Ranska/Intia - Richard C. Morais: Herkullinen elämä

Nuori mies, jolla on poikkeuksellisen herkkä makuaisti. Katkeroituva huippukokki, jolle kolmas Michelin-tähti saattaa jäädä ikuisiksi ajoiksi vain haaveeksi. Järkyttävä tragedia, joka muuttaa kokonaisen perheen elämän peruuttamattomasti.

Herkullinen elämä on kirja rakkaudesta ruokaan ja makuihin. Se on myös tarina intialaisperheestä, joka pakenee traumaattisia muistoja Eurooppaan. Perheenjäsenet päätyvät etsimään itseään Ranskalaiseen pikkukylään, jossa heidän perustamansa intialainen ravintola herättää paikallisissa asukkaissa monenlaisia tunteita.

Muutto Ranskaan tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia erityisesti kirjan päähenkilölle Hassanille, joka päätyy tavoittelemaan ranskalaisen huippukokin uraa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat alussa Intiaan, mutta intialaista kulttuuria keskeisemmäksi nousee pian ranskalainen kulttuuri. Lukija pääsee kurkistamaan ranskalaisten huippukokkien maailmaan, jossa harjoitellaan ahkerasti ja kurinalaisesti ja tehdään työtä ankarasti. Erinomaisuuteen vaaditaan paitsi luovuutta ja oivalluksia myös vuosien raskasta raatamista.

Suosittelen kirjaa ruuanlaitosta ja ruokakulttuureista kiinnostuneille lukijoille.

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (Bon-pokkarit 2014)

Alkuteos The Hundred-Foot Journey ilmestyi 2008.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 2012.

Ranska - Catherine Pancol: Mimmit 3

Mimmit 3 on paksumpi kuin aiemmat osat, mutta se loppui silti aivan liian pian. Olisin halunnut elää Josephinen, Stellan ja muiden ystävieni kanssa vielä paljon pidempään.

Lohdullista on se, etten usko heidän tarinansa loppuvan tälläkään kertaa. Samoin kuin edellisen trilogian lopussa, Pancol jätti tälläkin kertaa lukijalle koukkuja, ilmeisiä vihjeitä siitä, että hahmojen elämässä on odotettavissa lisää jännittäviä käänteitä.


Koko Mimmit-trilogian luettuani en kuitenkaan ole aivan varma siitä, voiko kaikkiin vihjeisiin luottaa. Mimmikolmikon sivuilla ei nimittäin palattu kaikkii niihin kysymyksiin, jotka minun mieltäni jäivät askarruttamaan, kun aikoinaan laskin kädestäni edellisen trilogian päätösosan Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.

Minulle opetettiin yliopistolla, että jos elokuvassa tai tv-ohjelmassa on näkyvästi esillä ase, sillä täytyy jossain vaiheessa ampua. Tv-dokumenttien käsikirjoittamista meille toimittajaopiskelijoille Tampereen yliopistossa opettanut vieraileva luennoitsija kutsui asetta ja muita vastaavia elementtejä termillä viritys, koska niiden tarkoitus on virittää katsojan odotukset. Jos katsojan huomio ohjataan kiinnittymään testamentin tekoon, asiaan kuuluu, että testamentilla on jossain myöhemmässä vaiheessa merkitystä tarinan kannalta. Jos mies ja nainen luovat valkokankaalla toisiinsa kiihkeitä katseita, heidän välilleen täytyy jossain vaiheessa puhjeta romanssi. Katsoja pettyy ja jopa suuttuu, jollei tarinan jatko vastaakaan ilmiselvän virityksen herättämiin odotuksiin.

Sama pätee mielestäni hyvin pitkälle myös kirjallisuuteen. Lukija olettaa, että hänelle kerrotuilla seikoilla on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Jos asia olisi yhdentekevä, sitä ei kannattaisi mainita lainkaan.

