Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Bloggaajan ja yritysten yhteistyöstä

Olin viime viikolla työni puolesta Suomen Blogimedian tilaisuudessa, jossa keskusteltiin bloggaajien ja yritysten yhteistyöstä. Työskentelen STT-Lehtikuvan uutistoimituksessa ja olin tilaisuudessa toimittajana tekemässä uutisjuttua. Suunnittelin jo silloin kirjoittavani aiheesta tännekin, mutta en voinut tehdä sitä aikaisemmin. Uutisjuttuni nimittäin julkaistiin vasta tänään, ja työnantajallani on asiasta selvät säännöt: toimittaja saa julkaista työtehtävissä hankkimiaan tietoja sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun ne on ensin julkaistu STT:n uutisessa.

Sääntö on mielestäni järkevä. Ennen kaikkea arvostan kuitenkin sitä, että se on selkeä. Tilaisuudessa puhuttiin paljon siitä, että bloggaamisen pelisäännöt ovat monelta osin vielä määrittelemättä. Esimerkiksi yritysten ja bloggaajien yhtiestyöhön liittyy paljon epäselvää.

Ammattibloggaaja Outi Pyy esitteli tilaisuudessa yritysten ja bloggaajien yhteistyön eri tyyppejä. En voi tekijänoikeussyistä julkaista koostamaani listaa tässä, mutta sen voi lukea täältä.

Olin yllättynyt siitä, miten monenlaisia muotoja yhteistyö voi saada. Meille kirjabloggaajille varmasti tutuin ja monille ainoa yhteistyön muoto ovat kustantamoilta saatavat kirjojen arvostelukappaleet. Siinä raha ei vaihda omistajaa, mutta ilmaiset kirjat voivat nekin olla arvokas etuus ahkeralle lukijalle, joka mielellään kerää hyviä kirjoja omaan hyllyynsä sen sijaan, että lainaisi kaiken kirjastosta.

Arvostelukappaleiden pyytäminen tai vastaanottaminen on kuitenkin varsin selkeä yhteistyön muoto. Kirja-arviota ei voi kirjoittaa lukematta kirjaa. Siksi kirja ei ole kirjabloggaajalle ensisijaisesti palkkio vaan työväline. Samalla tavalla arvostelukappaleisiin suhtautuvat myös kirjoista työkseen kirjoittavat toimittajat.

On toki mahdollista hankkia kirjablogia varten luettavaa pelkästään kaupasta tai kirjastosta. Jos kuitenkin haluaa esitellä blogissaan mahdollisimman tuoreita uutuuskirjoja, kirjasto ei useinkaan ole nopein tapa saada niitä käsiinsä. Kirjojen kovakantisten painosten ostaminen täydellä hinnalla taas tulisi pidemmän päälle varsin kalliiksi, jos blogia haluaa päivittää tiuhaan tahtiin.

Blogimedian tilaisuudessa keskusteltiin paljon siitä, miten bloggaajan tulisi kertoa lukijalle yhteistyöstä, jota hän yritysten kanssa tekee. Olimme yksimielisiä siitä, että kertominen on tärkeää. Vaikeampi kysymys on kuitenkin, mikä olisi siihen kulloinkin paras tapa.

Joku voi esimerkiksi olla sitä mieltä, että kirjabloggaan olisi hyvä kertoa jokaisessa kirja-arviossaan erikseen, mitä kautta hän on kirjan käsiinsä hankkinut. Itse en pidä tätä tarpeellisena. Eiväthän kirjoista kertovia lehtijuttuja kirjoittavat toimittajatkaan mainitse erikseen saaneensa kirjasta arvostelukappaleen, vaikka he sellaisen aina saavat.

Kaikkein olennaisinta on, ettei kirjan alkuperä saa vaikuttaa millään tavalla arvion sisältöön. Toimittajille tästä on selvät säännöt Journalistin ohjeissa. Niissä todetaan muun muassa näin: "Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle." Bloggaajilla vastaavia virallisia ohjeita ei ole, mutta ammattitaitoinen bloggaaja pitää silti täysin omissa käsissään sen, mitä blogissaan julkaisee.

