Raitiovaunumatka tuntuu kestävän ihmisiän. Ainakin se kestää koko kirjan ajan, ja sen varrelle mahtuu muistoja koko elämän varrelta. Nainen miettii suhdettaan isään ja äitiin, parasta ystäväänsä ja tämän romansseja, sitä miksi ukki vihasi niin syvästi lapsenlapsensa appiukkoa. Pala kerrallaan lukijalle hahmottuu kokonainen elämäntarina. Miksi nainen erosi aviomiehestään, miten hän tapasi nykyisen rakkaansa Paulin, miksi hänen ja Paulin elämä on muuttunut suhteen alkuaikojen jälkeen niin täysin toisenlaiseksi. Miksi nainen ei enää saa nauttia vapauden huumasta Paulin moottoripyörän kyydissä. Miksi paras ystävä ei ole tukena, kun nainen saa aina uudestaan valtiolliselta poliisilta kutsun kuulusteluun.
Müller on sijoitellut päähenkilön muistot taidokkaasti raitiovaunumatkan varrelle. Hän ei paljasta kerralla liikaa mutta ei myöskään liian vähän. Koko ajan tulee ilmi uusia uteliaisuutta herättäviä seikkoja, mutta tarinaa ei silti ole vaikea seurata, ja ennen pitkää lukija saa vastaukset häntä askarruttaneisiin kysymyksiin. Poikkeus tästä on kirjan loppuratkaisu, joka jäi minun makuuni liian avoimeksi ja arvoitukselliseksi.
Naisen muistoissa on viittauksia Romanian historian vaiheisiin, mutta ennen kaikkea ne kertovat elämästä diktatuurissa. Diktatuurista kertoo myös kirjan painostava tunnelma. Elämä on epätodellisen tuntuista, unenomaista, mutta uni on synkkä ja raskas.
Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita poikkeuksellisten olojen vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämän pieniin ja suuriin iloihin ja suruihin.
 |
| Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni (Tammi 2010) Alkuteos Heute wär ich mir lieber nicht begegnet ilmestyi 1997. |
Uusin maa 
Muut lukemalla valloitetut maat 
Kylläpä vaikuttaa kiinnostavalta ja kun vielä kuulun siihen ryhmään, jolle kirjaa suosittelet, niin pitää tämäkin laittaa lukulistalle.
VastaaPoistaSe oli kyllä lukemisen arvoinen. Kerro sitten, mitä tykkäsit.
PoistaNyt on tämä luettu ja blogattu. Kuinkas sitten kävikään? Blogissa tarkemmin.
VastaaPoistaKiinnostavan analyysin olit kirjoittanut. Tunnistan hyvin tuon ajatuksen, että pitää kirjaa omalla tavallaan hyvänä vaikka ei itse silti pidä siitä lainkaan.
PoistaAhdistuin ennen kirjoista huomattavan herkästi, mutta nyt olen jotenkin huomaamattani muuttunut niin, että ahdistus iskee enää harvoin. Vanhasta muistista hämmästyn kuitenkin aina kuulllessani, että joku muu on ahdistunut kirjasta, jota itse en kokenut ahdistavaksi; identiteettini on edelleen lukijan, joka ahdistuu aina, kun siihen vain on mahdollisuus :)
Tajunnanvirtakirjallisuus jakaa varmasti aina mielipiteet. Osan meistä on helpompaa ja miellyttävämpää heittäytyä sinne tänne harhailevien ajatuskulkujen vietäväksi kuin toisten.