Tämä (ja vain tämä) kappale sisältää juonipaljastuksia Central Parkin oravista ja siitä, mitä teemoja Mimmeissä ei käsitellä - mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia Mimmeistä. Central Parkin oravissa Josephine sanoo parhaalle ystävälleen Shirleylle toivovansa, ettei hänen ensirakkautensa kanssa sänkyyn mennyt teinityttärensä Zoe vain ole tullut raskaaksi. Josephinen mainitsee odottavansa jännittyneenä Zoen kuukautisten alkua. Mielestäni tämä on ilmiselvä viritys. Koko loppukirjassa ei kerrota, alkoivatko Zoen kuukautiset vai eivät. Kirjan lopussa hän mutustelee nutellalla päällystettyä leipää ja toteaa sisarelleen tarvitsevansa nutellaa, koska se rauhoittaa. Tulkitsin Pancolin halunneen jättää lukijan miettimään, onko Zoe kenties raskaana. Tunsin oloni vähän huijatuksi, kun Zoen mahdollisen raskauden teemaan ei palattukaan Mimmeissä millään tavalla.

Mimmien lopussa auki jääneet kysymykset olivat kuitenkin vielä paljon selkeämpiä. Moni juonikuvio sai luontevan päätöksen, mutta muutama erittäin iso ja keskeinen tarina jäi täysin kesken.

Luotan siihen, että Mimmien hahmoista kuullaan vielä.

Katherine Pancol: Muchachas 3 (Albin Michel 2014)
Mimmit-trilogian ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi 1.10. En tiedä vielä, koska Mimmit 2 ja 3 seuraavat perässä.

Osallistun tällä kirjalla tänään päättyvään Vive la France -lukuhaasteeseen. Sain luettua neljä kirjaa ja suoritettua Ranskan lipusta sinisen ja valkoisen raidan.

Arvioni trilogian aiemmista osista voi lukea täältä: Mimmit 1, Mimmit 2

Ranska - Catherine Pancol: Mimmit 2

Hiljainen ja ujo tyttö, jonka kauneus piilee jokaisen pienenkin teon intensiivisyydessä ja jumalaisessa viulunsoitossa. Lahjakkaan muotisuunnittelijan iäkäs mesenaatti, jonka motiivit herättävät epäilyksiä. Rakkauden riivaama nainen, joka yrittää estää itseään pettämästä parasta ystäväänsä.

Toisin kuin Mimmit 1, Mimmit 2 kertoo pelkästään Krokotiilin keltaisista silmistä tuttujen hahmojen elämästä. Gary ja Hortense tavoittelevat New Yorkissa unelmiaan ja yrittävät saada selville, miten pitkälle heidän lahjakkuutensa riittää. Josephine painiskelee jälleen kerran heikon itseluottamuksensa kanssa. Elämä koettelee Zoen ja Gaetanin nuorta rakkautta.

Stellasta ja hänen perheestään Mimmit 2 ei sen sijaan kerro juuri lainkaan. Sen sijaan muut Mimmien ykkösosassa esitellyt uudet hahmot saavat tilaa kasvaa ja tulla lukijalle tutuiksi. Erityisesti Garyllä ja Hortensella on New Yorkissa uusia ystäviä, joista tulee Mimmit 2:ssa heille koko ajan tärkeämpiä.

Näiden uusien hahmojen esittelemisessä Pancol onnistui mielestäni paremmin kuin Stellan esittelemisessä Mimmit 1:ssä tai Josephinen esittelemisessä Krokotiilin keltaisissa silmissä (katso kirjoitukseni Mimmit 1:stä). Ehkä asiaa auttoi se, että he liittyvät alusta alkaen niin kiinteästi vanhojen tuttujen Hortensen ja Garyn elämään. Mimmit kakkosta ei missään vaiheessa tehnyt mieli jättää kesken; en päinvastoin olisi lainkaan malttanut laskea sitä kädestäni.

Mimmit 2 on kuitenkin vielä vähemmän itsenäinen teos kuin Mimmit 1. Kaikki juonikuviot ovat alkaneet jo ykkösosassa ja suurin osa niistä jää kesken kirjan lopussa.

