Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi
Kaunis. Sellaiset nimet kaksostytöt saivat vanhemmiltaan. Kumpikaan
nimi ei ollut enne.
Kunnia on kirja kunniaan liittyvästä
väkivallasta. Miehistä, jotka kokevat velvollisuudekseen tehdä
veritekoja, joita eivät koskaan voi antaa itselleen anteeksi.
Naisista, joille rakkaus voi koitua kuolemaksi.
Kirjan alku oli houkutteleva. Miten
voisi olla kiinnostumatta kaksosista, jotka saavat nimeksi
Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis? Tarina oli kuitenkin
hyvin synkkä eikä enää alun jälkeen temmannut mukaansa niin paljon kuin
olisin toivonut.
Keskeisiä hahmoja oli ehkä liikaa.
Kaksosten lisäksi Kunnia kertoo Vaaleanpunaisen Kohtalon eli Pemben
aviomiehen ja hänen kaikkien kolmen lapsensa tarinan. Varsinkaan
Pemben miehestä en olisi halunnut lukea niin paljon. En missään
vaiheessa pitänyt hänestä eikä hänen tarinansakaan kiinnostanut
minua suuremmin. Se oli jotenkin klisheinen.
Kirja kertoi paitsi monesta eri
henkilöstä myös useammasta hyvin erilaisesta kulttuurista. Iso osa
siitä sijoittuu 70-luvun Lontooseen, jossa Pemben kuopuksen Yunuksen
nuoruus kuluu punkkareiden parissa. Shafak kuvaa punkkareiden elämää
ansiokkaasti, mutta heistä kertovat osuudet jäivät minusta aika
irrallisiksi muusta tarinasta.
Kirjassa oli kuitenkin paljon
sellaista, mistä pidin. Kunniaan liittyvä väkivalta on aiheena
tärkeä mutta vaikea, ja Shafak onnistui mielestäni käsittelemään
sitä hienolla tavalla. Erityisen arvokkaana pidin sitä, että kirja
näytti paitsi naisten karmean aseman myös sen kärsimyksen, joka
väkivaltaan lietsova kunniakulttuuri voi miehille tuottaa. Kunnian
kaikki hahmot ovat kulttuurinsa uhreja. Kun väkivallan ihannoiminen
on syvällä kulttuurissa, voittajia ei ole.
 |
| Elif Shafak: Kunnia (Gummerus 2013) Alkuteos Honour ilmestyi 2012. Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena. |
Osallistun tällä kirjalla Hei, me lusitaan -lukuhaasteeseen.
Uusin maa 
Muut lukemalla valloitetut maat 
Mitä pidit lopun yllätyskäänteestä? Itse olin siitä todella yllättynyt, ei ollut lukiessa käynyt mielessäkään.
VastaaPoista*alla oleva kommentti sisältää juonipaljastuksia*
PoistaMinäkin yllätyin aluksi, mutta hetken asiaa mietittyäni hämmästelin sitä, miksen ollut arvannut käännettä. Kirja kuitenkin alkoi sanoilla "Äitini kuoli kahdesti". ja Iskender ihmetteli vankilapäiväkirjassaan sitä, miten isku saattoi tappaa äidin, kun hän tiesi sen osuneen eri puolelle vartaloa kuin sydämeen. Kun Jamilan sydämen kerrottiin olleen eri puolella, se oli ihan selvä vihje siitä, mitä tuleman piti. Mutta en tosiaan silti käännettä arvannut.
Olin arvannut sen, että Jamilan saapuminen Lontooseen liittyi lauseeseen "äitini kuoli kahdesti", mutta jostain syystä päättelin, että Pembe kuolisi ja Jamila ottaisi hänen paikkansa ja ryhtyisi Pembeksi :) Se varmaan johtui siitä, etten millään halunnut hyväksyä ajatusta, että Jamilan tarina olisi alusta loppuun saakka niin lohduton. Minusta oli kestämätöntä, ettei hän saanut koskaan kokea rakkautta vain siksi, että hänet oli lapsena kaapattu ja häpäisty :( :( :( Toivoin viimeiseen asti, että hän saisi Lontoossa uuden, onnellisemman elämän.
Niin - näin se on. Jos mies ei "puolusta" naistaan, hän on naisen silmissä nynny. Jos mies "puolustaa" naistaan, hän on naisen silmissä väkivaltainen apina. Tärkeintä onkin, että mitä tahansa mies tekee, nainen voi käyttää sitä vallankäytön ja nöyryyttämisen tekosyynä.
VastaaPoistaTai ehkä tämä meni vähän sivuun varsinaisesta asiasta. Suuri osa muslimien kunniaväkivallastahan on sellaista, että se tehdään nimenomaan naiselle, eli siskolle, tyttärelle tai vaimolle, yhteisön paineen takia. Tätyy sanoa, että siihen on vaikeampi eläytyä. Ehkä sitten siinä on kyse isien vallankäytöstä poikia kohtaan?
Väittäisin näin näppituntumalta muutamassa väkivaltatilanteessa olleena, että lähes kaikessa väkivallassa on pohjimmiltaan kyse "kunniasta" eli kasvojen säilyttämisestä, ja niinpä lähes kaikki väkivaltatilanteet voitaisiin periaatteessa ratkaista puhumalla, jos kummallekin osapuolelle jätettään kunniallinen poistumistie.
Ehkä poikkeuksena tähän periaatteeseen koulukiusaaminen ja venäläismallinen simputus, jossa motivaatiotekijänä on puhdas sadismi. Tällaisella ei tietenkään ole mitään tekemistä kunnian tai "kunnian" kanssa, koska osapuolet eivät ole tasavertaisia, eikä kiusattava uhkaa kiusaajan kunniaa muuten kuin olemassaolollaan.
Poikkeuksena taas puhumisperiaatteeseen tilanteet, joissa toinen osapuoli ei ymmärrä puhetta, eli tyypillisesti on niin päihtynyt, ettei oikeasti ymmärrä, tai ei välitä kuunnella. Oletteko koskaan miettineet, miksi Suomessa poliisit ovat aina isoja miehiä ja naisia, toisin kuin muissa länsimaissa..?
asian vierestä,
M
Ikävää, että sinulla on noin huono käsitys naisista. Itse en missään tapauksessa pidä nynnyinä miehiä, jotka eivät koskaan turvaudu väkivaltaan. Tunnen ja tiedän lukemattomia muitakin naisia, jotka arvostavat väkivallattomuutta suuresti.
PoistaKunniaan liittyvä väkivalta kohdistuu omaan perheenjäseneen tai sukulaiseen: naiseen, jonka katsotaan häpäisseen perheensä. Kyse on kulttuureista, joissa uskotaan, että mies voi pelastaa perheensä kunnian tekemällä väkivaltaa tällaista naista kohtaan. Väkivaltaiseen tekoon saattavat yllyttää paitsi miehet myös muut perheen naiset.
Shafakin kirjassa kuvataan myös sitä, että väkivaltaan yllyttävät perheenjäsenet saattavat olla todella surullisia ja ahdistuneita tilanteesta. He saattavat esimerkiksi tietää, että jos perheen poika ryhtyy kunniaan liittyvään väkivallantekoon, hän joutuu siitä vankilaan ja pilaa oman elämänsä. Silti he saattavat kokea, ettei heillä ole vaihtoehtoja.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että monet väkivaltaiset tilanteet voitaisiin ratkaista puhumalla, jos molemmille osapuolille saataisiin puhuttua ulospääsytie tilanteesta kasvojaan menettämättä.
Ihmisistä :)
VastaaPoista