Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Blogit - ihan oma maailmansa

Tämän viikon lukumatkan aika on vasta loppuviikosta, mutta päätin aiemmasta tyylistäni poiketen kirjoittaa tähän väliin merkinnän, jossa ei esitellä uutta kirjaa ja maata.

Luin hyvin harvoja blogeja ennen oman blogini perustamista, mutta nyt olen vähitellen tutustumassa suomalaisten kirjablogien maailmaan. Monet bloggaajat tuntuvat lukevan aika paljon kotimaista kirjallisuutta, mutta joukossa on niitäkin, joita kiehtovat minun laillani kaukomaista kertovat kirjat.

Olisi mukavaa päästä enemmänkin sisään suomalaisten kirjabloggaajien yhteisöön. Vaikuttaa siltä, että osa bloggaajista on hyvinkin yhteisöllisiä. Mukaan varmasti pääsisi, kun olisi itse aktiivinen ja kävisi ahkerasti lukemassa ja kommentoimassa toisten blogitekstejä. Yritän opetella aktiivisemmaksi sen suhteen.

Yksi yhteisöllisyyden muoto ovat lukuhaasteet. Kesällä kiinnostavia blogeja etsiessäni törmäsin yhteen lukuhaasteeseen, josta innostuin heti: Kirjoista-blogin Merenhuiskeen Afrikan tähti 2013 -haasteeseen. Siinä pyritään lukemaan vuoden aikana mahdollisimman paljon afrikkalaista kirjallisuutta eri puolilta mannerta. Afrikan tähden saa omakseen, jos lukee vuoden aikana viisitoista eri puolille Afrikkaa sijoittuvaa kirjaa.

Kyseinen lukuhaaste sopii tietysti erinomaisesti yhteen tämän blogin tavoitteen kanssa. Merenhuiske oli laatinut haasteen tueksi lukuvinkkilistan, josta on varmasti minulle vielä paljon hyötyä kirjallisessa maailmanvalloituksessani.

Päätin kirjoittaa haasteesta erillisen blogimerkinnän nyt, heti Kairoon sijoittuneen lukumatkan perään. Tähän oli kaksi syytä: ensinnäkin Kairo on toinen alkuperäisen Afrikan tähti -pelin aloituskaupungeista ja toisekseen olen juuri saavuttanut Merenhuiskeen haasteessa ensimmäisen jalokiveni. Blogissani on tänä vuonna esitelty kolme eri Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa (Kigalin kakkukauppa, Kigalin kakkukauppa muuttaa ja Yacoubian-talon tarinat, jotka ovat vieläpä kaikki eri alueilta (Ruanda Itä-Afrikasta, Swazimaa eteläisestä Afrikasta ja Egypti Pohjois-Afrikasta). Tällä ansaitsee topaasin.

Smaragdiin vaaditaan kaksi kirjaa lisää. Siihen pääsen varmastikin lähiviikkoina. Loppuvuodesta voi tulla aika Afrikka-painotteinen, jos innostun havittelemaan Afrikan tähteä :)

17 kommenttia:

  1. Hei, minullä on kesken Kirjallinen maailmanvalloitus-haaste, joka tosin viime aikoina on ollut vähän paussilla, koska lukupinooni ei ole sattunut osumaan mitään puuttuvista maista. Mutta taidan ryhtyä seuraamaan blogiasi - jos vaikka saisin täältä lisää vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada uusia seuraajia, tervetuloa mukaan! Minäkin voisin katsoa, löytyisikö sinun blogistasi sellaisia maailmanvalloituskirjoja, jotka ovat minulle entuudestaan tuntemattomia.

      Poista
  2. Osuva postaus, olen nimittäin miettinyt itsekin bloggaajien verkostoitumista -ja miten siihen pääsisi näppärimmin mukaan. :) Tänne päädyin muistaakseni Twitterin kautta @Kirjablogit twiittaaman linkin kautta. Se kiinnostaisi, että miten tuolle "listalle" pääsee mukaan, kuka siellä twiittailee ja pitääkö olla 100% kirjablogi... Pähkinäkukkula kun on1/3 kirjablogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana ja muut kiinnostuneet: en tiedä kuka ylläpitää tuota Twitteriä, mutta kannattaa vierailla Facebookin Kotimaiset kirjablogit -sivulla. Sinne voi pyytää laittamaan linkin omaan blogiin. Sekablogitkin otetaan mieluusti vastaan, siellä on jo muutama sellainen. Itsekin bloggailen myös teatterista (erittäin harvoin, mutta kuitenkin).

