Bloggaajan ja yritysten yhteistyöstä

Olin viime viikolla työni puolesta Suomen Blogimedian tilaisuudessa, jossa keskusteltiin bloggaajien ja yritysten yhteistyöstä. Työskentelen STT-Lehtikuvan uutistoimituksessa ja olin tilaisuudessa toimittajana tekemässä uutisjuttua. Suunnittelin jo silloin kirjoittavani aiheesta tännekin, mutta en voinut tehdä sitä aikaisemmin. Uutisjuttuni nimittäin julkaistiin vasta tänään, ja työnantajallani on asiasta selvät säännöt: toimittaja saa julkaista työtehtävissä hankkimiaan tietoja sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun ne on ensin julkaistu STT:n uutisessa.

Sääntö on mielestäni järkevä. Ennen kaikkea arvostan kuitenkin sitä, että se on selkeä. Tilaisuudessa puhuttiin paljon siitä, että bloggaamisen pelisäännöt ovat monelta osin vielä määrittelemättä. Esimerkiksi yritysten ja bloggaajien yhtiestyöhön liittyy paljon epäselvää.

Ammattibloggaaja Outi Pyy esitteli tilaisuudessa yritysten ja bloggaajien yhteistyön eri tyyppejä. En voi tekijänoikeussyistä julkaista koostamaani listaa tässä, mutta sen voi lukea täältä.

Olin yllättynyt siitä, miten monenlaisia muotoja yhteistyö voi saada. Meille kirjabloggaajille varmasti tutuin ja monille ainoa yhteistyön muoto ovat kustantamoilta saatavat kirjojen arvostelukappaleet. Siinä raha ei vaihda omistajaa, mutta ilmaiset kirjat voivat nekin olla arvokas etuus ahkeralle lukijalle, joka mielellään kerää hyviä kirjoja omaan hyllyynsä sen sijaan, että lainaisi kaiken kirjastosta.

Arvostelukappaleiden pyytäminen tai vastaanottaminen on kuitenkin varsin selkeä yhteistyön muoto. Kirja-arviota ei voi kirjoittaa lukematta kirjaa. Siksi kirja ei ole kirjabloggaajalle ensisijaisesti palkkio vaan työväline. Samalla tavalla arvostelukappaleisiin suhtautuvat myös kirjoista työkseen kirjoittavat toimittajat.

On toki mahdollista hankkia kirjablogia varten luettavaa pelkästään kaupasta tai kirjastosta. Jos kuitenkin haluaa esitellä blogissaan mahdollisimman tuoreita uutuuskirjoja, kirjasto ei useinkaan ole nopein tapa saada niitä käsiinsä. Kirjojen kovakantisten painosten ostaminen täydellä hinnalla taas tulisi pidemmän päälle varsin kalliiksi, jos blogia haluaa päivittää tiuhaan tahtiin.

Blogimedian tilaisuudessa keskusteltiin paljon siitä, miten bloggaajan tulisi kertoa lukijalle yhteistyöstä, jota hän yritysten kanssa tekee. Olimme yksimielisiä siitä, että kertominen on tärkeää. Vaikeampi kysymys on kuitenkin, mikä olisi siihen kulloinkin paras tapa.

Joku voi esimerkiksi olla sitä mieltä, että kirjabloggaan olisi hyvä kertoa jokaisessa kirja-arviossaan erikseen, mitä kautta hän on kirjan käsiinsä hankkinut. Itse en pidä tätä tarpeellisena. Eiväthän kirjoista kertovia lehtijuttuja kirjoittavat toimittajatkaan mainitse erikseen saaneensa kirjasta arvostelukappaleen, vaikka he sellaisen aina saavat.

Kaikkein olennaisinta on, ettei kirjan alkuperä saa vaikuttaa millään tavalla arvion sisältöön. Toimittajille tästä on selvät säännöt Journalistin ohjeissa. Niissä todetaan muun muassa näin: "Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle." Bloggaajilla vastaavia virallisia ohjeita ei ole, mutta ammattitaitoinen bloggaaja pitää silti täysin omissa käsissään sen, mitä blogissaan julkaisee.

Itse olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen, että mainitsen arvostelukappaleiden käytöstä yleisellä tasolla blogin sivupalkissa samassa kohdassa, jossa käsittelen kuvien tekijänoikeuksiin liittyviä asioita. Korostan myös siellä sitä, että kirjan alkuperä ei vaikuta millään tapaa tekstini sisältöön. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä te blogin lukijat ja muut kirjabloggaajat olette asiasta.

Jos aihepiiri kiinnostaa, käsittelen sitä aivan toisenlaisesta näkökulmasta uutisjutussani, jonka otsikko on Ammattibloggaaja: Yritykset painostavat bloggaajia piilomainontaan. Jutun voi lukea lyhennettynä täältä. Täyspitkää versiota ei valitettavasti julkaistu netissä, mutta toivottavasti se on päässyt moneen huomisaamuna ilmestyvään lehteen.