Kun sain Mimmit 2:n loppuun, olisin halunnut aloittaa Mimmit 3:n lukemisen saman tien. Jouduin kuitenkin odottamaan muutaman päivän, sillä vaikka kolmaskin osa oli jo ilmestynyt, en ollut saanut sitä tilattua riittävän ajoissa. Muutamakin päivä tuntui pitkältä odotukselta.

En tiedä, millä aikataululla Bazar aikoo Mimmit kakkosen ja kolmosen julkaista, mutta jos kirjojen väliin on luvassa pitkä tauko, suosittelen melkein aloittamaan kakkososan vasta sitten, kun kolmonenkin on jo ilmestynyt.

Katherine Pancol: Muchachas 2 (Albin Michel 2014)
Kirjan julkaisuaikataulu suomeksi ei ole vielä tiedossa.

Osallistun tällä kirjalla Viva la France -lukuhaasteeseen.

Yhdysvallat - Bruce Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut. Kadonneen partituurin tapaus.

Psykoanalyysistä kiinnostunut hassu ranskalainen salapoliisi ratkoo rikoksia New Yorkin poliisin apuna ja psykoanalysoi samalla kohtaamiaan ihmisiä. Kirjan lähtökohta kuulosti hauskalta, mutta en silti lämmennyt psykoanalyytikko Bruce Finkin salapoliisitarinalle.

Kirja tuntui ikävän sisäänpäinlämpiävältä. En voinut välttää ajatusta, että Fink on kirjoittanut sen kollegoitaan ja alansa opiskelijoita varten, ei sen laajempaa kohdeyleisöä ajatellen. Tarkastaja Canal selitti kyllä ajatuksenjuoksuaan kirjassa jatkuvasti maallikoille, joten sen puolesta lukeminen ei vaatinut psykoanalyysin tuntemusta, mutta kirjan huumori ei ainakaan minua naurattanut. Arvelin hyväntahtoisesti, että psykoanalyysin maailmassa hyvin sisällä oleviin se olisi kolahtanut.

Lukeminen tuntui vähän samalta kuin olisin istunut iltaa seurueessa, jossa kaikki muut ovat psykoanalyytikkoja ja nauravat jutuille, joissa minä en näe mitään hauskaa.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan luomassa ranskalaisessa päähenkilössä minua ärsytti sen kliseisyys. Hahmo tuntui kerta kaikkiaan kuluneelta.

Sisäänpäinlämpiävyydestä kertoo sekin, että tarkastaja Canal höystää puhettaan jatkuvasti ranskankielisillä fraaseilla, joita ei tietenkään käännetä. Vaikka osaan ranskaa ja ymmärsin ne, minua ärsytti moinen ihan periaatteessa. Siitä tuli elitistinen vaikutelma: että kirja on tarkoitettu vain "sivistyneille" lukijoille, jotka osaavat ranskaa.

Samassa niteessä on kolme erillistä kirjaa. Päädyin lukemaan vain ensimmäisen.

En suosittele tätä kirjaa erityisesti kenellekään, mutta psykoanalyysiin perehtyneet, ranskaa osaavat, korkeakulttuuria harrastavat, salapoliisiromaaneista pitävät lukijat saattaisivat siitä nauttia.

Bruce Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut (Teos 2013)
Alkuteos The Psychoanalytical Adventures of Inspector Canal ilmestyi 2010.

Ranska - Katherine Pancol: Mimmit 1

Koko kylän palvoma sankari, joka kotinsa seinien suojassa pahoinpitelee vaimoaan ja tytärtään. Rakastava puoliso ja isä, joka joutuu pakenemaan rakkaansa menneisyyden haamuja. Räikeänpunainen nallekarhu, jonka merkityksen vain yksi ihminen ymmärtää.

Mimmit-trilogian ensimmäinen osa ilahduttaa Pancolin aiempien kirjojen ystäviä jatkamalla Krokotiilin keltaisista silmistä ja sen jatko-osista tuttujen hahmojen tarinaa. Nimenomaan heistä kiinnostuneelle lukijalle se voi kuitenkin tuottaa pettymyksen, sillä valtaosa kirjasta on omistettu aivan uusille tuttavuuksille.

