Afganistan - Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Jos tekee lapsena suuren vääryyden, voiko tilanteen korjata aikuisena vielä suuremmalla vääryydellä? Voiko yksipuolinen rakkaus tehdä onnelliseksi? Pystyykö kuka tahansa meistä tilaisuuden tullen olemaan sankari?

Ja vuoret kaikuivat on yksi tarina ja se on monta tarinaa. Pitkät, novellimaiset luvut ovat omia ehyitä kokonaisuuksiaan. Jokaisessa on eri päähenkilö ja minkä tahansa niistä voisi lukea yksinään kokematta, että mitään olennaista puuttuisi. Päähenkilöiden elämät kietoutuvat kuitenkin yhteen niin tiiviisti, että kokonaisuus on selvästi romaani eikä novellikokoelma. Joidenkin lukujen alussa lukijalla voi olla vaikeuksia hahmottaa, miten uuden päähenkilön kertomus liittyy suurempaan kokonaisuuteen, mutta luvun loppuun mennessä yhteys on aina käynyt selväksi.

Pidin kirjassa kaikesta paitsi loppuratkaisusta. En harrasta juonipaljastuksia, joten en voi kertoa kovin paljon siitä, miksi en lopetuksesta pitänyt. Juoni tuntui loppumetreillä epäuskottavalta. Epäuskoni saattoi tosin johtua osittain siitä, että olisin toivonut tarinalle toisenlaista päätöstä ja halusin siksi väittää lopetukselle vastaan.

Hosseinin aiempiin teoksiin Leijapoikaan ja Tuhanteen loistavaan aurinkoon verrattuna Ja vuoret kaikuivat oli valoisampi. Tuhat loistavaa aurinkoa oli minulle niin ahdistava lukukokemus, etten voi sanoa varsinaisesti nauttineeni kirjasta, vaikka se oli taitavasti kirjoitettu ja mukaansatempaava. Myös Vuorissa on synkkiä sävyjä, mutta päähenkilöille tapahtuu vastoinkäymisten lisäksi paljon hyviä asioita eikä lukukokemusta leimannut pahaenteinen tunnelma.

Kirjassa kerrotaan niin monen ihmisen elämäntarina, että eri lukijoille varmasti jäävät vahvimmin mieleen aivan eri kertomukset. Itse jäin miettimään kaikkein eniten päähenkilöiden Abdullahin ja Parin äitipuolen Parwanan elämää, vaikka kertomus hänestä liittyi laajempaan kokonaisuuteen varsin löyhästi. Osittain tämä johtui erityisestä kiinnostuksestani kirjoihin, jotka auttavat ymmärtämään tekoja, joita ei voi hyväksyä. Osittain Parwanan tarina antoi minulle niin paljon ajattelemisen aihetta siksi, että siinä käsiteltiin lapsuuteen liittyvää teemaa, jota olin viime aikoina muutenkin miettinyt: sitä, miten paljon jo varhaislapsuus voi vaikuttaa siihen, miten muut ihmiset lapseen suhtautuvat ja miten kauaskantoisia vaikutuksia muiden suhtautumisella voi olla.

Ja vuoret kaikuivat oli yksi parhaista kirjoista, jotka olen lukenut pitkään aikaan. Hosseini on taitava tarinankertoja, joka osaa keksiä ja kuvata uskottavia ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Khaled Hossseini: Ja vuoret kaikuivat (Otava 2013)
Myös alkuteos And the Mountains Echoed ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Senegal - Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Isälleen kaunaa kanava Norah palaa Ranskasta isänsä luo Senegaliin ja yllättyy. Elämäänsä ja itseensä tyytymätön ranskalainen Rudy janoaa epätoivoisesti senegalilaisen vaimonsa rakkautta. Leskeksi jäänyt ja sukulaistensa hylkäämä Khady Demba pyrkii Senegalista Eurooppaan.

Kolme vahvaa naista kuulosti juuri sellaiselta kirjalta josta pitäisin. Innostun kaikkein helpoimmin kirjoista, jotka kertovat kaukomaiden kulttuureista ja vahvoista naisista. Tämä kirja oli kuitenkin pettymys. Olin ennen kirjaan tarttumista lukenut siitä arviot MariA:n kirjablogista, Kirjavasta kammarista ja Kirjakirpusta. Niiden perusteella odotukseni olivat jonkin verran matalammalla, vaikka Kirjavan kammarin arvio olikin hyvin positiivinen.

