Ranska - Katherine Pancol: Mimmit 1

Koko kylän palvoma sankari, joka kotinsa seinien suojassa pahoinpitelee vaimoaan ja tytärtään. Rakastava puoliso ja isä, joka joutuu pakenemaan rakkaansa menneisyyden haamuja. Räikeänpunainen nallekarhu, jonka merkityksen vain yksi ihminen ymmärtää.

Mimmit-trilogian ensimmäinen osa ilahduttaa Pancolin aiempien kirjojen ystäviä jatkamalla Krokotiilin keltaisista silmistä ja sen jatko-osista tuttujen hahmojen tarinaa. Nimenomaan heistä kiinnostuneelle lukijalle se voi kuitenkin tuottaa pettymyksen, sillä valtaosa kirjasta on omistettu aivan uusille tuttavuuksille.

Katherine Pancol on yksi suosikkikirjailijoistani ja Mimmit 1 oli odotusteni mukainen lukunautinto. Pancolin henkilöhahmot ovat mielestäni todella taitavasti rakennettuja: ihana sekoitus rakastettavia ja raivostuttavia piirteitä, moniulotteisia, monimutkaisia, persoonallisia tyyppejä, joiden elämästä tekee mieli lukea aina vain lisää. He analysoivat itse omaa käytöstään ja elämänfilosofioitaan tavalla, joka minua kiinnostaa kovasti. Samaistun heihin helposti ja löydän samaistuttavia piirteitä jopa keskenään täysin erilaisista hahmoista.

Pancolin kirjoissa on mielestäni yksi iso heikkous, joka häiritsi myös Mimmien ensimmäisen osan lukemista: hän ei osaa esitellä uusia hahmoja koukuttavasti. Kun aikoinaan aloin lukea Krokotiilin keltaisia silmiä, kirja jäi aluksi minulta pitkäksi aikaa kesken. Kun tartuin kirjaan uudelleen ja luin sinnikkäästi eteenpäin, kesti monta kymmentä sivua päästä hahmoihin ja tarinaan sisään. Sitten se kuitenkin yhtäkkiä tapahtui ja luin loput paksusta kirjasta ahnaasti ahmien. Jatko-osissa samaa ongelmaa ei ollut, koska hahmot olivat jo entuudestaan tuttuja.

Mimmien ensimmäisessä osassa törmäsin samaan ongelmaan. Kirja alkoi edellisestä trilogiasta tutuilla Hortensella ja Garylla, joiden romanssin uusista käänteistä luin innolla. Seuraavassa luvussa hypättiin kuitenkin kokonaan uuteen tarinaan. Maatilalla asuva, romurauta-alan yrityksessä työskentelevä Stella ja hänen poikansa eivät aluksi jaksaneet kiinnostaa minua ollenkaan. Stellan arkisia aamutoimia kuvattiin pitkästi ja minusta tylsästi. Hänen elämänsä kiinnostavia puolia ei tuotu vielä siinä vaiheessa esiin oikeastaan ollenkaan. Kun vielä huomasin Stellaa käsittelevien lukujen kattavan valtaosan ykkösniteen sivumäärästä, lannistuin kokonaan. Kirja jäi kesken moneksi viikoksi.

Kun palasin Mimmien ääreen ja kahlasin läpi Stellan tarinan alun, hänenkin elämästään ja persoonastaan alkoi paljastua koko ajan kiinnostavampia asioita, ja kohta olin aivan yhtä innoissani hänestä ja hänen perheestään kuin vanhoista tutuista hahmoista.

En ole ainoa, joka kokee näin. Olen suositellut Krokotiilin keltaisia silmiä monille ystävilleni, mutta osa heistä ei ole jaksanut lukea sitä niin pitkälle, että tarina olisi imaissut heidät mukaansa. Minusta on todella outoa, että lukuisille kielille käännetyissä menestyskirjoissa on noin ilmeinen heikkous, eikä sitä saada edes kustannustoimittajan avulla korjattua.

Jonkin verran ihmettelin myös Mimmien rakennetta. Toisin kuin Krokotiilin keltaiset silmät ja sen jatko-osat, Mimmit-trilogian kirjat eivät varsinaisesti ole itsenäisiä teoksia. Niiden nimet ovat Mimmit 1, 2 ja 3 ja ne ilmestyivät alkukielellä vain kuukauden välein toisistaan. Suomeksi Mimmit 1 ilmestyy lokakuun alussa. En ole vielä kuullut, kuinka nopealla aikataululla Bazar aikoo julkaista loput osat.