Katherine Pancol on yksi suosikkikirjailijoistani ja Mimmit 1 oli odotusteni mukainen lukunautinto. Pancolin henkilöhahmot ovat mielestäni todella taitavasti rakennettuja: ihana sekoitus rakastettavia ja raivostuttavia piirteitä, moniulotteisia, monimutkaisia, persoonallisia tyyppejä, joiden elämästä tekee mieli lukea aina vain lisää. He analysoivat itse omaa käytöstään ja elämänfilosofioitaan tavalla, joka minua kiinnostaa kovasti. Samaistun heihin helposti ja löydän samaistuttavia piirteitä jopa keskenään täysin erilaisista hahmoista.

Pancolin kirjoissa on mielestäni yksi iso heikkous, joka häiritsi myös Mimmien ensimmäisen osan lukemista: hän ei osaa esitellä uusia hahmoja koukuttavasti. Kun aikoinaan aloin lukea Krokotiilin keltaisia silmiä, kirja jäi aluksi minulta pitkäksi aikaa kesken. Kun tartuin kirjaan uudelleen ja luin sinnikkäästi eteenpäin, kesti monta kymmentä sivua päästä hahmoihin ja tarinaan sisään. Sitten se kuitenkin yhtäkkiä tapahtui ja luin loput paksusta kirjasta ahnaasti ahmien. Jatko-osissa samaa ongelmaa ei ollut, koska hahmot olivat jo entuudestaan tuttuja.

Mimmien ensimmäisessä osassa törmäsin samaan ongelmaan. Kirja alkoi edellisestä trilogiasta tutuilla Hortensella ja Garylla, joiden romanssin uusista käänteistä luin innolla. Seuraavassa luvussa hypättiin kuitenkin kokonaan uuteen tarinaan. Maatilalla asuva, romurauta-alan yrityksessä työskentelevä Stella ja hänen poikansa eivät aluksi jaksaneet kiinnostaa minua ollenkaan. Stellan arkisia aamutoimia kuvattiin pitkästi ja minusta tylsästi. Hänen elämänsä kiinnostavia puolia ei tuotu vielä siinä vaiheessa esiin oikeastaan ollenkaan. Kun vielä huomasin Stellaa käsittelevien lukujen kattavan valtaosan ykkösniteen sivumäärästä, lannistuin kokonaan. Kirja jäi kesken moneksi viikoksi.

Kun palasin Mimmien ääreen ja kahlasin läpi Stellan tarinan alun, hänenkin elämästään ja persoonastaan alkoi paljastua koko ajan kiinnostavampia asioita, ja kohta olin aivan yhtä innoissani hänestä ja hänen perheestään kuin vanhoista tutuista hahmoista.

En ole ainoa, joka kokee näin. Olen suositellut Krokotiilin keltaisia silmiä monille ystävilleni, mutta osa heistä ei ole jaksanut lukea sitä niin pitkälle, että tarina olisi imaissut heidät mukaansa. Minusta on todella outoa, että lukuisille kielille käännetyissä menestyskirjoissa on noin ilmeinen heikkous, eikä sitä saada edes kustannustoimittajan avulla korjattua.

Jonkin verran ihmettelin myös Mimmien rakennetta. Toisin kuin Krokotiilin keltaiset silmät ja sen jatko-osat, Mimmit-trilogian kirjat eivät varsinaisesti ole itsenäisiä teoksia. Niiden nimet ovat Mimmit 1, 2 ja 3 ja ne ilmestyivät alkukielellä vain kuukauden välein toisistaan. Suomeksi Mimmit 1 ilmestyy lokakuun alussa. En ole vielä kuullut, kuinka nopealla aikataululla Bazar aikoo julkaista loput osat.