Kirjan nimi ei ole mielestäni erityisen onnistunut, sillä se on ärsyttävän alleviivaava. Jos tarinassa on vahvoja naishahmoja, lukija huomaa sen kyllä ilman, että se tarvitsee hänelle erikseen sanoa. Lisäksi nimi antoi sen kuvan, että kirjassa kerrottaisiin kolmen naisen tarinat. Tosiasiassa kirjan pisin tarina on kuitenkin kerrottu kokonaan miehen näkökulmasta, eikä lukija saa tietää siinä esiintyvästä naisesta juuri mitään.

Kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa on yhteisiä teemoja. Kaikki liittyvät jollain tapaa sekä Senegaliin että Eurooppaan, maahanmuuttoon ja eri maissa syntyneiden ihmisten kohtaamisiin. Kaikilla päähenkilöillä on joillakin tapaa vaikea suhde sekä puolisoonsa että sukulaisiinsa ja he miettivät ja analysoivat läheisimpiä ihmissuhteitaan paljon. Kaikki päähenkilöt tuntevat tarinansa aikana suurta ahdistusta ja oivaltavat lopussa jotain, mikä tuntuu heistä vapauttavalta. Jokaisessa tarinassa esiintyy lintuja, joilla on symbolista merkitystä.

Jotkin asiat yhdistävät kirjan tarinoista kaksi mutta jättävät kolmannen ulkopuolelle. Se oli minusta vähän häiritsevää. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa huomioni kiinnittyi kukkiin liittyvään symboliikkaan, ja olin pettynyt, kun kolmannessa sitä ei ollutkaan lainkaan. Kahta jälkimmäistä tarinaa yhdisti toisiinsa myös päähenkilön kokema fyysinen kipu, johon viitattiin aina uudelleen. Kokonaisuus olisi minusta ollut eheämpi, jos silmiinpistävät yhdistävät tekijät olisivat aina ulottuneet jokaiseen tarinaan.

Keskimmäisestä, miehen kertomasta tarinasta en pitänyt lainkaan. Harmikseni se oli selvästi kirjan pisin. Katkera ja pakkomielteinen Rudy tuntui minusta epämiellyttävältä heti ensimmäisestä lauseesta alkaen, enkä olisi millään jaksanut lukea hänen synkkiä ajatuskulkujaan. Pari kertaa tarinassa kävi ilmi kiinnostavia seikkoja Rudyn menneisyydestä ja mielenkiintoni virisi hetkeksi, mutta pian olin taas yhtä tympääntynyt. Kirjan nimen vuoksi odotin koko ajan saavani tietää enemmän Rudyn Fanta-vaimosta, mutta vaikka Rudy ajatteli häntä lähes jatkuvasti, hän ei juurikaan osannut eläytyä vaimonsa näkökulmaan. Ajattelin, että jokin juonenkäänne ennen pitkää toisi Fantan näkyvämmin esille, mutta niin ei lopultakaan käynyt. Todella pitkät kappaleet häiritsivät, kun tarina ei muutenkaan tempaissut mukaansa.

Ensimmäisessä tarinassa oli paljon parempi imu. Sen päähenkilöllä Norahilla oli kiinnostavan häiriintynyt perhe, josta halusin tietää lisää. Sen suhteen en joutunut pettymään: tarinan edetessä Norahin perheen asioista paljastui koko ajan enemmän. Sen sijaan Norahin parisuhdepohdiskelut olivat minusta vähän väsyttäviä. Olin myös ärtynyt siitä, miten voimaton ja heikko Norah parisuhteensa suhteen alusta loppuun saakka oli, vaikka kirjan nimi oli korostanut naisten vahvuutta.