Mimmit 1 on Stellan ja hänen perheensä osalta varsin eheä kokonaisuus. Heidät esitellään, heidän tarinaansa paljastetaan vähä vähältä ja kirja loppuu käänteeseen, joka tuo kertomukseen eräänlaisen välipäätöspisteen: vaikka on selvää, että jatkoa seuraa, siinä kohtaa on loogista pitää hengähdystaukoa ja jäädä odottamaan seuraavaa kirjaa. Sen sijaan aiemmista kirjoista tuttujen Hortensen, Garyn, Josephinen, Zoen, Shirleyn ja Philippen elämästä Mimmien ykkösosa kertoo vain pienen palasen, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Pancol kertoo kirjan jälkisanoissa, ettei alun perin aikonut ottaa vanhoja tuttuja hahmoja lainkaan mukaan uuteen kirjaansa. Hänen oli tarkoitus kirjoittaa perheväkivallasta Stellan ja hänen perheensä kokemusten kautta. Hän alkoi kuitenkin kuulla Hortensen äänen, ja tämä halusi kertoa hänelle kuulumisiaan. Sitten ääneen puhkesivat myös Hortensen perheenjäsenet, ja he vain päättivät sekaantua tekeillä olevan kirjan tarinaan. Ehkä tämä selittää sen, että Josephine, Hortense ja muut tutut esiintyvät Mimmit 1:ssä ikään kuin vain vierailevina tähtinä.

Joku voisi epäillä Pancolia laskelmoinnista ja todeta kyynisesti, että Mimmit 1 myy paremmin, kun se vetoaa edellisen trilogian ystäviin kertomalla Josephinen ja hänen perheensä kuulumisia. Minun on kuitenkin helppo uskoa, että Pancol koki Josephinen perheen tunkeutuvan uuteen kirjaansa sillä tavoin, kuin hän jälkisanoissa kuvaa. Josephine ja hänen läheisensä ovat tulleet minullekin niin tutuiksi, että mietin välillä heidän elämäänsä samalla tapaa kuin vanhojen ystävien; voin vain kuvitella, miten läheisiä ja rakkaita he ovat heidät luoneelle kirjailijalle.

Yhtä kaikki Mimmit 1 on vaikuttava ja hieno teos. Se kuvaa koskettavasti ja uskottavan inhimillisesti sitä, miten väkivaltainen mies voi murtaa vähä vähältä vaimonsa itsetunnon, saada älykkään naisen luulemaan itseään vähä-älyiseksi ja alistaa uhrinsa niin täydellisesti valtaansa, ettei tämä näe tilanteestaan minkäänlaista ulospääsytietä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka arvostavat moniulotteisia, analyyttisiä henkilöhahmoja.

Lopuksi vielä varoituksen sana: Bazar on jostain syystä päättänyt kirjoittaa Mimmien suomenkielisen laitoksen takakansitekstiin todella pahoja juonipaljastuksia. Sama teksti on Bazarin sivuilla ja nettikirjakaupoissa, joissa Mimmit 1 on jo ennakkomyynnissä. Tekstiä ei missään tapauksessa kannata lukea, jos ei halua tietää etukäteen kirjan juonen pääkohtia aina loppuhuipennusta myöten.

Katherine Pancol: Muchachas 1 (Albin Michel 2014)

Kirja ilmestyy suomeksi 1.10. nimellä Mimmit 1 (Bazar 2014)

Katso suomenkielisen teoksen kansikuva täältä, mutta älä lue esittelytekstiä, jos et halua ratkaisevan olennaisia juonipaljastuksia.

Osallistun tällä teoksella Vive la France -lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kaksi ranskalaista kirjaa ja ansainnut Ranskan lippuuni sinisen raidan.

Somalia - Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia

Myyttejä ja vertauskuvia. Kätkettyjä tarkoitusperiä. Selittämättömiä ilmiöitä. Uskoa, hengellisyyttä ja henkiä. Salaisuuksia, salaisuuksia, salaisuuksia.

Perhesalaisuuksia on kirja, jonka lähes jokainen lause tuntuu merkitsevän useita eri asioita. Se on täynnä monimutkaisia viittauksia ja symboliikkaa. Lisäksi se on huomattavan seksuaalinen kirja. Kaikissa kirjan kuvaamissa ihmissuhteissa - myös sukulaisten välisissä - on jonkinlainen seksuaalinen lataus.

Tapahtumat sijoittuvat sisällissodan partaalla olevaan Somaliaan. Päähenkilöt tietävät sodan puhkeamisen olevan vain ajan kysymys ja sodan lähestyminen on kirjassa näkyvästi läsnä. Siitä puhutaan, sille etsitään vertauskuvia, sillä perustellaan tekoja ja toimia. Lähestyvä sota näkyy myös käytännön arjessa. Autolla liikkuessa joutuu sotilaallisten ryhmien tarkastuspisteisiin, ulkona saa pelätä luoteja, teiden varsilla näkyy ruumiita.

