahdollisuudet ladata mukana olevia laitteita.

Pinossa on useampia Intiaan liittyviä kirjoja, sillä Intia on yksi matkakohteistani. Jos joku teistä tietää hyvän Bhutaniin sijoittuvan kirjan, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Sri Lanka - Romesh Gunesekera: Noontide Toll

Hymyilevä majatalonemäntä, joka tappaa rotan hätkähtämättä hämmästyttävän tarkasti heittämällään pullolla. Rakastettuaan kaipaava sotilas, joka ei usko saavansa koskaan anteeksi. Ryhmä kiinalaisia liikemiehiä, jotka etsivät viidakon kätköistä kymmeniä tuhansia polkupyöränromuja.

Noontide Toll oli paras lukukokemukseni pitkään aikaan. Sri Lankaan ja nykyhetkeen sijoittuva novellikokoelma oli kauniisti kirjoitettu, oivaltavasti kerrottu, koskettava ja ajatuksia herättävä.

Kaikkien novellien minäkertoja on viisikymppinen aikamiespoika Vasantha, joka kyyditsee turisteja ja liikematkalaisia ympäri Sri Lankaa minibussillaan. Yli 25 vuotta kestänyt sisällissota on päättynyt vasta viisi vuotta sitten, ja jokainen Vasanthan bussiin nouseva kohtaa matkallaan jollain tapaa maan murheidentäyteisen menneisyyden.

Vasantha ei ole koskaan saanut opiskella, mutta hän arvostaa sivistystä ja pyrkii kehittämään itseään mahdollisuuksiensa mukaan. Hänen kertojanäänensä ei kuulosta millään tapaa kouluttamattomalta: kieli on kaunista, jopa runollista, sanavarasto laaja ja sanoiksi puetut ajatukset hyvinkin filosofisia. Juuri Vasanthan kertojanääni viehätti minua Noontide Tollissa ehkä kaikkein eniten, joten en antanut realismin häiritä enkä miettinyt, voisiko Vasanthan elämän elänyt ihminen todella kuulostaa sellaiselta.

Kirjan päähenkilöksi nousee mielestäni Sri Lankan saarivaltio. Muutama novelli kertoo Vasanthan asiakkaista, muutama ennemminkin hänen ajomatkoillaan kohtaamistaan srilankalaisista. Kuva Vasanthasta itsestään tarkentuu tarina tarinalta. Keskeistä joka tarinassa on kuitenkin Vasanthan halu ymmärtää Sri Lankan nykyisyyttä kaiken sen valossa, mitä matkat tuovat esiin maan lähihistoriasta.

Sodasta on vaikea kirjoittaa kaunista kirjaa, mutta Gunesekera on onnistunut siinä. Noontide Tollin novellit ovat surullisia mutta eivät lohduttomia. Ne kuvaavat järkyttäviä tapahtumia mutta eivät mässäile niiden kauheudella. Ne katsovat menneeseen mutta silti myös tulevaisuuteen.

Gunesekeralta ei tietääkseni ole vielä suomennettu ainuttakaan teosta. Toivon todella, että tämä suomennetaan.

Romesh Gunesekera: Noontide Toll (Granta Books 2014)

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Ranska - Catherine Pancol: Mimmit 3

Mimmit 3 on paksumpi kuin aiemmat osat, mutta se loppui silti aivan liian pian. Olisin halunnut elää Josephinen, Stellan ja muiden ystävieni kanssa vielä paljon pidempään.

Lohdullista on se, etten usko heidän tarinansa loppuvan tälläkään kertaa. Samoin kuin edellisen trilogian lopussa, Pancol jätti tälläkin kertaa lukijalle koukkuja, ilmeisiä vihjeitä siitä, että hahmojen elämässä on odotettavissa lisää jännittäviä käänteitä.


Koko Mimmit-trilogian luettuani en kuitenkaan ole aivan varma siitä, voiko kaikkiin vihjeisiin luottaa. Mimmikolmikon sivuilla ei nimittäin palattu kaikkii niihin kysymyksiin, jotka minun mieltäni jäivät askarruttamaan, kun aikoinaan laskin kädestäni edellisen trilogian päätösosan Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.

Minulle opetettiin yliopistolla, että jos elokuvassa tai tv-ohjelmassa on näkyvästi esillä ase, sillä täytyy jossain vaiheessa ampua. Tv-dokumenttien käsikirjoittamista meille toimittajaopiskelijoille Tampereen yliopistossa opettanut vieraileva luennoitsija kutsui asetta ja muita vastaavia elementtejä termillä viritys, koska niiden tarkoitus on virittää katsojan odotukset. Jos katsojan huomio ohjataan kiinnittymään testamentin tekoon, asiaan kuuluu, että testamentilla on jossain myöhemmässä vaiheessa merkitystä tarinan kannalta. Jos mies ja nainen luovat valkokankaalla toisiinsa kiihkeitä katseita, heidän välilleen täytyy jossain vaiheessa puhjeta romanssi. Katsoja pettyy ja jopa suuttuu, jollei tarinan jatko vastaakaan ilmiselvän virityksen herättämiin odotuksiin.