Vasta viimeinen tarina lunasti odotukseni vahvoista naispäähenkilöistä. Ihailin valtavasti sitä, miten hyvä itsetunto sen päähenkilöllä Khady Demballa oli. Hänen elämässään oli niin paljon surua, murhetta ja huonoa kohtelua, ettei kaltaiseni hyväosainen voi sitä edes kunnolla käsittää. Häntä ympäröivät ihmiset yrittivät toistuvasti riistää häneltä kaiken ihmisarvon, mutta hän ei koskaan antanut heidän tehdä sitä. Hän toisteli omaa nimeään hiljaa mielessään ja mietti oman itsensä ainutlaatuisuutta, ja aina hän sai siitä voimaa kestää koettelemukset. "Turhaa häpeää hän ei koskaan tuntenut, koskaan hän ei unohtanut, että hän, Khady Demba, oli arvokas ihminen, urhea ja vilpitön". Olen oikeassa elämässä nähnyt, miten kokonaisvaltaisesti hyväosainenkin ihminen voi itse riistää ihmisarvon itseltään, mikäli hän ei pysty Khady Demban lailla olemaan "varma, että hän oli yksi ja jakamaton ja arvokas, ja että hän saattoi olla vain hän". Oli nautinnollista lukea hahmosta, joka pystyi säilyttämään uskon itseensä, vaikka joutui kokemaan epäinhimillistä kohtelua.

En oikein tiedä, mitä sanoisin Kolmen vahvan naisen suosittelemisesta. Mitenkään varauksettomasti en sitä voi suositella, mutta en toisaalta ole valmis sanomaan myöskään, ettei sitä kannata lukea. Selvästikin se herätti minussa paljon ajatuksia, kun päädyin kirjoittamaan siitä näinkin pitkästi. Kirjan kolmatta tarinaa suosittelen erityisesti ihmisille, jotka ovat miettineet paljon itsetunnon ja omanarvontunnon kysymyksiä. Kokonaisuutena sanoisin kirjan soveltuvan lukijalle, joka haluaa ajattelemisen aihetta ja on kiinnostunut sekä muuttoliiketeemoista että ihmissuhteita analysoivista kirjoista.

Marie NDaiye: Kolme vahvaa naista (Gummerus 2013)
Alkuteos Trois femmes puissantes ilmestyi 2009.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

P.S. Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen.

Ghana - Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä (Suomen Grantassa julkaistu novelli)

"Afrikkalaisten kotien oudossa arvojärjestyksessä äiditöntä lasta alempana on ainoastaan lapseton äiti."

Yksitoistavuotias Edem asuu Ghanassa enonsa luona. Äidistään hänellä on muistona vain Lagosin lentokentällä Nigeriassa otettu valokuva: kuva äidistä ja tyttärestä, jotka olivat erottamattomat, kunnes eno ilmestyi heidän elämäänsä ja vei tyttären mukanaan.

Eno ja täti ovat järjestäneet suuret juhlat joulun kunniaksi. Edem on asunut perheessä jo kolme vuotta, mutta ei vieläkään tunne kuuluvansa joukkoon. Novellin alkaessa hän katselee ikkunasta muiden juhlintaa.

Seksuaalinen jännite on novellissa voimakas alusta alkaen. Nimi toki vie lukijan ajatukset seksiin jo ennen lukemisen aloittamista, mutta jännitteen huomaisi varmastikin jo varhain, vaikka ryhtyisi lukemaan tekstiä tietämättä sen nimeä. Kaikkia tarinan hahmoja käsitellään nimenomaan sen kautta, minkälainen suhde heillä on seksiin ja seksuaalisuuteen.

Toinen vahva teema novellissa on selviytyminen.

Selasin novelli julkaistiin tänä syksynä Suomen ensimmäisessä Granta-aikakauskirjassa. Granta on kiinnostava tulokas suomeksi julkaistavan kirjallisuuden kentällä. Perinteikkään brittijulkaisun sisarlehden tavoitteena on päätoimittaja Aleksi Pöyryn sanoin julkaista uutta ja parasta kirjallisuutta. Mukana voi olla novelleja, runoja, esseitä tai reportaaseja. Olennaisinta on Pöyryn mukaan se, että tekstissä on hyvä, vahva tarina.

