Yhdysvallat (Alaska) - Eowyn Ivey: Lumilapsi

Herkkä taiteilija, jonka sydäntä hallitsee lapsettomuuden tuska. Kömpelösti tunteitaan ilmaiseva mutta sitäkin hellemmin rakastava maanviljelijä. Satuolennolta vaikuttava lapsi, joka ilmestyy metsästä ja katoaa aina uudelleen.

Lumilapsi on kirja elämän suurista suruista ja pienistä iloista. Tarinan pohjavire on murheellinen, mutta päähenkilöiden kokemat onnen hetket ovat niin mukaansatempaavia, että lukukokemus oli silti valoisa. Kirja sai minut miettimään, voiko pienistä arkisista ilonaiheista koitua yhteensä niin paljon onnea, että se painaa elämän onnellisuuden vaa'assa yhtä paljon tai jopa enemmän kuin yksi suuri suru.

Alaskan luonto on kirjassa niin merkittävässä roolissa, että sen voisi laskea yhdeksi päähenkilöistä. Metsä, joki, kesän yöttömät yöt ja ennen kaikkea talven lumi heräävät Lumilapsessa eloon. Joen jää päättää, saako sillä kulkeva elää, vai hukkuuko hän hyiseen veteen. Metsässä voi olla kuin kotonaan ja kokea suurta rauhaa, mutta yhtäkkiä se voi muuttuakin hengenvaaralliseksi viholliseksi, joka eksyttää ja uhkaa palelluttaa kuoliaaksi. Metsä voi antaa hirven, jonka ansiosta ruokaa riittää kevääseen, tai tuoda eteen karhun, jonka kohtaamisen jälkeen elämä ei enää ole entisellään.

Lumitytöllä on lemmikkinä puolikesy kettu.

Metsä ja lumi antavat kirjan päähenkilöille Mabelille ja Jackille myös ihmeellisimmän mahdollisen lahjan: lapsettoman pariskunnan elämään ilmestyy eräänä päivänä lapsi, Lumityttö Faina. Onko tyttö lumikeiju, metsänhenki, lumesta ja jäästä syntynyt? Vai sittenkin lihaa ja verta, aito ja todellinen? Vai ehkä sittenkin molempia? Vastaus riippuu kenties siitä, missä määrin lukija on valmis uskomaan maagiseen.

Ystävyys ja rakkaus ovat kumpikin Lumilapsessa olennaisia teemoja. Mabel ja Jack yrittävät aluksi elää uudistilallaan täysin eristyksissä, mutta arjen pienet onnenhetket lisääntyvät kummasti sen jälkeen, kun he päästävät elämäänsä ystäviä. Ja ennen pitkää eteen tulee vaikeuksia, joista voi selvitä vain ystävien avulla.

Kymmeniä vuosia yhdessä eläneiden Mabelin ja Jackin rakkautta Ivey kuvaa taitavasti. On asioita, joita on vaikea antaa anteeksi itselle tai toiselle. On asioita, jotka koettiin yhdessä mutta silti kumpikin yksin ja yksinäisenä. Toisaalta on kuitenkin hellyyttä, välittämistä, suojelunhalua, toinen toiseensa tukeutumista. Pakahduttavien onnen hetkien jakamista.

Tämä rakkaustarina ei lopu siihen, että rakastavaiset saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Mabelin ja Jackin rakkaus on sellaista kuin oikeassa elämässä: sellaista, jossa kaksi ihmistä rakastaa toistaan kaikesta huolimatta.

Lumilapsi on taianomainen, kaunis tarina. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat lukiessaan uskoa satuihin.

Kiinnostuin kirjasta alun perin Lillin kirjataivaan kirjoituksen perusteella.

Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar 2013)
Alkuteos The Snow Child ilmestyi 2012.

Somalia - Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia

Myyttejä ja vertauskuvia. Kätkettyjä tarkoitusperiä. Selittämättömiä ilmiöitä. Uskoa, hengellisyyttä ja henkiä. Salaisuuksia, salaisuuksia, salaisuuksia.

Perhesalaisuuksia on kirja, jonka lähes jokainen lause tuntuu merkitsevän useita eri asioita. Se on täynnä monimutkaisia viittauksia ja symboliikkaa. Lisäksi se on huomattavan seksuaalinen kirja. Kaikissa kirjan kuvaamissa ihmissuhteissa - myös sukulaisten välisissä - on jonkinlainen seksuaalinen lataus.

