Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

maanantai 4. elokuuta 2014

Ranska - David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

Mies, joka keräilee kaikkea. Nainen, joka on häiritsevän seksikäs pestessään ikkunoita. Matkatoimisto valehtelijoille.

Vaimoni eroottinen potentiaali on erikoinen hupailu, eräänlainen absurdi farssi. Sen hahmot ovat karikatyyrejä ja heidän tarinansa vilisee toinen toistaan kummallisempia sattumuksia.

Minun huumorintajuuni kirja ei aivan täysin iskenyt, mutta jotkut sen oivallukset olivat mainioita. Pidin esimerkiksi valehtelijoiden matkatoimiston liikeideasta: matkojen sijaan toimisto tarjoaa kursseja, joiden osanottajat oppivat kuvailemaan sujuvasti kuvitteellisia matkojaan paikkoihin, joihin eivät ole oikeasti astuneet jalallaankaan.

Aika usein tarinaan kuuluva jatkuva liioittelu kuitenkin enemmän ärsytti kuin viihdytti.

Mitään syvällisiä ajatuksia kirja ei tosiaankaan herättänyt, vaan se oli puhdasta viihdettä. Ranskasta ja ranskalaisistakaan se ei mielestäni kertonut juuri mitään ihmeempää.

Suosittelen kirjaa absurdista huumorista pitäville lukijoille kevyeksi kesäviihteeksi.



David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali (Gummerus 2012)
Alkuteos Le Potentiel érotique de ma femme ilmestyi 2004. 

Osallistun tällä teoksella Vive la France -lukuhaasteeseen. Tämä on vasta ensimmäinen tähän haasteeseen kirjani, mutta lisää on luvassa.

Koska kyse on jo pari vuotta vanhasta kirjasta, sitä on jo ehditty käsitellä monissa blogeissa. Lue lisää esimerkiksi näistä: Oota, mä luen tän eka loppuun, Kujerruksia, Kirjainten virrassa, Kirjoihin kadonnut, Lukutuulia tai Upotus.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut samalta kirjailijalta teoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie. Muistan, että tarina oli kummallinen, mutta miellyttävän kepeä ja ajattelin silloin sen olevan jotenkin erittäin ranskalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tämän kirjan blogipostauksia lukiessani, että moni oli tarttunut tähän kirjaan juuri tuon Nathalien perusteella. Kaikki heistä taisivat pitää Nathalieta parempana kuin tätä. Ehkä minunkin pitäisi siis lukea se. Minun makuuni "erittäin ranskalainen" kirja kuulostaa hyvältä :)

      Poista

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.