Ensimmäisen Grantan perusteella vaikuttaa siltä, että teksteistä suunnilleen puolet on tarkoitus saada kotimaisilta kirjoittajilta ja toinen puoli maailmalta. Eri maiden Grantat tekevät yhteistyötä ja julkaisevat osin samoja tekstejä. Jokaisella numerolla on jokin teema; ensimmäisen suomalalaisnumeron teemaksi on valittu ruoka. Selasin novelli istuu mielestäni ruokateemaan varsin huonosti, mutta monissa muissa kokoelman teksteissä ruoka on vahvasti esillä. Selasin novelli haluttiin varmaankin mukaan heti tähän ensimmäiseen numeroon siksi, että Grantaa kustantava Otava julkaisi samoihin aikoihin myös Selasin esikoisromaanin Ghana ikuisesti.

Suomen Grantalla ei outoa kyllä vaikuta olevan ainakaan vielä omia verkkosivuja enkä ole saanut mistään selville, kuinka usein tai harvoin julkaisun on tarkoitus ilmestyä. Englanninkielisenen emojulkaisu ilmestyy neljännesvuosittain ja sillä on hyvin kattavat sivut. Alkuperäinen Granta vaikuttaa niiden perusteella erittäin kiinnostavalta. Päädyin ostamaan vuoden lukuoikeuden sen sähköiseen arkistoon, joka sisältää kaikki numerot uusinta lukuunottamatta. Joissakin numeroissa on teemana jokin maanosa tai kielialue. Toivottavasti löydän sitä kautta uusia kiinnostavia kirjailijoita sellaisistakin maista, joihin liittyvää kirjallisuutta on vaikea löytää.

Granta. Uuden kirjallisuuden areena. 1. numero. (Otava 2013)

P.S. Osallistun tällä novellilla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Novellitkin kuulemma lasketaan :)

Ghana - Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Mies, joka menetti kaiken tärkeän, koska ei saanut epäonnistua. Nainen, joka menetti lähes yhtä paljon, koska hänen täytyi olla vahva. Kaksoset, jotka kadottivat toisensa, koska Siitä Mitä Silloin Kerran Tapahtui ei voinut puhua. Isoveli, joka ei halunnut - tai pelännyt - mitään niin paljon kuin että muistuttaisi isäänsä. Pikkusisko, joka ei osannut kuulua joukkoon.

Kuusi perheenjäsentä, kaikki kaukana toisistaan, kaiki omalla tavallaan onnettomia. Kaikilla suuria salaisuuksia.

Taiye Selasin esikoisromaani oli kenties paras kirja, minkä olen lukenut pitkään aikaan. Olin lukenut kirjasta ja kirjailijasta muun muassa Helsingin Sanomista ja odotin lukukokemusta sen verran innokkaana, että varasin niteen kirjastosta heti siinä vaiheessa, kun järjestelmään ilmestyi tieto, että sitä oli tilattu valikoimaan. Koska odotukseni olivat korkealla, varauduin myös pettymään raskaasti. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kirja teki vaikutuksen heti ensimmäisestä lauseesta alkaen ja teksti jatkui yhtä taidokkaasti kirjoitettuna loppuun saakka. Päähenkilöiden salaisuuksista tihkui tietoa juuri sopivassa määrin niin, että uteliaisuus pysyi yllä mutta missään vaiheessa ei tuntunut, ettei tarinassa pysyisi mukana.

Lukumatkan kannalta ongelmallista on se, ettei Ghana ikuisesti sijoitu nimestään huolimatta läheskään kokonaan Ghanaan. Yksi päähenkilöistä on köyhissä oloissa kasvanut ghanalainen Kweku Sai, joka pääsee stipendin ansiosta Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hän menee naimisiin nigerialaisen Folan kanssa ja saa tämän kanssa neljä lasta. Perhe asuu pitkän aikaa Bostonissa, ja lapsista kasvaa amerikkalaisia. Monet kirjan tapahtumista sijoittuvatkin Yhdysvaltoihin. Lisäksi muutamissa takaumissa eletään Nigeriassa.

Ghanaa katsellaan tässä teoksessa enemmän vierain kuin ghanalaisin silmin. Maa on tärkeä osa jokaisen kuuden päähenkilön tarinaa, mutta vain yksi heistä on syntynyt ja kasvanut siellä. Jopa ghanalainen Kweku on synnyinmaassaan aina jollakin tapaa muukalainen. Sikäli Ghana ikuisesti ei oikein sopinut lukumatkafilosofiaani, jossa tavoitteena on tutustua maihin paikallisesta näkökulmasta.