Itse olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen, että mainitsen arvostelukappaleiden käytöstä yleisellä tasolla blogin sivupalkissa samassa kohdassa, jossa käsittelen kuvien tekijänoikeuksiin liittyviä asioita. Korostan myös siellä sitä, että kirjan alkuperä ei vaikuta millään tapaa tekstini sisältöön. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä te blogin lukijat ja muut kirjabloggaajat olette asiasta.

Jos aihepiiri kiinnostaa, käsittelen sitä aivan toisenlaisesta näkökulmasta uutisjutussani, jonka otsikko on Ammattibloggaaja: Yritykset painostavat bloggaajia piilomainontaan. Jutun voi lukea lyhennettynä täältä. Täyspitkää versiota ei valitettavasti julkaistu netissä, mutta toivottavasti se on päässyt moneen huomisaamuna ilmestyvään lehteen.

19 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Itse olen nyt jonkin aikaa merkinnyt arvostelun loppuun, jos kirja on a-kappale. Itse on vaadi sama muilta, enkä tiedä, kiinnostaako omakaan merkintäni ketään. Mutta kun tästä jossain vaiheessa oli niin paljon puhetta, ajattelin, että selkeän merkinnän kautta jokaisen on helppo nähdä, etteivät arvostelukappaleet saa pelkkää suitsutusta osakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jokaisen arvostelukappaleen merkitsemisessä on tosiaan se hyvä puoli, että lukija pääsee itse näkemään, että arvostelukappaleetkin saavat välillä moitteita.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Suurelle yleisölle on tosiaan aika tuntematonta, miten monia muotoja blogimainonnalla voi olla. Siinä on varmasti vähän hakemista ja harmaata aluetta niin bloggaajien kuin yritystenkin puolelta.

    Vaikka ainut oma yhteyteni "mainosbloggaukseen" ovat arvostelukappaleet, olen päätynyt selkeyden vuoksi mainitsemaan kirjan lähteen jokaisen bloggauksen yhteyteen vaikka se ei tarpeellista olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Minäkin tässä harkitsen vielä, alkaisinko kuitenkin merkitä jokaiseen kirja-arvioon kirjan alkuperän. Onhan se kaikkein selkein ratkaisu.

      Poista
  3. Erittäin hyvä kirjoitus. Itse olen nyt ruvennut laittamaan postauksiin tunnisteen, mistä kirja on peräisin. Jonkun verran saan arvostelukappaleita, mutta paljon on myös omia ostamiani sekä kirjastosta lainattuja. En vaadi muilta samaa, mutta haluan pitää pelin avoimena, onhan asiasta niin paljon viime aikoina nyt puhuttu. Arvostelukappale tai ei, ei se vaikuta mielipiteeseeni. Samalla olen myös siirtynyt käyttämään vain itse ottamiani kuvia blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse en malttaisi merkitä tätä tunnisteisiin, sillä minulla on jo muutenkin ongelmia sen suhteen, että haluaisin liittää joihinkin kirjapostauksiin sisältöä kuvaavia asiasanatunnisteita enemmän kuin Blogger sallii.

      Tuleeko sinulle mieleen muita viimeaikaisia blogikirjoituksia, joissa olisi käsitelty arvostelukappaleen merkitsemistä?

      Poista
  4. Minulle tuntuu luontevalle merkata postauksen yhteyteen jos olen saanut kirjan kustantamosta. Tuntuu ihan neutraalilta laittaa se siihen. Samalla tapaa luen ja esittelen kirjoja olivat ne mistä hyvänsä käsiini tulleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näkemys vaikuttaa olevan varsin yleinen. Minäkin päädyin nyt siihen, että laitan jokaiseen postaukseen merkinnän.

      Poista
  5. Syksyllä KKV:n tilaisuudessa oli mm. tällaisista asioista puhetta. http://kirjasfaari.fi/2013/09/mainonnan-tunnistettavuus-blogeissa/

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus.

