El Salvador - Horacio Castellanos Moya: The She-Devil in the Mirror (La Diabla en el Espejo)

Kun salvadorilaisen seurapiirirouvan Lauran paras ystävä murhataan raa'asti, Laura joutuu ajattelemaan monta asiaa uudelleen. Minkälainen nainen ystävä oikeastaan oli? Entä Laura itse, onko hän sellainen ihminen, kuin on halunnut uskoa olevansa?

Tavallisten salvadorilaisten arki on hyvin kaukaista eliittiin kuuluvalle Lauralle, joka ei koskaan ostaisi katukeittiöstä kansallisruoka pupusaa (täytettyä maissitaikinalättyä) vaan suosii eurooppalaishenkisen kahvilan leivoksia.

La Diabla en el Espejo (joka suomentuisi Naispaholainen peilissä) on ystäänsä surevan naisen hengästyttävä monologi. Kirja on jaettu muutamaan lukuun, mutta niiden sisällä ei ole lainkaan kappalejakoja, vaan Lauran tajunnanvirta jatkuu kunkin luvun alusta loppuun vailla minkäänlaisia taukoja. Kirja on kuitenkin mukaansatempaava, joten kun tajunnanvirtaan tottuu, lukeminen sujuu yllättävän kevyesti tauottomuudesta huolimatta.

Päällisin puolin kirja on hyvin pinnallinen. Laura ja hänen kuollut ystävänsä Olga Maria kuuluvat El Salvadorin varakkaaseen eliittiin, jonka elämä vaikuttaa olevan kuin suoraan saippuasarjasta. Eliitin piirit ovat erittäin pienet: kaikki Lauran ja Olga Marian ystävät ja tuttavat tuntuvat käyneen saman yksityiskoulun ja tunteneen toisensa siitä lähtien. Skandaaleja riittää, kun mahdolliset rakastajat ovat niin vähissä, että jokainen kajoaa ennen pitkää jonkun tuttunsa puolisoon.

Skandaalinkäryinen ihmissuhdesoppa saa kuitenkin syvyyttä siitä, että sen näyttämönä on El Salvador sarvineen ja hampaineen. Raa'an sisällissodan jälkeinen poliittinen tilanne vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin niin paljon, että Laura tulee viitanneeksi siihen tämän tästä, vaikka hän ei koekaan olevansa kiinnostunut politiikasta. Castellanos Moya ujuttaa poliittisia sivuhuomioita taitavasti ihmissuhdedraaman sekaan ja onnistuu tekemään romaanistaan yhteiskunnallisen kuin huomaamatta.

Uskonto ja politiikka sekoittuvat sisällissodan jälkeisessä El Salvadorissa herkästi. Kirjassa Laura kihisee raivosta, kun messun Olga Marian muistoksi toimittaa pappi, joka Lauran käsityksen mukaan on pelannut poliittista peliä Olga Marian ystävää vastaan. Kun vierailin San Salvadorissa 2012, joukko mielenosoittajia oli linnoittautunut yhteen keskustan tunnetuimmista kirkoista. Oppaani mukaan he arvelivat olevansa kirkossa turvassa poliisilta, joka saattaa hajoittaa mielenosoituksia kovin ottein.

Yhteiskunnallisuutta kirjaan tulee myös siitä, miten Laura suhtautuu maamiehiinsä. Hän ottaa etuoikeutetun asemansa täysin annettuna ja puhuu muista kuin eliittiin kuuluvista salvadorilaisista alempina olentoina. Maan pääkaupungissa San Salvadorissa kaupunginosien välillä on räikeät erot: rikkaat eristäytyvät omiin eliittikaupunginosiinsa, joihin tavallisella kansalla ei ole pääsyä. Laura tuo tämän selkeästi esiin närkästymällä aina, jos joutuu ajamaan tavallisen kansan kaupunginosan läpi tai jopa suorastaan astumaan ulos autosta muualla kuin "kunniallisilla alueilla, joissa me asumme".

Rikkaiden asuinalueilla talot ovat valtavia ja niitä ympäröivät aidat korkeita.

Laura valittelee kirjassa jatkuvasti kuumuutta ja sitä, ettei kaikissa hänen suosikkipaikoissaan ole ilmastointia. Monen salvadorilaisen työpaikalla helteeltä eivät suojaa edes seinät.

Lauran ystävän lapsilla on lastenhoitaja, mutta moni muu salvadorilainen vanhempi joutuu ottamaan lapsensa mukaan töihin.

