Herkkä taiteilija, jonka sydäntä
hallitsee lapsettomuuden tuska. Kömpelösti tunteitaan ilmaiseva
mutta sitäkin hellemmin rakastava maanviljelijä. Satuolennolta
vaikuttava lapsi, joka ilmestyy metsästä ja katoaa aina uudelleen.
Lumilapsi on kirja elämän suurista
suruista ja pienistä iloista. Tarinan pohjavire on murheellinen,
mutta päähenkilöiden kokemat onnen hetket ovat niin
mukaansatempaavia, että lukukokemus oli silti valoisa. Kirja sai
minut miettimään, voiko pienistä arkisista ilonaiheista koitua
yhteensä niin paljon onnea, että se painaa elämän onnellisuuden
vaa'assa yhtä paljon tai jopa enemmän kuin yksi suuri suru.
Alaskan luonto on kirjassa niin
merkittävässä roolissa, että sen voisi laskea yhdeksi
päähenkilöistä. Metsä, joki, kesän yöttömät yöt ja ennen
kaikkea talven lumi heräävät Lumilapsessa eloon. Joen jää
päättää, saako sillä kulkeva elää, vai hukkuuko hän hyiseen
veteen. Metsässä voi olla kuin kotonaan ja kokea suurta rauhaa,
mutta yhtäkkiä se voi muuttuakin hengenvaaralliseksi viholliseksi,
joka eksyttää ja uhkaa palelluttaa kuoliaaksi. Metsä voi antaa
hirven, jonka ansiosta ruokaa riittää kevääseen, tai tuoda eteen
karhun, jonka kohtaamisen jälkeen elämä ei enää ole entisellään.
![]() |
Lumitytöllä on lemmikkinä puolikesy kettu. |
Metsä ja lumi antavat kirjan
päähenkilöille Mabelille ja Jackille myös ihmeellisimmän
mahdollisen lahjan: lapsettoman pariskunnan elämään ilmestyy
eräänä päivänä lapsi, Lumityttö Faina. Onko tyttö lumikeiju,
metsänhenki, lumesta ja jäästä syntynyt? Vai sittenkin lihaa ja
verta, aito ja todellinen? Vai ehkä sittenkin molempia? Vastaus
riippuu kenties siitä, missä määrin lukija on valmis uskomaan
maagiseen.
Ystävyys ja rakkaus ovat kumpikin
Lumilapsessa olennaisia teemoja. Mabel ja Jack yrittävät aluksi
elää uudistilallaan täysin eristyksissä, mutta arjen pienet
onnenhetket lisääntyvät kummasti sen jälkeen, kun he päästävät
elämäänsä ystäviä. Ja ennen pitkää eteen tulee vaikeuksia,
joista voi selvitä vain ystävien avulla.
Kymmeniä vuosia yhdessä eläneiden
Mabelin ja Jackin rakkautta Ivey kuvaa taitavasti. On asioita, joita
on vaikea antaa anteeksi itselle tai toiselle. On asioita, jotka
koettiin yhdessä mutta silti kumpikin yksin ja yksinäisenä.
Toisaalta on kuitenkin hellyyttä, välittämistä, suojelunhalua,
toinen toiseensa tukeutumista. Pakahduttavien onnen hetkien
jakamista.
Tämä rakkaustarina ei lopu siihen,
että rakastavaiset saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä
loppuun saakka. Mabelin ja Jackin rakkaus on sellaista kuin oikeassa
elämässä: sellaista, jossa kaksi ihmistä rakastaa toistaan
kaikesta huolimatta.
Lumilapsi on taianomainen, kaunis
tarina. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat lukiessaan uskoa
satuihin.
Kiinnostuin kirjasta alun perin Lillin kirjataivaan kirjoituksen perusteella.
Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar 2013) Alkuteos The Snow Child ilmestyi 2012. |
Ihana kettukuva:) Kiva, että luit Lumilapsen. Itse haikailen sen tunnelman perään vieläkin. Selvästi pitäisi lukea satuja useamminkin.
VastaaPoistaKiitos! Keksin kuvaidean vasta myöhään illalla, ja minulla oli suuria vaikeuksia saada kuvaan sellaiset värit, että lumi näytti valkoiselta eikä keltaiselta ja kettu punaiselta eikä harmaalta. Harmitti aika paljon, etten tullut ajatelleeksi kuvaa jo päivällä, jolloin oli ihan auringonpaiste. Mutta kun kuva lopulta onnistui, ajattelin, että hämärtyvät reunat sopivat Alaskan talven tunnelmaan.