    Minä olen tehnyt alusta asti kuten Jenni, eli merkitsen tunnisteisiin mistä kirja on peräisin. Lukijvat voivat sitten sieltä asian tarkistaa ja itse puntaroida miten arvosteluun suhtautuvat. Tosin luen a-kappaleita melko niukasti ja pyydän vain sellaisia, jotka tiedän aivan varmasti lukevani kaikesta huolimatta. Pääasiassa luotan kuitenkin kirjastoon ja omiin ostoksiini, sillä blogissani on paljon muutakin kuin uutuuksia. (Vaikka nyt viime kuukausina tulikin luettua niitä yllättävän paljon!)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuntuu kannattavan merkitsemistä. Ehkä minäkin voisin kuitenkin alkaa merkitä jokaisen arvostelukappaleen. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole, ja kyllähän se selkiyttää.

      Tunnisteisiin en silti sitä omassa blogissani halua. Minulle tunnisteet ovat sisällön luokittelun työkalu ja arvostelukappale-merkinnän lisääminen niihin tuntuisi siltä, kuin kirjan alkuperällä nimenomaan olisi vaikutusta sisältöön, vaikka tarkoitus on viestittää päinvastaista. En tarkoita tällä moittia muiden ratkaisuja; kerron vain, mikä minulle itselleni tuntuu omaan blogiini sopivalta. Olen tässä miettinyt, että minulle sopivin merkintäpaikka voisi olla kirjan kannen kuvan alla oleva kuvateksti, johon kirjoitan muutakin olennaista mutta ei suoraan itse kirja-arvioon liittyvää tietoa kirjasta.

      Poista
  7. Minäkin olen merkinnyt alusta asti arvostelukappaeet postaukseen. Tunnisteisiin en minäkään niitä halua enkä laita, koska se ei ole oleellista.

    Joku voi nyt pitää minua ristiriitaisena, koska minulla on esim. "kirjasto" tunnisteena. Sen alla on kirjastosta lainaamani kirjat ja yleistä juttua (yksi vasta, mutta lisää olisi tarkoitus tulla) kirjastoista. Kirjasto-tunniste on kuitenkin eniten muistilappu itselleni, koska haluan seurata kirjastolainaamisiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan kirjasto-tunniste on ehkä ristiriitainen, mutta toisaalta sen voi ajatella olevan kirjastojen kannattamista ja tukemista. Sehän muistuttaa lukijoita siitä, että tämänkin kiinnostavan kirjan voi lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Niin, tuokin vielä kaiken ristiriidan muun päälle. ;) Olen blogannut jo vuodesta 2005 ja minulle tämä on harrastus. En kirjoita toimittajana (olen sellainenkin ollut), joten ihan röyhkeästi ja ristiriitaisesti kirjoitan, mitä huvittaa. Ei tämä bloggaaminen niin vakavaa ole (tekijänoikeusasiat ovat minussa halussa, samoin olen hyvin tietoinen mahdollisista piilomainonnoista jne.), haluan säilyttää huolettomuuden ja hauskuuden. :)

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä :) Minullekin tämä on selkeästi nimenomaan harrastus ja haluan pitää sen selvästi erilaisena kuin työn. Kannatan sitä, että bloggaaja saa olla juuri niin ristiriitainen kuin itse haluaa :)

      Poista
    4. Voi jeesus mitkä typot tuossa edellisessä kommentissani :DD Mina osata suomi kieli hyva :D

      Poista
    5. En edes huomannut ennen kuin sanoit :D Silmä lukee armeliaasti sen, mitä järki uskoo tekstissä lukevan. Kieltämättä tuo "tekijänoikeusasiat ovat minussa halussa" oli aika onnistunut muotoilu :) Mutta ainakin se sopi yhteen sen kanssa, että haluat säilyttää huolettomuuden ja hauskuuden ;)

      Poista
  8. Lisäsin nyt arvostelukappalemaininnat kuvateksteihin. Se kävi helposti, sillä arvostelukappaleiden arvioita oli blogissani vasta kaksi. Aloitin arvostelukappaleiden pyytämisen vasta nyt syksyllä, sillä halusin ensin saada blogin hyvälle alulle niin, että kustantamot voisivat halutessaan käydä lukemassa sitä jo ennen arvostelukappaleen antamista ja muodostaa käsityksen siitä, minkälainen blogi on kyseessä. Nyt minulla on kuitenkin useita arvostelukappaleita lukuvuoroa odottamassa, joten oli hyvä aika pohtia tätä asiaa.

    VastaaPoista

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.