Espanja - Ben Lerner: Leaving the Atocha Station

Nuori amerikkalainen runoilija, joka irrottautuu todellisuudesta elämällä vieraan kielen keskellä. Kaunis nainen, joka runoilijan silmissä tuntuu joka hetki kääriytyvän uuteen kankaaseen tai purkautuvan kangaskääreestä. Älykäs kääntäjä, joka ei tunne juuri lainkaan työssäkäyviä ihmisiä. Huumeita, mielialalääkkeitä ja ulkopuolelta havainnoituja "syviä taidekokemuksia".

En lähtökohtaisesti suosi kirjoja, joissa maata tai kaupunkia tarkastellaan ulkomaalaisen silmin. Kun haluan nähdä jonkun paikan ulkomaalaisen katsomana, matkustan sinne mieluiten itse. Lukumatkoilta kaipaan nimenomaan paikallista näkökulmaa, mahdollisuutta yrittää ymmärtää paremmin minulle vieraan maan kulttuuria ja ajattelutapoja. Leaving the Atocha Station kiinnosti minua siitä huolimatta, sillä olen kirjan päähenkilön Adamin tavoin itsekin elänyt ulkomaalaisena Madridissa. Kirja toi mieleen muistoja niiltä ajoilta, ja oli hauskaa verrata Adamin kokemuksia kaupungista omiini.

Kirjan suurin viehätys oli kuitenkin aivan muussa kuin tapahtumapaikassa. Ben Lerner on runoilija samoin kuin hänen proosateoksensa minäkertoja Adam, ja nautin kovasti Adamin persoonallisesta, runoilijamaisesta tavasta hahmottaa maailmaa. Koin jatkuvasti, että kertoja kiinnitti kuvailemissaan tilanteissa huomiota aivan eri asioihin kuin itse olisin kiinnittänyt, jos olisin ollut läsnä havainnoimassa niitä itse. Se tuntui virkistävältä ja teki arkistenkin asioiden kuvauksista mielenkiintoisia.

Kirja oli hauska ja sen huumori oli älyllistä, hauskuutta joka syntyy siitä, että asiat esitetään oivaltavasti yllättävässä valossa.

Mietin alusta alkaen, viittaako kirjan nimi Atochan aseman vuoden 2004 tuhoisaan terrori-iskuun. Adam ei missään vaiheessa mainitse, mikä vuosi on meneillään, joten siitä ei voinut päätellä mitään. Kun Adam ja hänen tyttöystävänsä menivät asemalle, jännitin heidän puolestaan. Mutta koska en pidä juonipaljastuksista, jätän kertomatta, viittaako nimi pommi-iskuun vai ei. Siitä olen kirjan luettuani vakuuttunut, että nimen on tarkoitus saada lukija pohtimaan asiaa.

Vieraat kielet ja niiden opiskeleminen ovat sydäntäni lähellä, joten pidin kovasti myös siitä, että yksi Leaving the Atocha Stationin keskeinen teema on vieraan kielen keskellä eläminen. Kirjan alussa Adam ei vielä osaa espanjaa kovin hyvin, mutta hän viettää siitä huolimatta aikaa yksinomaan espanjankielisessä seurassa. Hänen runoilijanmielensä saa paljon irti siitä, ettei hän ymmärrä kuin osia kuulemastaan:

"Kuulin katujen ja kuukausien nimiä; jonkin listan, luultavasti kirjoista tai lauluista; vaikeita aikoja tai huonoa säätä, maininnan aikakaudesta, sedästä, muutoksesta, kesään liittyvän analogian, jotain punaisen auton ostamisesta ja/tai kolaroimisesta. Muodostin hänen puheestaan useita tarinoita, muodostin ne kaikki samanaikaisesti, joten hänen puheensa ei oikeastaan jäänyt minulta ymmärtämättä vaan ennemminkin ymmärsin sen sointuina, ymmärsin sanojen moninaisuutena. -- Tämä mahdollisuus viipyillä mahdollisten merkitysten keskellä, antaa niiden sekoittua ja erkaantua toisistaan kuin aallot, luopua kolmannen poissuljetun laista kun kuuntelin espanjaa - se merkitsi projektissani läpimurtoa, uutta vaihetta" (Käännös omani)

Adamilla on valtava tarve vaikuttaa muiden silmissä kiinnostavalta ja hän manipuloi ihmisiä tietoisesti. Se puoli hänestä saa paljon irti hänen puutteellisesta kyvystään ilmaista omia ajatuksiaan vieraalla kielellä. Kun sen yhdistää runoilijanmaineeseen, on helppo vaikuttaa syvälliseltä:

"Kun kävelimme Reina Sofian taidemuseossa, minulla oli tapana reagoida näkemiimme maalauksiin taivuttamattomilla lauseilla tai lauseenpalasilla, jotka hän laajensi ja ketjutti vaikuttaviksi huomioiksi -- Valokuvata maalausta, minä sanoin pilkallisen arvoituksellisesti, kun katselimme turisteja Guernican edessä, ja sitten katselin hänen kasvojaan, kun lausumani laajeni pohdinnoiksi taiteesta teknologisen toistettavuuden aikakaudella." (Käännös omani)

Harva kieltenopiskelija varmaankaan osaa nauttia Adamin lailla puutteellisesta kielitaidostaan, mutta hänen kuvauksiinsa vieraskielisen keskustelun seuraamisesta alkeellisella kielitaidolla voivat varmasti lähes kaikki samaistua:

"Hän kertoi omistavansa gallerian tai olevansa töissä galleriassa Salamancassa -- ja että hänen veljensä tai poikaystävänsä joko oli kuuluisa valokuvaaja tai myi kuuluisia valokuvia tai oli kuuluisa kameraoperaattori." (Käännös omani)

Minua ei kuitenkaan lakannut häiritsemästä se, että Ben Lerner ei ilmeisesti osaa espanjaa. Hänen kuvittelemansa espanjankieliset keskustelut, jotka Adam mukamas kääntää parhaan kykynsä mukaan englanniksi, eivät vaikuta espanjaa osaavan korvissa alkuunkaan espanjasta englanniksi käännetyiltä. Adamin tekemät käännösvirheet eivät ole uskottavia eivätkä lauseiden rakenteet ja ilmaukset ole sellaisia, joita vajavaisesta käännöksestä syntyisi. Kaikkein paljastavin oli kohtaus kirjan lopulla, jossa espanjaa jo varsin sujuvasti osaava Adam pohtii, puhuiko hänen kaksikielinen ystävänsä englantia vai espanjaa sanoessaan pelkästään "Ei". Vaikka englannin "no" ja espanjan "no" näyttävät kirjoitettuna samanlaisilta, niiden ääntämys on niin erilainen, ettei moinen kysymys tulisi molempia kieliä edes alkeellisesti osaavalle edes mieleen.

Yhtä kaikki pidin kirjasta ja suosittelen sitä lukijoille, jotka nauttivat eivätkä ärsyynny runomaisen vaikeaselkoisesta, asioita epätyypillisessä valossa tarkastelevasta kertojanäänestä.

Ben Lerner: Leaving the Atocha Station (Granta Books 2013)

Kovakantinen alkuteos julkaistiin 2011.