PoistaLumilapsi oli ihana lukea juuri nyt, kun ulkonakin on lunta ja pakkasta.
Joissain Isabel Allenden kirjoissa ja muissa eteläamerikkalaisissa maagisen realismin kirjoissa on samaa satumaisuutta, josta itse olen pitänyt aivan valtavasti.
Minunkin mielestäni tämä oli surusta huolimatta valoisa kirja. Sellainen aikuisten satu, joka omalla tavallaan lohduttaakin. Pidin kirjasta oikeastaan ihan ihmeellisen paljon (koska en usein lue näin "helppoja" lukuromaaneja), tässä on siis jotain taikaa. :)
VastaaPoistaAnteeksi, että kommentin julkaiseminen ja vastaaminen viivästyivät näin paljon. Lähdin yllättäen työmatkalle Ukrainaan tekemään uutisia mielenosoituksista ja olen viime päivinä tehnyt töitä lähes koko hereilläoloaikani. Työni ei yleensä ole näin erikoista :)
PoistaOlen samaa mieltä, että kirjassa oli jotain taianomaista. Se ei ole ihan niin helppo kuin miltä se pintapuolisesti vaikuttaa - tai ainakaan niin yksinkertainen.
Oi, tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, tykkään saduista! Pakko laittaa "lue tulevaisuudessa" -listalle.
VastaaPoistaBy the way... oletko jo päättänyt mitä luet Pohjois-Koreasta? Olen lukenut muutaman maata käsittelevän kirjan ja ne kaikki ovat olleet faktapohjaisia kertomuksia, perustuen sieltä paenneiden elämäntarinoihin. Onkohan maasta kirjoitettu jotain järkevää / hyvää fiktiivistä teosta, mikä ei keskittyisi kuvailemaan vankileirien kauhuja? En halua vähätellä niitäkään kertomuksia, mutta tällainen ajatus pulpahti päähäni...
Minulla on sama kokemus, että Pohjois-Koreasta julkaistaan suomeksi pääasiassa paenneiden elämänkertoihin pohjautuvia kirjoja. Minulla on lainassa työkavereilta kaksikin Pohjois-Korea-kirjaa odottamassa lukemista. Toinen kuuluu noiden kirjojen joukkoon, joista puhut. Se on Suljettu maa ja siinä on nimenomaan paenneiden tositarinoita. Toinen on erilainen. Sen nimi on Sirkus Pjonjang, ja se on fiktio ulkomaisesta sirkusseurueesta, joka tekee kiertueen Pohjois-Koreaan. En vielä osaa yhtään arvioida, millainen se on, mutta se on ainakin varmasti erilainen. Toisaalta siinä voi tavallisten ihmisten arki jäädä aika kaukaiseksi.
PoistaSirkus Pjongjangista en ollut kuullutkaan. Tsekkasin sen kirjaston sivuilta ja näyttää olevan faktajuttu sekin kahden suomalaisen taikurin (Juha Kurvinen, Jori A. Kopponen) reissusta. Vai puhummeko nyt samasta kirjasta? Samaan kategoriaan menisi sitten Caroline Salzingerin Terveisiä pahan akselilta, mikä käsittelee toki muitakin valtioita. Se kirja on varmaan jo sinulle tuttu.
PoistaKirjaston haku asiasanalla Pohjois-Korea ja luokituksella kaunokirjallisuus antoi nolla tulosta. :(
Samasta kirjasta puhutaan; en ole vielä ehtinyt itse perehtyä siihen, ja olin saanut työkaverin puheista virheellisen käsityksen, että kyse oli fiktiosta.
PoistaTosi outoa, ettei kukaan tee fiktiota Pohjois-Koreasta. Ehkä pitäisi itse kirjoittaa sinne sijoittuva kirja :)
Huhuilin äsken Twitterissä Pohjois-Korean perään ja Kirsin kirjanurkka vinkkasi Adam Johnssonin The Orphan Master's Son -kirjan. Viime vuoden Pulitzer -voittaja. Sen siitä saa kun tekee haun pelkästään suomeksi...
PoistaLuen mielelläni myös sinun kirjasi! ;)
Kiva, että jaoit vinkin eteenpäin. Kerro sitten, millainen se oli. Itse en vielä osaa sanoa Sirkus Pjonjangista mitään, mutta kirjoitan siitä tänne ennen pitkää.
Poista