Turkki (Kurdialueet) - Elif Shafak: Kunnia

Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis. Sellaiset nimet kaksostytöt saivat vanhemmiltaan. Kumpikaan nimi ei ollut enne.

Kunnia on kirja kunniaan liittyvästä väkivallasta. Miehistä, jotka kokevat velvollisuudekseen tehdä veritekoja, joita eivät koskaan voi antaa itselleen anteeksi. Naisista, joille rakkaus voi koitua kuolemaksi.

Kirjan alku oli houkutteleva. Miten voisi olla kiinnostumatta kaksosista, jotka saavat nimeksi Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis? Tarina oli kuitenkin hyvin synkkä eikä enää alun jälkeen temmannut mukaansa niin paljon kuin olisin toivonut.

Keskeisiä hahmoja oli ehkä liikaa. Kaksosten lisäksi Kunnia kertoo Vaaleanpunaisen Kohtalon eli Pemben aviomiehen ja hänen kaikkien kolmen lapsensa tarinan. Varsinkaan Pemben miehestä en olisi halunnut lukea niin paljon. En missään vaiheessa pitänyt hänestä eikä hänen tarinansakaan kiinnostanut minua suuremmin. Se oli jotenkin klisheinen. 

Kirja kertoi paitsi monesta eri henkilöstä myös useammasta hyvin erilaisesta kulttuurista. Iso osa siitä sijoittuu 70-luvun Lontooseen, jossa Pemben kuopuksen Yunuksen nuoruus kuluu punkkareiden parissa. Shafak kuvaa punkkareiden elämää ansiokkaasti, mutta heistä kertovat osuudet jäivät minusta aika irrallisiksi muusta tarinasta.

Kirjassa oli kuitenkin paljon sellaista, mistä pidin. Kunniaan liittyvä väkivalta on aiheena tärkeä mutta vaikea, ja Shafak onnistui mielestäni käsittelemään sitä hienolla tavalla. Erityisen arvokkaana pidin sitä, että kirja näytti paitsi naisten karmean aseman myös sen kärsimyksen, joka väkivaltaan lietsova kunniakulttuuri voi miehille tuottaa. Kunnian kaikki hahmot ovat kulttuurinsa uhreja. Kun väkivallan ihannoiminen on syvällä kulttuurissa, voittajia ei ole.

Elif Shafak: Kunnia (Gummerus 2013)
Alkuteos Honour ilmestyi 2012.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Osallistun tällä kirjalla Hei, me lusitaan -lukuhaasteeseen.

Turkki - Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Parikymppiset tytöt Asyan Kazanci ja Armanoush Tchakhmakhchian ovat serkkupuolia mutta kasvavat täysin erilaisissa ympäristöissä. Asyanin koti on Istanbulissa ja hänen perheensä koostuu neljästä sukupolvesta persoonallisia naisia. Armanoushilla puolestaan on Yhdysvalloissa kaksi kotia. Osan ajasta hän asuu kentuckylaisen äitinsä ja turkkilaistaustaisen isäpuolensa kanssa Arizonassa, loppuajan San Franciscossa armenialaistaustaisen isänsä ja tämän laajan suvun kanssa.

Armanoushin armenialais-yhdysvaltalaiselle suvulle Turkki ja turkkilaisuus ovat kirosanoja. Isovanhempien sukulaiset ovat kuolleet vuoden 1915 kansanmurhassa, eikä suku voi antaa yhdellekään turkkilaiselle anteeksi sitä, ettei Turkki ole tunnustanut tuon ajan tapahtumia kansanmurhaksi. Turkista tullutta isäpuolta puolestaan historia ei kiinnosta lainkaan. Armanoush etsii identiteettiään ristiriitaisen perheensä keskellä ja päättää lähteä Istanbuliin isäpuolensa sukua tapaamaan. Siitä alkaa serkusten ystävyys.

Kerronta on pääosin realistista, mutta Asyanin Banu-tädin myötä mukaan tulee magiaa. Banu-täti keskustelee henkien kanssa ja saa niiltä vastauksia kysymyksiin, jotka askarruttavat paitsi häntä myös lukijaa. Henget tietävät esimerkiksi sen, kuka on Asyanin isä, vaikka tytöllä itsellään ja suurella osalla hänen sukulaisistaan ei ole siitä aavistustakaan.

Persoonalliset henkilöhahmot olivat mielestäni iso osa Kirotun Istanbulin viehätystä. Erityisesti Asyanin eriskummalliset tädit, mummit ja ystävät olivat minusta kiehtovia. Lisäksi pidin siitä, miten kirjassa käsiteltiin isoa poliittis-historiallista kiistakysymystä nykyajassa elävien ihmisten arkikokemuksen kautta. Tarina kulki hyvin ja mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (Gummerus 2012)
Alkuteos Bastard of Istanbul ilmestyi 2007.