Paljon olennaisempaa on kuitenkin se, että Ghana ikuisesti oli kauniisti soljuva, kiehtova ja koskettava kirja. Suosittelen sitä kaikille.

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (Otava 2013)
Myös alkuteos Ghana Must Go ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

P.S. Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Olen tähän mennessä lukenut haasteeseen viisi kirjaa viideltä eri alueelta ja ansainnut smaragdin.

Kiina - Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka

Kun kaksi tyttöä solmii elinikäisen ystävyyssuhteen, se sitoo heitä tiukemmin kuin vihkivalat. Avioliitossa jalkavaimot ovat sallittuja, mutta ystävyyssopimuksen allekirjoittaneille tytöille ei sallita muita ystäviä. Elinikäisen ystävän pettäminen muiden ystävien kanssa olisi satuttavampaa kuin mikään tuska, mitä aviomies voisi vaimolleen aiheuttaa.

Eletään 1800-luvun Kiinassa, ja maailma on täynnä sääntöjä. Naisten ja miesten maailmat ja kulttuurit pidetään huolellisesti etäällä toisistaan. Tyttöjä muistutetaan jatkuvasti siitä, että he ovat arvottomia. Elämä on kovaa ja säännöt ankaria, mutta jos noudattaa niitä kurinalaisesti, voi ennen pitkää tulla onnelliseksi. Tai näin ainakin uskoo tarinan päähenkilö Lilja.

Lilja on syntynyt köyhään maanviljelijäperheeseen, mutta häntä on kohdannut odottamaton onni: hänen jalkojensa muoto on poikkeuksellinen. Ennustaja ja naimakauppojen välittäjä ovat molemmat vakuuttuneita, että Liljan korkeiden jalkaholvien ansiosta hänelle voidaan tehdä piirikunnan täydellisimmät jalat. Jos se onnistuu, hän voi päästä naimisiin paljon synnyinperhettään hienompaan ja varakkaampaan sukuun.

Ensin jalat täytyy kuitenkin sitoa. Ajan tavan mukaisesti kaikki kuusivuotiaat tytöt joutuvat kärsimään sanoinkuvaamatonta kipua, kun heidän jalkojensa luut murskataan ja ihon annetaan mädäntyä. Vain siten saadaan aikaan kultaiset liljat, kauneusihanteen mukaiset peukalon pituiset jalat. "Vain kipu tekee sinusta kauniin", äiti opastaa Liljaa. "Vain kärsimys tuo sinulle rauhan."

Poikkeuksellisten jalkojensa ansiosta Lilja saa mahdollisuuden paitsi hyvään naimakauppaan myös elinikäisen ystävyyssuhteen eli laotong-suhteen solmimiseen. Naimakauppojen välittäjä etsii hänelle mahdollisimman sopivan ystävän: saman tunnin sisällä syntyneen tytön, jolla on yhtä monta sisarusta ja jonka jalat on sidottu samana päivänä. Näin Lilja saa ystäväkseen Lumikukan.

Lumikukka ja salainen viuhka on kirja kahden naisen ystävyydestä kahlitsevassa, alistavassa kulttuurissa. Se on tarina pienenpieneksi rajatusta naisten maailmasta ja salakirjoituksesta, jonka avulla ahtaan maailman rajoja voi koetella. Se on kertomus läheisyydestä ja luottamuksesta mutta myös luottamuksen pettämisestä.

Pidin kirjasta kovasti. Liljan ja Lumikukan kokemuksissa ja tuntemuksissa oli paljon tuttua ja helposti samaistuttavaa mutta toisaalta paljon niin vierasta, ettei sitä osaa kunnolla edes kuvitella. Tunsin lukiessani monet kerrat valtavaa kiitollisuutta siitä, että minulla on mahdollisuus ja oikeus liikkua vapaasti terveillä jaloillani eikä kukaan estä minua hankkimasta tietoa asioista, jotka minua kiinnostavat.

Lumikukka ja salainen viuhka on samalla kertaa ikkuna jo kadonneeseen, aivan omanlaiseensa kulttuuriin ja koskettava, hyvin kerrottu ystävyyden kuvaus.

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka (WSOY 2006; pokkarina 2010)
Alkuteos Snow Flower and the Secret Fan ilmestyi 2005.