Yhteiskunnallisuuden lisäksi kirja on yksilöpsykologisesti mielenkiintoinen kurkistus Lauran mieleen. Tätä puolta kirjasta on kuitenkin vaikea analysoida sen enempää paljastamatta juonesta liikaa.

Horacio Castellanos Moyan teoksia ei valitettavasti ole ainakaan vielä suomennettu, mutta La Diabla el el Espejo ja muutamia muita niistä on käännetty englanniksi.

Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka pitävät piiloyhteiskunnallisista ihmissuhdedraamoista.

Horacio Castellanos Moya: La Diabla en el Espejo (Linteo Narrativa 2000)
Kirja on ilmestynyt englanniksi käännettynä nimellä The She-Devil in the Mirror vuonna 2009.

Osallistun tällä kirjalla ¡Hola, español! -lukuhaasteeseen.

Norsunluurannikko - Marguerite Abouet & Clement Oubrerie: Aya - Elämää Yop Cityssä

Kolmiodraamoja, mustasukkaisuutta, salaisia kohtaamisia yössä. Villejä juhlia, kevytmielisiä päätöksiä ja niiden raskaita seurauksia. Unelmia ja karua todellisuutta.

Aya-sarjakuvat kertovat nuorison elämästä Norsunluurannikolla 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa. Nuorten huolet ovat pääasiassa länsimaisellekin lukijalle tuttuja: Miten päästä bileisiin salassa vanhemmilta? Kestääkö ystävyys, jos ystävykset ovat kiinnostuneita samasta pojasta? Miten olla mieliksi vaativalle liikemiesisälle, joka on jatkuvasti pettynyt perilliseensä? Osa murheista on sitäkin vieraampia: Mitä tehdä, jos isä lupaa tyttärensä kakkosvaimoksi kaverilleen? Onko kaapista tuleminen mahdollista kulttuurissa, jossa homoseksuaalisuutta pidetään "valkoisten juttuna, jota ei ole olemassa mustien keskuudessa"? Tämä tutun ja vieraan yhdistelmä teki mielestäni kirjoista erittäin kiinnostavia.

Naisten asema on Aya-kirjoissa olennainen teema. Päähenkilö Aya opiskelee ahkerasti ja haaveilee lääkärin ammatista mutta pelkää, että isä katkaisee uran alkuunsa pakottamalla tyttären naimisiin. Ayan ystävät Adjoua ja Bintou puolestaan juhlivat ja metsästävät miehiä. Kaikki kolme tyttöä ovat omalla tavallaan vahvoja, toimivat oman päänsä mukaan ja tavoittelevat onnea. Heidän isänsä ovat kuitenkin kasvaneet kulttuurissa, jossa mies on kuningas ja nainen nöyrä palvelijatar. Myös isät ovat keskenään hyviä ystäviä ja lukija pääsee seuraamaan keski-ikäisen miesporukan elostelua: rakastajattaria, kakkosvaimosuunnitelmia ja omien tytärten ikäisten naisten häpeämätönä iskemistä. Tyttöjen äidit eivät niele purematta miestensä toimia eivätkä alistu rooliin, joka heille miesten mielestä kuuluisi. Monet kerrat kaapin paikan määrää miesten machoilusta huolimatta lopulta äiti eikä isä.

Ayassa on paljon samaa kuin television saippuasarjoissa. Juoni rakentuu pääasiassa muutaman päähenkilön rakkauselämän monimutkaisten kiemuroiden varaan ja tarinat ovat täynnä dramaattisia käänteitä ja suuria tunteita. Kuten usein saippuasarjoissakin, koukuttavan romanttisen draaman varjolla käsitellään isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Aya-albumeita on ilmestynyt tähän mennessä kuusi, joista vain ensimmäinen on suomennettu. Toivottavasti loputkin suomennetaan, sillä tarina jää aina albumin lopussa jännittävään kohtaan saippuasarjoista tuttuun tapaan. Mikäli ei malta odottaa jatko-osien suomentamista, lukemista voi jatkaa ainakin englanniksi tai alkukielellä ranskaksi. Englanniksi on jo käännetty kaikki kuusi osaa.

Itse olen tähän mennessä lukenut kolme ensimmäistä albumia, ja tämä kirjoitus perustuu niihin kaikkiin. Loputkin kolme odottavat sohvalla lukuvuoroa. Luin suomennettua ykkösosaa lukuunottamatta albumit ranskaksi. Alkukielellä lukeminen onnistui hyvin, sillä sarjakuvan repliikkien kieli ei ollut erityisen vaikeaa. Niissä ei ollut esimerkiksi sanaleikkejä tai sellaista moniulotteisuutta kuin vaikkapa Asterix-albumeissa, joiden lukeminen ranskaksi vaatii lukijalta paljon. Ayassa käytetään jonkin verran Norsunluurannikon puhekielen ilmauksia, mutta ne on selitetty kunkin albumin lopussa olevassa sanastossa.