Mimmit 1 on Stellan ja hänen perheensä osalta varsin eheä kokonaisuus. Heidät esitellään, heidän tarinaansa paljastetaan vähä vähältä ja kirja loppuu käänteeseen, joka tuo kertomukseen eräänlaisen välipäätöspisteen: vaikka on selvää, että jatkoa seuraa, siinä kohtaa on loogista pitää hengähdystaukoa ja jäädä odottamaan seuraavaa kirjaa. Sen sijaan aiemmista kirjoista tuttujen Hortensen, Garyn, Josephinen, Zoen, Shirleyn ja Philippen elämästä Mimmien ykkösosa kertoo vain pienen palasen, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Pancol kertoo kirjan jälkisanoissa, ettei alun perin aikonut ottaa vanhoja tuttuja hahmoja lainkaan mukaan uuteen kirjaansa. Hänen oli tarkoitus kirjoittaa perheväkivallasta Stellan ja hänen perheensä kokemusten kautta. Hän alkoi kuitenkin kuulla Hortensen äänen, ja tämä halusi kertoa hänelle kuulumisiaan. Sitten ääneen puhkesivat myös Hortensen perheenjäsenet, ja he vain päättivät sekaantua tekeillä olevan kirjan tarinaan. Ehkä tämä selittää sen, että Josephine, Hortense ja muut tutut esiintyvät Mimmit 1:ssä ikään kuin vain vierailevina tähtinä.

Joku voisi epäillä Pancolia laskelmoinnista ja todeta kyynisesti, että Mimmit 1 myy paremmin, kun se vetoaa edellisen trilogian ystäviin kertomalla Josephinen ja hänen perheensä kuulumisia. Minun on kuitenkin helppo uskoa, että Pancol koki Josephinen perheen tunkeutuvan uuteen kirjaansa sillä tavoin, kuin hän jälkisanoissa kuvaa. Josephine ja hänen läheisensä ovat tulleet minullekin niin tutuiksi, että mietin välillä heidän elämäänsä samalla tapaa kuin vanhojen ystävien; voin vain kuvitella, miten läheisiä ja rakkaita he ovat heidät luoneelle kirjailijalle.

Yhtä kaikki Mimmit 1 on vaikuttava ja hieno teos. Se kuvaa koskettavasti ja uskottavan inhimillisesti sitä, miten väkivaltainen mies voi murtaa vähä vähältä vaimonsa itsetunnon, saada älykkään naisen luulemaan itseään vähä-älyiseksi ja alistaa uhrinsa niin täydellisesti valtaansa, ettei tämä näe tilanteestaan minkäänlaista ulospääsytietä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka arvostavat moniulotteisia, analyyttisiä henkilöhahmoja.

Lopuksi vielä varoituksen sana: Bazar on jostain syystä päättänyt kirjoittaa Mimmien suomenkielisen laitoksen takakansitekstiin todella pahoja juonipaljastuksia. Sama teksti on Bazarin sivuilla ja nettikirjakaupoissa, joissa Mimmit 1 on jo ennakkomyynnissä. Tekstiä ei missään tapauksessa kannata lukea, jos ei halua tietää etukäteen kirjan juonen pääkohtia aina loppuhuipennusta myöten.

Katherine Pancol: Muchachas 1 (Albin Michel 2014)

Kirja ilmestyy suomeksi 1.10. nimellä Mimmit 1 (Bazar 2014)

Katso suomenkielisen teoksen kansikuva täältä, mutta älä lue esittelytekstiä, jos et halua ratkaisevan olennaisia juonipaljastuksia.

Osallistun tällä teoksella Vive la France -lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kaksi ranskalaista kirjaa ja ansainnut Ranskan lippuuni sinisen raidan.

Ranska - David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

Mies, joka keräilee kaikkea. Nainen, joka on häiritsevän seksikäs pestessään ikkunoita. Matkatoimisto valehtelijoille.

Vaimoni eroottinen potentiaali on erikoinen hupailu, eräänlainen absurdi farssi. Sen hahmot ovat karikatyyrejä ja heidän tarinansa vilisee toinen toistaan kummallisempia sattumuksia.

