Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Haaste ja tunnustus




Kirjojen lumo -blogin Mia lähetti jo pari viikkoa sitten minulle haasteen ja tunnustuksen. Tarkoitukseni oli vastata heti, mutta tässä sitä ollaan.

Haasteen ja tunnustuksen mukana ei tullut erikseen ohjeita, vain pyyntö vastata kymmeneen kysymykseen. Ilmeisesti tarkoitus on haastaa sellaisia blogeja, joille haluaa antaa tunnustuksena yllä olevan unikkokuvan. Kiitoksia siis Mialle! Ja pahoittelut vastauksen viipymisestä.

Tänään sain haasteen myös Pähkinäkukkula-blogin Marjaanalta ja päätin vastata samalla kertaa molempien kysymyksiin. Kiitokset myös Marjaanalle!

Näihin kysymyksiin Mia toivoi minulta vastausta:

1. Mitkä kirjat sinulla on kesken?

Elif Shafakin Kunnia, Auli Leskisen Petojen aika ja Heikki Aittokosken Narrien laiva. Olin aikonut lukea kaikki kolme loppuun ennen Blogistanian parhaat kirjat -äänestyksiä, mutta se jäi pelkäksi haaveeksi yllättävän työmatkan vuoksi.

2. Kirja jonka voisit lukea aina uudelleen ja uudelleen?

Giovanni Guareschin Isä Camillo -kirjat. Niiden lämmin huumori kestää vaikka kuinka monta lukukertaa.

3. Kirja johonka petyit?


4. Jos saisit lukea vain yhden kirjailijan kirjoja koko loppuelämäsi, kenet valitsisit?

Varmaan Isabel Allenden, mutta olisi kyllä todella traagista joutua rajoittamaan lukemisensa vain yhteen kirjailijaan.

5. Luetko paljon runoja?

En oikeastaan.

6. Rakkain muisto lapsuudestasi liittyen kirjoihin/lukemiseen?

Riemu, jota tunsin, kun huomasin lukeneeni vahingossa ihan itse kokonaisen kirjan. Olin nelivuotias ja kirja oli joku Pupu Tupuna -sarjasta. Muistin, että sarjan yhdessä tietyssä kirjassa oli kohta, jossa sanottiin, että isäpupu ei ollut uskoa pitkiä korviaan. Se oli minusta hauskasti sanottu ja halusin jostain syystä löytää sen kirjasta. Lause oli kirjan viimeisellä sivulla ja kun vihdoin löysin sen tajusin, että olin lukenut kirjan alusta loppuun. Se tuntui valtavalta saavutukselta.

7. Maa josta et ole lukenut mitään mutta haluaisit?

Näitä maita on tietysti todella monta, koska yritän lukea jokaisesta maasta jotain :) Erityisesti mieleen tulee Guatemala, sillä pidin maasta todella paljon, kun kävin siellä, mutta en ole silti koskaan lukenut mitään sinne sijoittuvaa. Olen toistaiseksi löytänyt ainoastaan sellaisia Guatemala-kirjoja, joissa kerrotaan maan historian synkimmistä vaiheista. Lukisin ehkä mieluummin ihan tavallisten ihmisten arjesta nyky-Guatemalassa.

8. Kirja jota et haluaisi koskaan lukea?

Joseph Conradin Pimeyden sydän vaikuttaa sellaisella tavalla ahdistavalta kirjalta, että jätän sen mieluummin väliin. Myöskään kauhukirjallisuudesta en ole koskaan ollut innostunut.

9. Miksi pidät kirjablogia/blogia?

Rakastan sekä lukemista että kirjoittamista, joten nautin kirjablogin pitämisestä. Uutistoimittajana olen tottunut kirjoittamaan työkseni, mutta tällä hetkellä olen esimiestehtävissä, enkä siksi ehdi juuri koskaan tehdä kirjoitustyötä. Ehdin jo kaivata kirjoittamista, kunnes keksin perustaa tämän blogin. Pidän myös bloggaamisen yhteisöllisyydestä kuten tällaisista haasteista.

10. Kirja jota voisit/haluaisit suositella kaikille?

Näitä on lukuisia. Tuoreimpana erityisen suositeltavana lukuelämyksenä mieleen tulee Taiye Selasin Ghana ikuisesti, joka sijoittui kolmanneksi Blogistanian Globalia -äänestyksessä. Toinen kirja, jota usein suosittelen ihmisille, on Gaile Parkinin Kigalinkakkukauppa.