Kirjan nimen mukaisesti tarina kietoutuu päähenkilö Kalamanin perheen synkimpien salaisuuksien ympärille. Salaisuudet ovat varjostaneet Kalamanin lapsuutta ja tehneet hänen ja hänen vanhempiensa väleistä etäiset. Osa salaisuuksista kytkeytyy Sholoongoon, Kalamanin lapsuudenaikaiseen rakastettuun. Kun Sholoongo yllättäen palaa aikuisen Kalamanin elämään ja vaatii häntä siittämään itselleen lapsen, Kalaman huomaa olevansa viimein valmis kohtaamaan perheensä menneisyyden.

En pitänyt kirjasta läheskään yhtä paljon kuin monista muista viime aikoina lukemistani. Salaisuusteemassa oli paljon samaa kuin Taiye Selasin Ghana ikuisesti-kirjassa, mutta Farah ei mielestäni onnistunut vihjeiden annostelussa ja salaisuuksien paljastamisen rytmissä yhtä hyvin kuin Selasi. Perhesalaisuuksien lukija sai turhankin selviä ennakkovihjeitä eikä siksi enää yllättynyt siinä vaiheessa, kun salaisuudet varsinaisesti paljastettiin.

Myös seksuaalisten tabujen teema toi mieleeni sekä Selasin kirjan että hänen novellinsa Afrikkalaistyttöjen seksielämä. Sekä Farah että Selasi käsittelivät tabuja avoimesti: Selasin teoksissa oli insestiä ja seksuaalista väkivaltaa, Farahilla niiden lisäksi vielä eläimiinsekaantumista. Selasin tapa käsitellä näitä tabuja oli enemmän minun makuuni kuin Farahin. Farahilla tabujen esiin tuominen jäi mielestäni huonommin motivoiduksi ja tarina tuntui pyörivän liikaa niiden ympärillä.

Kokonaisuutena lukukokemuksesta jäi sellainen olo, että kirjasta olisi voinut saada irti enemmän kuin siitä tällä lukemalla sain. Minulle Perhesalaisuuksia oli silti pettymys.

Perhesalaisuuksista on kirjoitettu myös ainakin Tarukirja-blogissa ja Hurja hassu lukija -blogissa.

Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia (Otava 1999)
Alkuteos Secrets ilmestyi 1998.

Osallistun tällä kirjalla sekä Afrikan tähti -lukuhaasteeseen että Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Afrikan tähdessä olen nyt saavuttanut tavoitteeni lukea 15 teosta ja ansainnut Afrikan tähden. Ihminen sodassa -haasteessa olen vasta alussa ja sotilasarvoltani sotamies.

Ghana - Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä (Suomen Grantassa julkaistu novelli)

"Afrikkalaisten kotien oudossa arvojärjestyksessä äiditöntä lasta alempana on ainoastaan lapseton äiti."

Yksitoistavuotias Edem asuu Ghanassa enonsa luona. Äidistään hänellä on muistona vain Lagosin lentokentällä Nigeriassa otettu valokuva: kuva äidistä ja tyttärestä, jotka olivat erottamattomat, kunnes eno ilmestyi heidän elämäänsä ja vei tyttären mukanaan.

Eno ja täti ovat järjestäneet suuret juhlat joulun kunniaksi. Edem on asunut perheessä jo kolme vuotta, mutta ei vieläkään tunne kuuluvansa joukkoon. Novellin alkaessa hän katselee ikkunasta muiden juhlintaa.

Seksuaalinen jännite on novellissa voimakas alusta alkaen. Nimi toki vie lukijan ajatukset seksiin jo ennen lukemisen aloittamista, mutta jännitteen huomaisi varmastikin jo varhain, vaikka ryhtyisi lukemaan tekstiä tietämättä sen nimeä. Kaikkia tarinan hahmoja käsitellään nimenomaan sen kautta, minkälainen suhde heillä on seksiin ja seksuaalisuuteen.

Toinen vahva teema novellissa on selviytyminen.

Selasin novelli julkaistiin tänä syksynä Suomen ensimmäisessä Granta-aikakauskirjassa. Granta on kiinnostava tulokas suomeksi julkaistavan kirjallisuuden kentällä. Perinteikkään brittijulkaisun sisarlehden tavoitteena on päätoimittaja Aleksi Pöyryn sanoin julkaista uutta ja parasta kirjallisuutta. Mukana voi olla novelleja, runoja, esseitä tai reportaaseja. Olennaisinta on Pöyryn mukaan se, että tekstissä on hyvä, vahva tarina.