Minun huumorintajuuni kirja ei aivan täysin iskenyt, mutta jotkut sen oivallukset olivat mainioita. Pidin esimerkiksi valehtelijoiden matkatoimiston liikeideasta: matkojen sijaan toimisto tarjoaa kursseja, joiden osanottajat oppivat kuvailemaan sujuvasti kuvitteellisia matkojaan paikkoihin, joihin eivät ole oikeasti astuneet jalallaankaan.

Aika usein tarinaan kuuluva jatkuva liioittelu kuitenkin enemmän ärsytti kuin viihdytti.

Mitään syvällisiä ajatuksia kirja ei tosiaankaan herättänyt, vaan se oli puhdasta viihdettä. Ranskasta ja ranskalaisistakaan se ei mielestäni kertonut juuri mitään ihmeempää.

Suosittelen kirjaa absurdista huumorista pitäville lukijoille kevyeksi kesäviihteeksi.

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali (Gummerus 2012)
Alkuteos Le Potentiel érotique de ma femme ilmestyi 2004. 

Osallistun tällä teoksella Vive la France -lukuhaasteeseen. Tämä on vasta ensimmäinen tähän haasteeseen kirjani, mutta lisää on luvassa.

Koska kyse on jo pari vuotta vanhasta kirjasta, sitä on jo ehditty käsitellä monissa blogeissa. Lue lisää esimerkiksi näistä: Oota, mä luen tän eka loppuun, Kujerruksia, Kirjainten virrassa, Kirjoihin kadonnut, Lukutuulia tai Upotus.

Afganistan - Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Jos tekee lapsena suuren vääryyden, voiko tilanteen korjata aikuisena vielä suuremmalla vääryydellä? Voiko yksipuolinen rakkaus tehdä onnelliseksi? Pystyykö kuka tahansa meistä tilaisuuden tullen olemaan sankari?

Ja vuoret kaikuivat on yksi tarina ja se on monta tarinaa. Pitkät, novellimaiset luvut ovat omia ehyitä kokonaisuuksiaan. Jokaisessa on eri päähenkilö ja minkä tahansa niistä voisi lukea yksinään kokematta, että mitään olennaista puuttuisi. Päähenkilöiden elämät kietoutuvat kuitenkin yhteen niin tiiviisti, että kokonaisuus on selvästi romaani eikä novellikokoelma. Joidenkin lukujen alussa lukijalla voi olla vaikeuksia hahmottaa, miten uuden päähenkilön kertomus liittyy suurempaan kokonaisuuteen, mutta luvun loppuun mennessä yhteys on aina käynyt selväksi.

Pidin kirjassa kaikesta paitsi loppuratkaisusta. En harrasta juonipaljastuksia, joten en voi kertoa kovin paljon siitä, miksi en lopetuksesta pitänyt. Juoni tuntui loppumetreillä epäuskottavalta. Epäuskoni saattoi tosin johtua osittain siitä, että olisin toivonut tarinalle toisenlaista päätöstä ja halusin siksi väittää lopetukselle vastaan.

Hosseinin aiempiin teoksiin Leijapoikaan ja Tuhanteen loistavaan aurinkoon verrattuna Ja vuoret kaikuivat oli valoisampi. Tuhat loistavaa aurinkoa oli minulle niin ahdistava lukukokemus, etten voi sanoa varsinaisesti nauttineeni kirjasta, vaikka se oli taitavasti kirjoitettu ja mukaansatempaava. Myös Vuorissa on synkkiä sävyjä, mutta päähenkilöille tapahtuu vastoinkäymisten lisäksi paljon hyviä asioita eikä lukukokemusta leimannut pahaenteinen tunnelma.