      Kirjaseuranta.fi -osoitteessa on myös kattava lista suomalaisista kirjablogeista, ja sinne voi linkittää omia arvioita.

      Poista
    2. En edes tiennyt tuosta @kirjablogit-tilistä Twitterissä saati sitten siitä, että siellä on kerrottu tästä blogsta :) En siis tiedä yhtään, millä perusteella siellä valitaan blogit joista twiitataan. Vaikuttaisikohan asiaan se, että olen itse twiitannut omasta blogistani? Pitääkin alkaa seurata, millaisia twiittejä sieltä tulee.


      Olen miettinyt nyös sitä, onko aktiivisilla blogikeskustelijoilla joka kätevä tapa saada tietää, milloin heidän kommentteihinsa vastataan. Itse saan sähköpostitse ilmoituksen tähän blogiin lähetetyistä kommenteista mutta en vastauksista, joita muut kirjoittavat kommentteihini muissa blogeissa. Se on täysin älytöntä, sillä tämän blogin kaikki kommentit käyvät minulla hyväksyttävänä, joten en tarvitse erikseen enää ilmoitusta siitä, että ne on julkaistu. Sen sijaan haluaisin ilmoituksen siitä, kun joku vastaa minulle muualla, jotta muistaisin keskustelun olevan meneillään.

      Huomasitko esimerkiksi pingviinivillapaitalinkkiä, jonka lähetin sinulle jälkimmäisessä vastauksessa, jonka kirjoitin Kuolema ja pingviini -kommenttiisi? Et varmaan, et saanut siitä sähköpostitse ilmoitusta.

      Pitäisi jaksaa taas perehtyä lisää google-tilin asetuksiin. Ehkä sieltä löytyisi jotain, mistä olisi hyötyä tähän pulmaan...

      Poista
    3. No enpä huomannut enää villapaitalinkkiä, katsoin sen nyt. :) Heti kun Suomeen rantautuu yksinäinen pingviini, laitan adoptiohakemuksen menemään ja aloitan kutomisen!

      Ensimmäiset vastauksesi kommentteihini olen kyllä lukenut, kun olen muistanut tulla tänne tarkistamaan... olisi kyllä näppärää jos toisen blogin kommentin vastauksesta saisi jonkun tiedon. Mitään kikkakolmosta minulla ei nyt siihen ole tiedossa.

      Olen jonkin aikaa seurannut @Kirjablogit -tiliä ja kaikki twiitit ovat olleet lyhyen esittelyn kera linkkejä kirjablogien juttuihin. Twiitti voi tulla hyvinkin nopeasti sen jälkeen kun juttu on julkaistu blogissa, mutta tilin tiedoista ei selviä yhtään kuka sen takana on... ehkä tänne eksyy joku joka tietää tai sitten pitää itse lähestyä kohdetta.

      Poista
    4. Suvi, kiitos vinkeistä! Tuo Kotimaiset kirjablogit -facebook-sivu oli minulle uusi. Myös www.blogilista.fi-sivustolle pystyy lisäämään itse oman bloginsa ja valitsemaan asiasanat, joiden perusteella blogi ryhmitellään sivustolla.

      Poista
    5. Marjaana, ensimmäistä pingviiniä odotellessa... :)

      Kävin katsomassa @kirjablogit-tilin twiittejä ja vaikuttaa siltä, että twiittaaja seuraa tiettyjä blogeja ja twiittaa aina, kun niihin tulee uusia tekstejä. Tili on twiitannut tiedon sellaisistakin blogipostauksistani, joista en ole itse twiitannut mitään. Voisit varmaan itse kysyä Twitterissä suoraan @kirjablogit-tilin haltijalta, miten pääsisit mukaan listalle.

      Poista
    6. Kiitos neuvoista Suvi ja Maria! :)

      Poista
    7. Ainakin bloggerin blogeissa on mahdollista täpätä ilmoita-ruutuun raksi ennen, kun jättää toisten blogeihin kommentin. Silloin saa siihen samaan kirjoitetuista viesteistä itselleen viestin samalla tavalla kuin omasta blogista kaikista viesteistä. Tässäkin kommentoidessani on oikealla alakulmassa ilmoita ja sen edessä ruutu raksittavana. Näin pystyy seuraamaan mitä muut kommentoivat itsesi jälkeen.