Nämä kysymykset sain puolestaan Marjaanalta:

1. Missä on maailman paras kirjakauppa? Sellainen missä olet käynyt tai minne haluaisit päästä.

Tämä on vaikea kysymys. Maailmassa on varmasti paljon ihania kirjakauppoja, joiden olemassaolosta en edes tiedä. Niistä kirjakaupoista, joissa olen käynyt, Helsingin keskustan Akateeminen on suosikkini.

2. Mikä on bravuurisi keittiössä?


Ehkäpä meksikolainen lime-kanakeitto tai kambodzalainen amok-kala.

3. Mikä on kirjakokoelmasi kummallisin tai muuten vain oudoin hankinta?

Baskin kielen espanjankielinen kielioppi, jota olen jopa lukenut huvikseni, vaikka en osaa kuin pari lausetta baskia.

4. Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi? Jos odotat.

Katherine Pancolilta on luvassa uusi trilogia, jonka kaikki kolme osaa ilmestyvät ainakin alkukielellä tänä vuonna. Niitä odotan todella innolla, sillä pidin aivan valtavasti Krokotiilin keltaisista silmistä, Kilpikonnien hitaasta valssista ja Central Parkin oravista.

5. Onko jokin elokuva tai TV-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?

Ei tule heti mieleen. Yleensä kirja on minusta aina parempi.

6. Haluatko suositella joitakin seuraamiasi blogeja -muita kuin kirjablogeja?

Seuraan lähinnä kirjablogeja. Optimistin lapsettomuusblogi on minusta koskettava. Lisäksi tulee mielee
Kinuskikissan leivontablogi, mutta sitäkään en seuraa säännöllisesti.

7. Missä maassa kirjoitetaan mielenkiintoisimmat tarinat? Eli mistä tulevat mielestäsi parhaat tarinankertojat?


Pidän erityisesti latinalaisamerikkalaisesta tarinankerronnasta, mutta en taida osata nimetä yhtä tiettyä maata.

8. Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkö huomaa kantta ollenkaan?

Mieleeni tulee ensimmäiseksi alla oleva Elif Shafakin Kunnia-kirjan kansi. Kirja on minulla parhaillaan kesken ja olen moneen otteeseen ihaillut sen kantta. Päähuiviin pukeutuneen naisen yksivärinen kasvokuva on vaikuttava varjoineen. Pidän myös kannen värimaailmasta, joka on pääosin hillitty mutta jossa on pilkahdus pinkkiä seassa kirjailijan nimessä ja kansipaperin alta pilkottavissa pahvikansissa. Taustalla oleva tapettikuvio on mukavan eksoottinen ja pidän siitä, että naisen kuva on soikionmallisissa, peiliä muistuttavissa kehyksissä.





9. Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?

Katherine Pancolin Krokotiilin keltaisten silmien ja sen jatko-osien Josephine. Hän on sympaattinen, ystävällinen ja hyväntahtoinen mutta silti vahva nainen. Kaiken muun hyvän lisäksi hän on kirjailija :)

10. Minkä kirjan lopetus (loppuratkaisu tai viimeiset lauseet) on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Aikataulukon arvoitus.


Moni on jo haasteen saanutkin, mutta haluaisin silti antaa kukkatunnustuksen eteenpäin ja haastaa 
Kirjoista-blogin Merenhuiskeen

vastaamaan näihin kysymyksiin:
1. Onko joku kirja muuttanut ratkaisevasti sitä, minkälaisia kirjoja luet, esimerkiksi saanut sinut innostumaan uudenlaisesta kirjallisuuden alalajista? Mikä kirja ja miksi?
2. Missä kirjassa on mielestäsi erityisen hyvä ensimmäinen lause?
3. Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieluisa ystävä?
4. Mikä on rakkain kirjoihin liittyvä lapsuusmuistosi?
5. Mistä maasta tai maanosasta peräisin olevia kirjoja luet mieluiten?
6. Mitä kotimaista kirjaa suosittelisit kaltaiselleni lukijalle, joka lukee kotimaista kirjallisuutta aivan liian vähän?
7. Mitä kirjaa et haluaisi koskaan lukea ja miksi?
8. Mikä on kirjakokoelmasi oudoin kirja?
9. Kenen kirjallisen hahmon tarina/kohtalo on jäänyt lähtemättömästi mieleesi?
10. Mikä kirja antoi niin paljon ajattelemisen aihetta, että mietit sitä pitkään vielä luettuasi sen loppuun?