Kirjassa kerrotaan niin monen ihmisen elämäntarina, että eri lukijoille varmasti jäävät vahvimmin mieleen aivan eri kertomukset. Itse jäin miettimään kaikkein eniten päähenkilöiden Abdullahin ja Parin äitipuolen Parwanan elämää, vaikka kertomus hänestä liittyi laajempaan kokonaisuuteen varsin löyhästi. Osittain tämä johtui erityisestä kiinnostuksestani kirjoihin, jotka auttavat ymmärtämään tekoja, joita ei voi hyväksyä. Osittain Parwanan tarina antoi minulle niin paljon ajattelemisen aihetta siksi, että siinä käsiteltiin lapsuuteen liittyvää teemaa, jota olin viime aikoina muutenkin miettinyt: sitä, miten paljon jo varhaislapsuus voi vaikuttaa siihen, miten muut ihmiset lapseen suhtautuvat ja miten kauaskantoisia vaikutuksia muiden suhtautumisella voi olla.

Ja vuoret kaikuivat oli yksi parhaista kirjoista, jotka olen lukenut pitkään aikaan. Hosseini on taitava tarinankertoja, joka osaa keksiä ja kuvata uskottavia ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Khaled Hossseini: Ja vuoret kaikuivat (Otava 2013)
Myös alkuteos And the Mountains Echoed ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Senegal - Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Isälleen kaunaa kanava Norah palaa Ranskasta isänsä luo Senegaliin ja yllättyy. Elämäänsä ja itseensä tyytymätön ranskalainen Rudy janoaa epätoivoisesti senegalilaisen vaimonsa rakkautta. Leskeksi jäänyt ja sukulaistensa hylkäämä Khady Demba pyrkii Senegalista Eurooppaan.

Kolme vahvaa naista kuulosti juuri sellaiselta kirjalta josta pitäisin. Innostun kaikkein helpoimmin kirjoista, jotka kertovat kaukomaiden kulttuureista ja vahvoista naisista. Tämä kirja oli kuitenkin pettymys. Olin ennen kirjaan tarttumista lukenut siitä arviot MariA:n kirjablogista, Kirjavasta kammarista ja Kirjakirpusta. Niiden perusteella odotukseni olivat jonkin verran matalammalla, vaikka Kirjavan kammarin arvio olikin hyvin positiivinen.

Kirjan nimi ei ole mielestäni erityisen onnistunut, sillä se on ärsyttävän alleviivaava. Jos tarinassa on vahvoja naishahmoja, lukija huomaa sen kyllä ilman, että se tarvitsee hänelle erikseen sanoa. Lisäksi nimi antoi sen kuvan, että kirjassa kerrottaisiin kolmen naisen tarinat. Tosiasiassa kirjan pisin tarina on kuitenkin kerrottu kokonaan miehen näkökulmasta, eikä lukija saa tietää siinä esiintyvästä naisesta juuri mitään.

Kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa on yhteisiä teemoja. Kaikki liittyvät jollain tapaa sekä Senegaliin että Eurooppaan, maahanmuuttoon ja eri maissa syntyneiden ihmisten kohtaamisiin. Kaikilla päähenkilöillä on joillakin tapaa vaikea suhde sekä puolisoonsa että sukulaisiinsa ja he miettivät ja analysoivat läheisimpiä ihmissuhteitaan paljon. Kaikki päähenkilöt tuntevat tarinansa aikana suurta ahdistusta ja oivaltavat lopussa jotain, mikä tuntuu heistä vapauttavalta. Jokaisessa tarinassa esiintyy lintuja, joilla on symbolista merkitystä.

Jotkin asiat yhdistävät kirjan tarinoista kaksi mutta jättävät kolmannen ulkopuolelle. Se oli minusta vähän häiritsevää. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa huomioni kiinnittyi kukkiin liittyvään symboliikkaan, ja olin pettynyt, kun kolmannessa sitä ei ollutkaan lainkaan. Kahta jälkimmäistä tarinaa yhdisti toisiinsa myös päähenkilön kokema fyysinen kipu, johon viitattiin aina uudelleen. Kokonaisuus olisi minusta ollut eheämpi, jos silmiinpistävät yhdistävät tekijät olisivat aina ulottuneet jokaiseen tarinaan.