Ensimmäisen Grantan perusteella vaikuttaa siltä, että teksteistä suunnilleen puolet on tarkoitus saada kotimaisilta kirjoittajilta ja toinen puoli maailmalta. Eri maiden Grantat tekevät yhteistyötä ja julkaisevat osin samoja tekstejä. Jokaisella numerolla on jokin teema; ensimmäisen suomalalaisnumeron teemaksi on valittu ruoka. Selasin novelli istuu mielestäni ruokateemaan varsin huonosti, mutta monissa muissa kokoelman teksteissä ruoka on vahvasti esillä. Selasin novelli haluttiin varmaankin mukaan heti tähän ensimmäiseen numeroon siksi, että Grantaa kustantava Otava julkaisi samoihin aikoihin myös Selasin esikoisromaanin Ghana ikuisesti.

Suomen Grantalla ei outoa kyllä vaikuta olevan ainakaan vielä omia verkkosivuja enkä ole saanut mistään selville, kuinka usein tai harvoin julkaisun on tarkoitus ilmestyä. Englanninkielisenen emojulkaisu ilmestyy neljännesvuosittain ja sillä on hyvin kattavat sivut. Alkuperäinen Granta vaikuttaa niiden perusteella erittäin kiinnostavalta. Päädyin ostamaan vuoden lukuoikeuden sen sähköiseen arkistoon, joka sisältää kaikki numerot uusinta lukuunottamatta. Joissakin numeroissa on teemana jokin maanosa tai kielialue. Toivottavasti löydän sitä kautta uusia kiinnostavia kirjailijoita sellaisistakin maista, joihin liittyvää kirjallisuutta on vaikea löytää.

Granta. Uuden kirjallisuuden areena. 1. numero. (Otava 2013)

P.S. Osallistun tällä novellilla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Novellitkin kuulemma lasketaan :)

Ghana - Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Mies, joka menetti kaiken tärkeän, koska ei saanut epäonnistua. Nainen, joka menetti lähes yhtä paljon, koska hänen täytyi olla vahva. Kaksoset, jotka kadottivat toisensa, koska Siitä Mitä Silloin Kerran Tapahtui ei voinut puhua. Isoveli, joka ei halunnut - tai pelännyt - mitään niin paljon kuin että muistuttaisi isäänsä. Pikkusisko, joka ei osannut kuulua joukkoon.

Kuusi perheenjäsentä, kaikki kaukana toisistaan, kaiki omalla tavallaan onnettomia. Kaikilla suuria salaisuuksia.

Taiye Selasin esikoisromaani oli kenties paras kirja, minkä olen lukenut pitkään aikaan. Olin lukenut kirjasta ja kirjailijasta muun muassa Helsingin Sanomista ja odotin lukukokemusta sen verran innokkaana, että varasin niteen kirjastosta heti siinä vaiheessa, kun järjestelmään ilmestyi tieto, että sitä oli tilattu valikoimaan. Koska odotukseni olivat korkealla, varauduin myös pettymään raskaasti. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kirja teki vaikutuksen heti ensimmäisestä lauseesta alkaen ja teksti jatkui yhtä taidokkaasti kirjoitettuna loppuun saakka. Päähenkilöiden salaisuuksista tihkui tietoa juuri sopivassa määrin niin, että uteliaisuus pysyi yllä mutta missään vaiheessa ei tuntunut, ettei tarinassa pysyisi mukana.

Lukumatkan kannalta ongelmallista on se, ettei Ghana ikuisesti sijoitu nimestään huolimatta läheskään kokonaan Ghanaan. Yksi päähenkilöistä on köyhissä oloissa kasvanut ghanalainen Kweku Sai, joka pääsee stipendin ansiosta Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hän menee naimisiin nigerialaisen Folan kanssa ja saa tämän kanssa neljä lasta. Perhe asuu pitkän aikaa Bostonissa, ja lapsista kasvaa amerikkalaisia. Monet kirjan tapahtumista sijoittuvatkin Yhdysvaltoihin. Lisäksi muutamissa takaumissa eletään Nigeriassa.

Ghanaa katsellaan tässä teoksessa enemmän vierain kuin ghanalaisin silmin. Maa on tärkeä osa jokaisen kuuden päähenkilön tarinaa, mutta vain yksi heistä on syntynyt ja kasvanut siellä. Jopa ghanalainen Kweku on synnyinmaassaan aina jollakin tapaa muukalainen. Sikäli Ghana ikuisesti ei oikein sopinut lukumatkafilosofiaani, jossa tavoitteena on tutustua maihin paikallisesta näkökulmasta.

Paljon olennaisempaa on kuitenkin se, että Ghana ikuisesti oli kauniisti soljuva, kiehtova ja koskettava kirja. Suosittelen sitä kaikille.

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (Otava 2013)
Myös alkuteos Ghana Must Go ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

P.S. Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Olen tähän mennessä lukenut haasteeseen viisi kirjaa viideltä eri alueelta ja ansainnut smaragdin.