Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian parhaat kirjat 2013

Olin aikonut keskittyä viime viikon lopulla pelkästään lukemiseen ja lukea ennen tätä äänestystä vielä muutaman kirjan, mutta elämä päätti toisin. Minulle tarjoutui torstaiaamuna mahdollisuus lähteä loppuviikoksi uutisjuttukeikalle Ukrainaan. Niinpä jouduin lyömään kiireellä lukkoon äänestettävät kirjat niiden joukosta, jotka olin jo ehtinyt lukea, jotta saatoin ajastaa tämän äänestyskirjoituksen ennen lähtöäni.

Koska blogini teema on lukumatkailu, minulla oli kunnolla valinnanvaraa vain käännöskirjojen kilpasarjassa. Annan ääneni seuraavasti:

Blogistanian Globalia 2013
3 pistettä: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
2 pistettä: Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
1 piste: M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Blogistanian Finlandia 2013
3 pistettä: Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

Blogistanian Tieto 2013

3 pistettä: Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

7 kommenttia:

  1. Ghana ikuisesti on minulla lainassa, sen aion pian lukea. Kiinalainen rakkaustarina on hieno, harmi, etten koskaan blogannut siitä. Ihana, että se sai pisteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin pidit Kiinalaisesta rakkaustarnasta. Toivottavasti nautit myös Ghanasta!

      Poista
  2. Olen lukenut Selasin kirjaa jonkun matkaa (en valitettavasti kuitenkaan ehtinyt loppuun ennen tätä äänestystä), ja se vaikuttaa todella lupaavalta. Moni muukin on Ghanaa äänestänyt, mahtaakohan se olla pääsemässä kärkikolmikkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! Minulla on kesken Auli Leskisen Petojen aika, jonka olisin tosi mielelläni ottanut mukaan kotimaisen kirjan äänestykseen, mutta minkäs teet, kun työmatka sotki lukusuunnitelmat.

      Poista
  3. Valo valtameren yllä jäi mulla niukasti listan ulkopuolelle. Hosseinille annoin myös kaksi pistettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä katsomassa sun listaa kunhan tää työmatka (huomenna) päättyy ja ehdin taas tehdä muitakin asioita. Muidenkin listoja olisi kiva käydä nuuskimassa. Oon tosi iloinen, että Ghana ikuisesti pääsi kärkikolmikkoon mutta vähän yllättynyt siitä, että Ja vuoret kaikuivat jäi sen ulkopuolelle.

      Poista
  4. Heitin sinulle Pähkinäkukkukalla kysymys- vastaushaasteen: http://pahkinakukkula.blogspot.fi/2014/02/haastekysymyksia-ja-vastauksia.html
    Osallistua saa jos ehtii ja haluaa. :)

    VastaaPoista

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.