8 kommenttia:

  1. Kiitos vastauksista -limen ja kanan yhdistelmä kuulostaa herkulliselta! Onko pisca andina sinulle tuttu? Sen kanssa maailman herkullisimman kalasopan tittelistä kilpailee mielestäni vain uhaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ei ole tuttu, mutta kuulostaa hyvältä. Kyse on varmaan perulaisesta ruuasta? Onko sinulla hyvä resepti, jonka haluaisit paljastaa? Voin kertoa Sopa de Liman reseptin, kunhan löydän sen sähköisen version. Yritin äsken etsiä mutta en vielä löytänyt, ja nyt pitää mennä nukkumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kanakeitto on nopea ja helppo tehdä, otan mielelläni reseptin vastaan, mutta älä turhaan käännä joka kiveä nurin sen takia. :)

      Söin pisca andinaa Venezuelan vuoristoseudulla. En ole koskaan yrittänyt tehdä sitä myöhemmin eikä reseptiä ole, mutta siinä on kalaa, perunaa, savujuustokuutioita, kanamunaa (veikkaan että raaka muna rikotaan kiehuvaan soppaan), jotain vihreää yms. mausteita. Liemi oli yhdessä paikassa suht kirkas, toisessa sakea -maku molemmissa taivaallinen!

      Poista
    2. Pitääpä googletella pisca andinaa. Netistä löytää yleensä tosi hyvin reseptejä, jos on mielessä joku tietty ruoka, josta on kiinnostunut.

      Halusin itsekin löytää mun Sopa de Lima -reseptin, koska muistin tästä keskustelusta, etten oo tehnyt sitä pitkään aikaan :) Resepti kuulostaa monimutkaisemmalta kuin se itse asiassa on; käytännössä keiton tekeminen oli tosi helppoa. Kirjoitin tuon vain niin yksityiskohtaisesti, että se kuulostaa hirveän monivaiheiselta.

      Tässä se on:

      Meksikolainen sopa de lima eli lime-kanakeitto Marian tapaan (5-6 hengelle)

      2 litraa vettä
      2 kasvisliemikuutiota
      2 keskikokoista sipulia
      1 valkosipuli
      2 tomaattia
      1 pieni punainen paprika (tai chilipaprika, jos haluat tulisemman keiton)
      1,5 dl limemehua
      ruukku tuoretta korianteria
      400 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
      2 avokadoa
      nachoja
      rypsiöljyä paistamiseen
      ekstraneitsytoliiviöljyä maustamiseen

      Pilko sipulit ja valkosipuli ja paista ne rypsiöljyssä. Voit halutessasi paistaa samalla kertaa myös pilkotun paprikan. Keitä vesi, lisää kasvisliemikuutiot, paistetut sipulit ja (paistetut) pilkotut paprikat. Anna kiehua muutama minuutti. Paista kana paistinpannulla ja siirrä se syrjään odottamaan. Pilko tomaatit. Lisää pilkotut tomaatit ja limemehu keittoon. Anna kiehua muutama minuutti. Pilko avokadot erilliseen kulhoon. Ota jokaista ruokailijaa varten esiin syvä lautanen. Murskaa jokaisen lautasen pohjalle nachoja ja asettele nachojen päälle paistettuja kanasuikaleita. Silppua korianteri ja lisää se keittoon. Anna kiehua vielä pieni hetki. Lisää loraus ekstraneitsytoliiviöljyä. Anna ruokailijoiden annostella keitto itse lautaselleen juuri ennen syömistä, jotta nachot eivät ehdi pehmetä liemessä liikaa. Myös avocadonpaloja annostellaan keiton sekaan vasta juuri ennen syömistä maun mukaan. Voit halutessasi tarjoilla keiton kannussa pöytään. Kasvisversion keitosta saa korvaamalla kanasuikaleet soijasuikaleilla, jotka on keitetty kasvisliemessä.

      Poista
  3. Kiitos haastamisesta, olipa kiva ylläri. Teen haasteen jossain vaiheessa. Olen vähän hidas näiden kanssa joskus.

    Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea sinun kirjallisia vastauksia. Yllätyin hiukan siitä, ettet kenties halua lukea Pimeyden sydäntä. En ole tosin sitä itsekään vielä lukenut, vaikka se omasta hyllystä löytyykin. Kaivankin sen esille, jos tulisi se luettuakin tässä piakkoin. Eli kiitos epäsuorasta muistuttamsesta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiirettä :)

      Vastasin Pimeyden sydämen vanhasta muistista, mutta en ole oikeasti ollenkaan varma, suhtautuisinko siihen enää nykyään samalla tavalla kuin vuosia sitten. Se oli minulle joskus parikymppisenä kirja, jonka lukemista halusin välttää, mutta makuni on muuttunut todella paljon sen jälkeen. Ehkä saat mieleni muuttumaan sitten, kun kirjoitat siitä blogiisi ;)

      Poista

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.