Luin Ayasta ensimmäisen kerran Kirjavalas-blogista. Ensimmäisestä albumista on kirjoittanut myös muun muassa Mari A.

Marguerite Abouet (käsikirjoitus) & Clément Oubrerie (piirrokset): Aya - Elämää Yop Cityssä. Arktinen Banaani 2010.
Alkuteos Aya de Yopougon ilmestyi 2005.
Aya de Yopougon 2 ilmestyi 2006 ja Aya de Yopougon 3 2007.

Osallistun tälläkin blogikirjoituksella Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Koska vuosi lähenee loppuaan ja haasteen kehittänyt Merenhuiske antoi luvan soveltaa sääntöjä vapaasti, lasken nämä kolme Aya-albumia kolmeksi eri kirjaksi.

Peru - Mario Vargas Llosa: Julia-täti ja käsikirjoittaja

Jotkut Mario Vargas Llosan kirjat ovat hidastempoisia ja vähän raskaita, mutta Julia-täti ja käsikirjoittaja on täynnä odottamattomia juonenkäänteitä, romantiikkaa ja saippuaoopperamaista draamaa.

Kirjan päähenkilö Mario opiskelee nimellisesti oikeustiedettä mutta haaveilee kirjailijan urasta ja tekee töitä radioasemalla. Hän elää tiiviissä perhe- ja sukuyhteisössä Liman hienostoalueella Mirafloresissa. Kun Marion sedän vaimon sisko muuttaa Boliviasta suvun luo asumaan, poika inhoaa aluksi uutta tätiään syvästi. Julia-täti osoittautuu kuitenkin kiehtovammaksi tuttavuudeksi kuin Mario osaa kuvitella, ja heidän välilleen syttyy ikäerosta huolimatta kiihkeä rakkaussuhde. Asioita mutkistaa se, että eletään 50-lukua, ja suvulla ja Liman seurapiireillä on aika paljon sanottavaa siitä, kenen kanssa kenenkin on soveliasta seurustella.

Kirjan Mario muistuttaa Vargas Llosaa itseään muutenkin kuin nimeltään, ja Julia-täti ja käsikirjoittaja on Marion ja Julian romanssin osalta hyvin pitkälle omaelämänkerrallinen teos.

Kirjassa on kuitenkin paljon myös puhdasta fiktiota. Lukija pääsee tutustumaan paitsi Marion ja Julian tarinaan myös monen sivuhenkilön epäsovinnaiseen rakkauselämään ja muihin näitä koskettaviin skandaaleihin.

Olennainen hahmo kirjassa myös viisikymppinen bolivialainen Pedro Camacho, joka käsikirjoittaa radiokuunnelmia. Hänen kuunnelmansa ovat 50-luvun Etelä-Amerikassa yhtä suosittuja kuin Kauniit ja Rohkeat oli 90-luvun Suomessa. Hänellä on valtavasti faneja, ja myös Julia-täti ihailee häntä. Kun Camacho palkataan kirjoittamaan kuunnelmia Marion työpaikalle,  Mariolle ja Julialle tarjoutuu mahdollisuus tutustua persoonalliseen käsikirjoittajaihmeeseen.

Julia-täti ja käsikirjoittaja onnistuu yllättämään lukijan perinpohjaisesti. Yllätys tarkoittaa kirjoista puhuttaessa useimmiten odottamattomia juonenkäänteitä, mutta tässä teoksessa arvaamattomuus on paljon syvemmällä kirjan rakenteessa. Asiasta on vaikea sanoa enempää pilaamatta lukukokemusta niiltä tämän blogin lukijoilta, jotka eivät ole vielä kirjaan tutustuneet. Sen totean kuitenkin, että minuun teki vaikutuksen se, miten Vargas Llosa on onnistunut tuomaan saippuaoopperoista tutun mukaansatempaavuuden ja kepeyden teokseen, joka on toisaalta kuitenkin Nobel-palkinnon arvoista kaunokirjallisuutta.

Mario Vargas Llosa: La tía Julia y el escribidor (Pokkaripainos Punto de lectura 2006).
Teos on ilmestynyt suomeksi nimellä Julia-täti ja käsikirjoittaja (Otava 1992).
Alkuteos ilmestyi 1977.