Sama pätee mielestäni hyvin pitkälle myös kirjallisuuteen. Lukija olettaa, että hänelle kerrotuilla seikoilla on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Jos asia olisi yhdentekevä, sitä ei kannattaisi mainita lainkaan.

Tämä (ja vain tämä) kappale sisältää juonipaljastuksia Central Parkin oravista ja siitä, mitä teemoja Mimmeissä ei käsitellä - mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia Mimmeistä. Central Parkin oravissa Josephine sanoo parhaalle ystävälleen Shirleylle toivovansa, ettei hänen ensirakkautensa kanssa sänkyyn mennyt teinityttärensä Zoe vain ole tullut raskaaksi. Josephinen mainitsee odottavansa jännittyneenä Zoen kuukautisten alkua. Mielestäni tämä on ilmiselvä viritys. Koko loppukirjassa ei kerrota, alkoivatko Zoen kuukautiset vai eivät. Kirjan lopussa hän mutustelee nutellalla päällystettyä leipää ja toteaa sisarelleen tarvitsevansa nutellaa, koska se rauhoittaa. Tulkitsin Pancolin halunneen jättää lukijan miettimään, onko Zoe kenties raskaana. Tunsin oloni vähän huijatuksi, kun Zoen mahdollisen raskauden teemaan ei palattukaan Mimmeissä millään tavalla.

Mimmien lopussa auki jääneet kysymykset olivat kuitenkin vielä paljon selkeämpiä. Moni juonikuvio sai luontevan päätöksen, mutta muutama erittäin iso ja keskeinen tarina jäi täysin kesken.

Luotan siihen, että Mimmien hahmoista kuullaan vielä.

Katherine Pancol: Muchachas 3 (Albin Michel 2014)
Mimmit-trilogian ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi 1.10. En tiedä vielä, koska Mimmit 2 ja 3 seuraavat perässä.

Osallistun tällä kirjalla tänään päättyvään Vive la France -lukuhaasteeseen. Sain luettua neljä kirjaa ja suoritettua Ranskan lipusta sinisen ja valkoisen raidan.

Arvioni trilogian aiemmista osista voi lukea täältä: Mimmit 1, Mimmit 2

Ranska - Catherine Pancol: Mimmit 2

Hiljainen ja ujo tyttö, jonka kauneus piilee jokaisen pienenkin teon intensiivisyydessä ja jumalaisessa viulunsoitossa. Lahjakkaan muotisuunnittelijan iäkäs mesenaatti, jonka motiivit herättävät epäilyksiä. Rakkauden riivaama nainen, joka yrittää estää itseään pettämästä parasta ystäväänsä.

Toisin kuin Mimmit 1, Mimmit 2 kertoo pelkästään Krokotiilin keltaisista silmistä tuttujen hahmojen elämästä. Gary ja Hortense tavoittelevat New Yorkissa unelmiaan ja yrittävät saada selville, miten pitkälle heidän lahjakkuutensa riittää. Josephine painiskelee jälleen kerran heikon itseluottamuksensa kanssa. Elämä koettelee Zoen ja Gaetanin nuorta rakkautta.

Stellasta ja hänen perheestään Mimmit 2 ei sen sijaan kerro juuri lainkaan. Sen sijaan muut Mimmien ykkösosassa esitellyt uudet hahmot saavat tilaa kasvaa ja tulla lukijalle tutuiksi. Erityisesti Garyllä ja Hortensella on New Yorkissa uusia ystäviä, joista tulee Mimmit 2:ssa heille koko ajan tärkeämpiä.

Näiden uusien hahmojen esittelemisessä Pancol onnistui mielestäni paremmin kuin Stellan esittelemisessä Mimmit 1:ssä tai Josephinen esittelemisessä Krokotiilin keltaisissa silmissä (katso kirjoitukseni Mimmit 1:stä). Ehkä asiaa auttoi se, että he liittyvät alusta alkaen niin kiinteästi vanhojen tuttujen Hortensen ja Garyn elämään. Mimmit kakkosta ei missään vaiheessa tehnyt mieli jättää kesken; en päinvastoin olisi lainkaan malttanut laskea sitä kädestäni.

Mimmit 2 on kuitenkin vielä vähemmän itsenäinen teos kuin Mimmit 1. Kaikki juonikuviot ovat alkaneet jo ykkösosassa ja suurin osa niistä jää kesken kirjan lopussa.

Kun sain Mimmit 2:n loppuun, olisin halunnut aloittaa Mimmit 3:n lukemisen saman tien. Jouduin kuitenkin odottamaan muutaman päivän, sillä vaikka kolmaskin osa oli jo ilmestynyt, en ollut saanut sitä tilattua riittävän ajoissa. Muutamakin päivä tuntui pitkältä odotukselta.

En tiedä, millä aikataululla Bazar aikoo Mimmit kakkosen ja kolmosen julkaista, mutta jos kirjojen väliin on luvassa pitkä tauko, suosittelen melkein aloittamaan kakkososan vasta sitten, kun kolmonenkin on jo ilmestynyt.

Katherine Pancol: Muchachas 2 (Albin Michel 2014)
Kirjan julkaisuaikataulu suomeksi ei ole vielä tiedossa.

Osallistun tällä kirjalla Viva la France -lukuhaasteeseen.