Keskimmäisestä, miehen kertomasta tarinasta en pitänyt lainkaan. Harmikseni se oli selvästi kirjan pisin. Katkera ja pakkomielteinen Rudy tuntui minusta epämiellyttävältä heti ensimmäisestä lauseesta alkaen, enkä olisi millään jaksanut lukea hänen synkkiä ajatuskulkujaan. Pari kertaa tarinassa kävi ilmi kiinnostavia seikkoja Rudyn menneisyydestä ja mielenkiintoni virisi hetkeksi, mutta pian olin taas yhtä tympääntynyt. Kirjan nimen vuoksi odotin koko ajan saavani tietää enemmän Rudyn Fanta-vaimosta, mutta vaikka Rudy ajatteli häntä lähes jatkuvasti, hän ei juurikaan osannut eläytyä vaimonsa näkökulmaan. Ajattelin, että jokin juonenkäänne ennen pitkää toisi Fantan näkyvämmin esille, mutta niin ei lopultakaan käynyt. Todella pitkät kappaleet häiritsivät, kun tarina ei muutenkaan tempaissut mukaansa.

Ensimmäisessä tarinassa oli paljon parempi imu. Sen päähenkilöllä Norahilla oli kiinnostavan häiriintynyt perhe, josta halusin tietää lisää. Sen suhteen en joutunut pettymään: tarinan edetessä Norahin perheen asioista paljastui koko ajan enemmän. Sen sijaan Norahin parisuhdepohdiskelut olivat minusta vähän väsyttäviä. Olin myös ärtynyt siitä, miten voimaton ja heikko Norah parisuhteensa suhteen alusta loppuun saakka oli, vaikka kirjan nimi oli korostanut naisten vahvuutta.

Vasta viimeinen tarina lunasti odotukseni vahvoista naispäähenkilöistä. Ihailin valtavasti sitä, miten hyvä itsetunto sen päähenkilöllä Khady Demballa oli. Hänen elämässään oli niin paljon surua, murhetta ja huonoa kohtelua, ettei kaltaiseni hyväosainen voi sitä edes kunnolla käsittää. Häntä ympäröivät ihmiset yrittivät toistuvasti riistää häneltä kaiken ihmisarvon, mutta hän ei koskaan antanut heidän tehdä sitä. Hän toisteli omaa nimeään hiljaa mielessään ja mietti oman itsensä ainutlaatuisuutta, ja aina hän sai siitä voimaa kestää koettelemukset. "Turhaa häpeää hän ei koskaan tuntenut, koskaan hän ei unohtanut, että hän, Khady Demba, oli arvokas ihminen, urhea ja vilpitön". Olen oikeassa elämässä nähnyt, miten kokonaisvaltaisesti hyväosainenkin ihminen voi itse riistää ihmisarvon itseltään, mikäli hän ei pysty Khady Demban lailla olemaan "varma, että hän oli yksi ja jakamaton ja arvokas, ja että hän saattoi olla vain hän". Oli nautinnollista lukea hahmosta, joka pystyi säilyttämään uskon itseensä, vaikka joutui kokemaan epäinhimillistä kohtelua.

En oikein tiedä, mitä sanoisin Kolmen vahvan naisen suosittelemisesta. Mitenkään varauksettomasti en sitä voi suositella, mutta en toisaalta ole valmis sanomaan myöskään, ettei sitä kannata lukea. Selvästikin se herätti minussa paljon ajatuksia, kun päädyin kirjoittamaan siitä näinkin pitkästi. Kirjan kolmatta tarinaa suosittelen erityisesti ihmisille, jotka ovat miettineet paljon itsetunnon ja omanarvontunnon kysymyksiä. Kokonaisuutena sanoisin kirjan soveltuvan lukijalle, joka haluaa ajattelemisen aihetta ja on kiinnostunut sekä muuttoliiketeemoista että ihmissuhteita analysoivista kirjoista.

Marie NDaiye: Kolme vahvaa naista (Gummerus 2013)
Alkuteos Trois femmes puissantes ilmestyi 2009.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

P.S. Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen.