Kiina - Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

Palavasieluinen aktivisti, joka käy yhden miehen sotaa ihmisoikeuksien puolesta. Rakastava vaimo, joka haluaa auttaa muita mutta haaveilee samalla ihan tavallisesta perhe-elämästä. Maailman vahvin valvontakoneisto, joka on päättänyt saada tietoonsa kaiken, mitä pari tekee, sanoo tai ajattelee.

Kiinalainen rakkaustarina on tositarina aktivistipariskunnan elämästä 2000-luvun Kiinassa. Kirjan päähenkilöt Hu Jia ja Zeng Jinyan ovat ulkomaanuutisia seuraaville tuttuja jo entuudestaan. Lukija saattaa muistaa Hun kuuluisana mielipidevankina, jolle EU myönsi arvostetun Saharov-palkinnon ja Zengin bloggaajana, jonka Time-lehti otti mukaan maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen listalle. Yhteistyössä parin kanssa tehdyssä kirjassa mennään kuitenkin paljon uutisia syvemmälle. Se kuvaa Hun ja Zengin elämää heidän yksityisimpiä ajatuksiaan myöten.

Odotin Kiinalaiselta rakkaustarinalta paljon, sillä Sami Sillanpää oli idolini nollaluvun puolivälin molemmin puolin, kun hän työskenteli Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtajana ja minä aloittelin uraani uutistoimittajana. Hän oli ainoa uutistoimittaja, jonka kirjoittamat jutut luin silloinkin, kun niiden aihe ei kiinnostanut minua. Kirja täytti odotukseni. Sillanpää oli osannut käyttää myös kirjan mittaisessa tekstissä samoja taitojaan, joiden vuoksi arvostan hänen lehtijuttujaan.

Kirja muistutti hyvin paljon kaunokirjallista teosta. Sillanpää oli tehnyt valtavat määrät taustatyötä ja hankkinut niin paljon tietoa, että pystyi viemään lukijan päähenkilöiden pään sisään samaan tapaan kuin kaunokirjallisuuden kaikkitietävät kertojat. Tekstin seassa oli Hulta ja Zengiltä suoria sitaatteja, joissa he kuvailivat ajatuksiaan ja tunteitaan.

Toisaalta tekstistä kuitenkin huomasi selvästi, että se oli toimittajan kirjoittama. Monet kerronnan keinot olivat samoja, joita nykyaikaisissa lehtijutuissa usein käytetään houkuttelemaan lukijaa ensin aloittamaan uutisen lukemisen ja sitten lukemaan sen loppuun. Esimerkiksi kappaleiden alkuja ja loppuja oli selvästi mietitty huolella. Tyyli muistutti laadukasta sanomalehden reportaasia tai henkilöjuttua.

Kerronta eteni alun esinäytöstä lukuunottamatta aikajärjestyksessä. Tyylille ominaista olivat lyhyet, ytimekkäät päälauseet. Kappaleiden alut veivät lukijan suoraan keskelle tapahtumia: "Hu Jian puhelimeen ei saanut yhteyttä." "Ovi oli lukossa." Kappaleiden lopuissa yleisiä olivat lukijan uteliaisuutta herättelevät viittaukset tulevaan: "Mutta Zengillä oli myös oma suunnitelmansa. Sitä hän ei kertonut vielä kenellekään." "Ne aikeet olivat saaneet alkunsa yllättävästä puhelusta." Toinen tyypillinen lopetus kappaleelle oli kertoa uutta tietoa, jolla oli erityistä painoarvoa: "Se [oikeudenkäynti] olisi jo runsaan viikon päästä." "Hu Jia on tuomittava lain määräämään rangaistukseen."

Useimmiten kerrontatapa toimi erittäin hyvin. Tarina veti lukijan hyvin mukaansa ja piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun. Parissa kohdassa epämääräisyyttä oli mielestäni liikaa. Erityisesti minua hämmensi kohta, jossa Zeng haki Sillanpäältä töitä Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan avustajana. Siinä jätettiin kokonaan rivien välistä tulkittavaksi se, ettei Zeng saanut paikkaa. Sitä ei sanottu suoraan eikä lukijalle edes annettu yhtään perustelua ratkaisulle. Tämä pisti kuitenkin silmään siksi, että se oli niin poikkeuksellista. Muilta osin lukiessa saattoi luottaa siihen, että vaikka monista asioista kerrottiin aluksi vihjaillen, niihin palattaisiin myöhemmin ja lukija saisi vastaukset kysymyksiinsä.

Yksi asia kirjassa häiritsi minua: Zengin ystävistä Shi Tousta ja Ming Mingistä puhuttaessa mainittiin joka kerta erikseen, että he ovat naispari. Se oli mielestäni tarpeetonta ja osoittelevaa. Asian esille ottaminen oli täysin perusteltua niissä kirjan kohdissa, joissa käsiteltiin seksuaalivähemmistöjen asemaa Kiinassa. Tällöin tiedolla oli merkitystä, eikä suomalaisen lukijan voi olettaa tunnistavan pariskuntaa naispariksi kiinalaisten nimien perusteella. Sen sijaan lesbopari-sanan jatkuva käyttö tuntui suorastaan asiattomalta silloin, kun puheena oli parin ja Zengin henkilökohtaiseen ystävyyteen liittyvä asia kuten parin vierailu synnytyslaitoksella Zengiä ja hänen vauvaansa katsomassa.

Kokonaisuutena pidin kirjasta kovasti. Se kertoi koskettavan tarinan kiinnostavalla tavalla ja antoi samalla paljon tietoa Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Suosittelen kirjaa kaikille hyvän tarinan tai hyvän journalismin ystäville.



Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina (WSOY 2013)
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Kiina - Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka

Kun kaksi tyttöä solmii elinikäisen ystävyyssuhteen, se sitoo heitä tiukemmin kuin vihkivalat. Avioliitossa jalkavaimot ovat sallittuja, mutta ystävyyssopimuksen allekirjoittaneille tytöille ei sallita muita ystäviä. Elinikäisen ystävän pettäminen muiden ystävien kanssa olisi satuttavampaa kuin mikään tuska, mitä aviomies voisi vaimolleen aiheuttaa.

Eletään 1800-luvun Kiinassa, ja maailma on täynnä sääntöjä. Naisten ja miesten maailmat ja kulttuurit pidetään huolellisesti etäällä toisistaan. Tyttöjä muistutetaan jatkuvasti siitä, että he ovat arvottomia. Elämä on kovaa ja säännöt ankaria, mutta jos noudattaa niitä kurinalaisesti, voi ennen pitkää tulla onnelliseksi. Tai näin ainakin uskoo tarinan päähenkilö Lilja.

Lilja on syntynyt köyhään maanviljelijäperheeseen, mutta häntä on kohdannut odottamaton onni: hänen jalkojensa muoto on poikkeuksellinen. Ennustaja ja naimakauppojen välittäjä ovat molemmat vakuuttuneita, että Liljan korkeiden jalkaholvien ansiosta hänelle voidaan tehdä piirikunnan täydellisimmät jalat. Jos se onnistuu, hän voi päästä naimisiin paljon synnyinperhettään hienompaan ja varakkaampaan sukuun.

Ensin jalat täytyy kuitenkin sitoa. Ajan tavan mukaisesti kaikki kuusivuotiaat tytöt joutuvat kärsimään sanoinkuvaamatonta kipua, kun heidän jalkojensa luut murskataan ja ihon annetaan mädäntyä. Vain siten saadaan aikaan kultaiset liljat, kauneusihanteen mukaiset peukalon pituiset jalat. "Vain kipu tekee sinusta kauniin", äiti opastaa Liljaa. "Vain kärsimys tuo sinulle rauhan."

Poikkeuksellisten jalkojensa ansiosta Lilja saa mahdollisuuden paitsi hyvään naimakauppaan myös elinikäisen ystävyyssuhteen eli laotong-suhteen solmimiseen. Naimakauppojen välittäjä etsii hänelle mahdollisimman sopivan ystävän: saman tunnin sisällä syntyneen tytön, jolla on yhtä monta sisarusta ja jonka jalat on sidottu samana päivänä. Näin Lilja saa ystäväkseen Lumikukan.

Lumikukka ja salainen viuhka on kirja kahden naisen ystävyydestä kahlitsevassa, alistavassa kulttuurissa. Se on tarina pienenpieneksi rajatusta naisten maailmasta ja salakirjoituksesta, jonka avulla ahtaan maailman rajoja voi koetella. Se on kertomus läheisyydestä ja luottamuksesta mutta myös luottamuksen pettämisestä.

Pidin kirjasta kovasti. Liljan ja Lumikukan kokemuksissa ja tuntemuksissa oli paljon tuttua ja helposti samaistuttavaa mutta toisaalta paljon niin vierasta, ettei sitä osaa kunnolla edes kuvitella. Tunsin lukiessani monet kerrat valtavaa kiitollisuutta siitä, että minulla on mahdollisuus ja oikeus liikkua vapaasti terveillä jaloillani eikä kukaan estä minua hankkimasta tietoa asioista, jotka minua kiinnostavat.

Lumikukka ja salainen viuhka on samalla kertaa ikkuna jo kadonneeseen, aivan omanlaiseensa kulttuuriin ja koskettava, hyvin kerrottu ystävyyden kuvaus.

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka (WSOY 2006; pokkarina 2010)
Alkuteos Snow Flower and the Secret Fan ilmestyi 2005.