Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Terveisiä Intiasta ja Bhutanista!

Viime päivinä minulla on ollut aika vähän aikaa lukumatkailuun, sillä olen ollut konkreettisemmalla matkalla. Kiersin 1,5 viime viikkoa Intiaa ja Bhutania, ja nyt olen Sri Lankassa.

Katukauppaa Jaipurin vanhassakaupungissa Pink Cityssä Intiassa.

Matkalukemisiksi otin kohdemaihini liittyviä kirjoja. Intiasta ja Sri Lankasta oli helppo löytää luettavaa, mutta Bhutanista kertovaa kirjaa en ehtinyt matkaan valmistautuessani saada käsiini. Päätin metsästää sopivaa kirjaa paikan päällä.

Chilit kuivuvat torikojun katolla Punakhassa Bhutanissa.

Vierailin Bhutanissa pääkaupunki Thimpussa, entisessä pääkaupungissa Punakhassa sekä lentokenttäkaupunki Parossa, mutta en nähnyt ensimmäistäkään kirjakauppaa. Turistikaupoissa myytiin tietoteoksia mutta ei kaunokirjallisuutta. Vasta Paron kansainväliseltä lentokentältä sain ostettua bhutanilaisen kirjailijan romaanin. Luulin sitä nimen ja kannen perusteella ensin jonkinlaiseksi meditaatio-oppaaksi, mutta takakansiteksti osoitti tulkinnan vääräksi. Kirjan on määrä kuvata kolmen naispäähenkilösukupolven kautta sellaista Bhutania, jota turistimatkalla tai dokumenttielokuvia katsomalla ei näe.

Kun ostin kirjan, eräs matkaseuralaisistani huomautti, että oppisin sen myötä Bhutanista varmasti paljon enemmän kuin olimme oppineet neljän päivän ryhmämatkallamme. Se sai minut taas kerran miettimään, miten korvaamattomia lukumatkat ovat. Turisti ei koskaan näe kohdemaataan paikallisin silmin yhtä hyvin kuin lukumatkailija.

Bhutan on tästä erinomainen esimerkki. Turistiviisumin saaminen Bhutaniin edellyttää, että turistilla tai ryhmällä on koko matkan ajan mukanaan paikallinen opas. Näin valtiovalta pystyy sanelemaan, mitä Onnellisten ihmisten laakson puolia matkailijat näkevät. Ei tainnut olla sattumaa, että ostamaani romaania myytiin ainoastaan lentokentän kansainvälisellä alueella; vaikka olen vasta alkupuolella kirjaa, näen jo nyt, että sen sisältö tuskin on Bhutanin kuningashuoneen makuun.


Tällaista Bhutania turisteille esitellään: kansallispukuisia oppaita ja upeita vuoristomaisemia.
Olin suunnitellut laittavani tähän postaukseen enemmänkin kuvia, mutta hotellin nettiyhteys on niin heikko, että on pakko tyytyä tällä erää näihin. Jatkoa seuraa.

Varsinaisia kirjapostauksia on luvassa kohtapuoliin lisää, sillä yksi mukaan pakkaamistani kirjoista on jo luettu ja Bhutan-kirjakin edistyy hyvää vauhtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.