Tapahtumat sijoittuvat sisällissodan partaalla olevaan Somaliaan. Päähenkilöt tietävät sodan puhkeamisen olevan vain ajan kysymys ja sodan lähestyminen on kirjassa näkyvästi läsnä. Siitä puhutaan, sille etsitään vertauskuvia, sillä perustellaan tekoja ja toimia. Lähestyvä sota näkyy myös käytännön arjessa. Autolla liikkuessa joutuu sotilaallisten ryhmien tarkastuspisteisiin, ulkona saa pelätä luoteja, teiden varsilla näkyy ruumiita.

Kirjan nimen mukaisesti tarina kietoutuu päähenkilö Kalamanin perheen synkimpien salaisuuksien ympärille. Salaisuudet ovat varjostaneet Kalamanin lapsuutta ja tehneet hänen ja hänen vanhempiensa väleistä etäiset. Osa salaisuuksista kytkeytyy Sholoongoon, Kalamanin lapsuudenaikaiseen rakastettuun. Kun Sholoongo yllättäen palaa aikuisen Kalamanin elämään ja vaatii häntä siittämään itselleen lapsen, Kalaman huomaa olevansa viimein valmis kohtaamaan perheensä menneisyyden.

En pitänyt kirjasta läheskään yhtä paljon kuin monista muista viime aikoina lukemistani. Salaisuusteemassa oli paljon samaa kuin Taiye Selasin Ghana ikuisesti-kirjassa, mutta Farah ei mielestäni onnistunut vihjeiden annostelussa ja salaisuuksien paljastamisen rytmissä yhtä hyvin kuin Selasi. Perhesalaisuuksien lukija sai turhankin selviä ennakkovihjeitä eikä siksi enää yllättynyt siinä vaiheessa, kun salaisuudet varsinaisesti paljastettiin.

Myös seksuaalisten tabujen teema toi mieleeni sekä Selasin kirjan että hänen novellinsa Afrikkalaistyttöjen seksielämä. Sekä Farah että Selasi käsittelivät tabuja avoimesti: Selasin teoksissa oli insestiä ja seksuaalista väkivaltaa, Farahilla niiden lisäksi vielä eläimiinsekaantumista. Selasin tapa käsitellä näitä tabuja oli enemmän minun makuuni kuin Farahin. Farahilla tabujen esiin tuominen jäi mielestäni huonommin motivoiduksi ja tarina tuntui pyörivän liikaa niiden ympärillä.

Kokonaisuutena lukukokemuksesta jäi sellainen olo, että kirjasta olisi voinut saada irti enemmän kuin siitä tällä lukemalla sain. Minulle Perhesalaisuuksia oli silti pettymys.

Perhesalaisuuksista on kirjoitettu myös ainakin Tarukirja-blogissa ja Hurja hassu lukija -blogissa.

Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia (Otava 1999)
Alkuteos Secrets ilmestyi 1998.

Osallistun tällä kirjalla sekä Afrikan tähti -lukuhaasteeseen että Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Afrikan tähdessä olen nyt saavuttanut tavoitteeni lukea 15 teosta ja ansainnut Afrikan tähden. Ihminen sodassa -haasteessa olen vasta alussa ja sotilasarvoltani sotamies.

Turkki - Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Parikymppiset tytöt Asyan Kazanci ja Armanoush Tchakhmakhchian ovat serkkupuolia mutta kasvavat täysin erilaisissa ympäristöissä. Asyanin koti on Istanbulissa ja hänen perheensä koostuu neljästä sukupolvesta persoonallisia naisia. Armanoushilla puolestaan on Yhdysvalloissa kaksi kotia. Osan ajasta hän asuu kentuckylaisen äitinsä ja turkkilaistaustaisen isäpuolensa kanssa Arizonassa, loppuajan San Franciscossa armenialaistaustaisen isänsä ja tämän laajan suvun kanssa.