      Poista
    8. Ai niin, omaan blogiin tulleet kommentit saat pois sähköpostista, kun menet blogin asetuksiin. Asetuksista alakohta mobiili ja sähköposti. Siellä pitäisi olla Kommentin sähköposti-ilmoitus -kohdassa sähköpostiosoitteesi, johon kommentit tulevat. Kun tyhjennät sen, et enää saa kommentteja sähköpostiisi.

      Poista
    9. Loistavaa! Kiitos, Heli! Arvelinkin, että tähän olisi jokin ratkaisu, mutta oma aika ja energia eivät vain olleet riittäneet siihen, että olisin alkanut selvittää, mikä se voisi olla. Tosi hienoa, että voi kysyä ja saada neuvoja, eikä tarvitse löytää joka asiaan ratkaisua itse.

      Poista
    10. Haa, tuonnehan sen raksin saa laitettua. \o/ Kiitos myös Helille!

      Poista
  3. Minäkin liityin seuraajaksesi jokin aika sitten, mielenkiintoisia kirjoja olet lukenut ja maailmanvalloitus on ollut ainakin minulle yksi antoisimmista lukuhaasteista. Mistä muuten yleensä etsit luettavaa? Oma haasteeni on sen verran alussa, että ns. helppoja maita on vielä jäljellä, mutta vähän hirvittää mitä sitten noista kaikista pikkusaarista löytyy. Tuon Afrikan tähti -haasteen vinkkilistan olenkin jo tallentanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt kirjavalinnoistani. Toistaiseksi minäkin olen sen verran alussa, että suurin osa kirjoista on löytynyt sattumanvaraisesti, kun olen katsellut kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyjä maailmanvalloitusta silmällä pitäen.

      Hyväksi konstiksi on osoittautunut etsiä jonkin kirjaston tietokannasta kaunokirjallisuutta jonkin maan nimellä. Kirjastoissahan asiasanoitetaan kaikki teokset huolella, ja vaikuttaa siltä, että yksi asiasana tapaa olla maa, josta kirja kertoo. Koska olen helsinkiläinen, olen käyttänyt pääkaupunkiseudun Helmet-kirjaston hakua. Valitsen sieltä kohdan tarkennettu haku, laitan maan hakusanaksi ja rajaan hakua kohdissa aineisto: kirja ja kokoelma: kaunokirjat. Joistain maista olen löytänyt sillä tavalla kiinnostavaa luettavaa, toisista taas en.

      Olen myös kokeillut tehdä sentyyppisiä googlehakuja kuin "guatemalalainen kirjailija". Niistä saa usein yhdeksi tulokseksi wikipediasivun, jossa kerrotaan jostakusta tunnetusta kirjailijasta ja hänen teoksistaan. Teosten joukosta saattaa löytyä joku sopiva. Aika monet kirjailijat sijoittavat ainakin jonkin teoksistaan kotimaahansa.

      Olen jo nyt huomannut, että joistakin maista on tosi haastavaa löytää kirjoja. Esimerkiksi Keski-Amerikasta en ole vielä löytänyt yhdestäkään maasta oikein mitään sopivaa, vaikka osaan hyvin espanjaa ja pystyisin lukemaan sikäläisten kirjailijoiden teoksia myös alkukielellä. Myös Afrikassa on maita, joiden kanssa voi tulla tosi vaikeaa.

      Olen saanut jonkin verran vinkkejä tämän blogin lukijoilta blogin facebook-sivuilla ja tutuilta kasvokkain. Joitain lukuvinkkejä olen poiminut toisten blogeista. Toivottavasti vinkkejä tulee vielä paljon lisää siihen mennessä, kun projekti on edennyt niin pitkälle, että uusien maiden valloittaminen on käynyt tosi vaikeaksi.

      Poista
  4. Huomasin, että sinulla ei ollut Japanista kirjoja, joten suosittelen Haruki Murakamin kirjoja varsinkin Norwegian Wood on lempparini, siitä on tehty myös elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ne ovat aina erittäin tervetulleita.

      Murakami olisi varmasti hyvä kirjailija edustamaan Japania. Hänen kirjojaan on moni kehunut, mutta en ole vielä ehtinyt itse tutustua hänen tuotantoonsa. Täytyypä ottaa Norwegian Wood lukulistalle.

      Poista

Gadgetissa oli virhe

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.