Armanoushin armenialais-yhdysvaltalaiselle suvulle Turkki ja turkkilaisuus ovat kirosanoja. Isovanhempien sukulaiset ovat kuolleet vuoden 1915 kansanmurhassa, eikä suku voi antaa yhdellekään turkkilaiselle anteeksi sitä, ettei Turkki ole tunnustanut tuon ajan tapahtumia kansanmurhaksi. Turkista tullutta isäpuolta puolestaan historia ei kiinnosta lainkaan. Armanoush etsii identiteettiään ristiriitaisen perheensä keskellä ja päättää lähteä Istanbuliin isäpuolensa sukua tapaamaan. Siitä alkaa serkusten ystävyys.

Kerronta on pääosin realistista, mutta Asyanin Banu-tädin myötä mukaan tulee magiaa. Banu-täti keskustelee henkien kanssa ja saa niiltä vastauksia kysymyksiin, jotka askarruttavat paitsi häntä myös lukijaa. Henget tietävät esimerkiksi sen, kuka on Asyanin isä, vaikka tytöllä itsellään ja suurella osalla hänen sukulaisistaan ei ole siitä aavistustakaan.

Persoonalliset henkilöhahmot olivat mielestäni iso osa Kirotun Istanbulin viehätystä. Erityisesti Asyanin eriskummalliset tädit, mummit ja ystävät olivat minusta kiehtovia. Lisäksi pidin siitä, miten kirjassa käsiteltiin isoa poliittis-historiallista kiistakysymystä nykyajassa elävien ihmisten arkikokemuksen kautta. Tarina kulki hyvin ja mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (Gummerus 2012)
Alkuteos Bastard of Istanbul ilmestyi 2007.

Chile - Isabel Allende: Eva Luna

Haluan aloittaa esittelemällä kirjan, josta alkoivat sekä lukumatkani kaukomaihin että kaukomatkani oikeassa elämässä. Seuraavissa merkinnöissä lupaan kertoa viimeaikaisista lukukokemuksistani, mutta Eva Lunalla on minulle niin erityinen merkitys, että en osaa aloittaa mistään muusta.

Eva Luna kertoo samannimisen päähenkilön sekä hänen tulevan rakastettunsa Rolf Carlén tarinan lapsuudesta aikuisuuteen. Molemmat kasvavat ankeissa oloissa: Eva köyhänä ja isättömänä, Rolf väkivaltaisen isän varjossa. Evan varhaislapsuus on kuitenkin onnellinen, sillä hän oppii äidiltään tarinankertomisen lahjan, ja yhteiset tarinat tuovat hohtoa äidin ja tyttären elämään. Rolfin lapsuudenkodissa sen sijaan eletään ahdistuksen vallassa.

Molempien lapsuus loppuu lyhyeen, mutta kumpikin kantaa lapsuudenkokemuksiaan myöhemmissä elämänavaiheissaan mukanaan. Molemmat joutuvat selviytymään nuoruusvuosistaan ilman vanhempiaan, mutta kummallekin tulee vastaan hyviä ihmisiä, jotka pitävät heistä huolta. Tarinan pohjavire on lämmin, vaikka elämä ei olekaan helppoa ja se tuo aina eteen uusia yllättäviä käänteitä.

Isabel Allende on loistava tarinankertoja ja hänen käyttämässään kielessä on jotain runollista. Kerronta on pääosin realistista, mutta paikka paikoin sekaan tihkuu taianomaisuutta. Lukija huomaa pian, että voi kiintyä Eva Lunan hahmoon luottavaisin mielin ja laskea sen varaan, että tytölle käy vaikeissakin käänteissä lopulta hyvin.

Chilen sotilasvallankaappauksessa surmansa saanut presidentti Salvador Allende oli Isabel Allenden eno ja hänelle hyvin läheinen ihminen. Vallankaappausta edeltäneen ja sen jälkeisen ajan Chilen poliittinen tilanne on useiden Allenden kirjojen taustanäyttämönä ja vaikuttaa omalta osaltaan henkilöhahmojen elämään. Näin on myös Eva Lunassa. Päähuomio on kuitenkin aivan muissa asioissa kuin politiikassa, eikä tarvitse olla kiinnostunut poliittisesta historiasta nauttiakseen kirjasta.

Isabel Allene: Eva Luna (Otava 1989). Vieressä alkukielinen pokkariversio (Ave Fénix 2001).
Alkuteos julkaistiin 1987.