Lapsisotilas, joka joutuu katselemaan
päivittäin äitinsä tappajan kasvoja. Opettaja, joka ei aio antaa
pelolle periksi. Opettajan poika, joka elää äitinsä varjossa.
The War of the Earsin henkilöhahmot
olivat kiinnostavia, mutta tarina loppui harmillisen pian. En ollut
lukiessani varma, oliko kyseessä novelli vai katkelma pidemmästä
teoksesta. Teksti vaikutti siltä, että se olisi hyvin voinut olla
romaanin alku. Se oli täynnä vihjauksia ja viittauksia tuleviin
tapahtumiin. Lukija ehti tutustua hahmoihin ja alkaa arvailla, mitä
heille seuraavaksi tapahtuisi, mutta sitten tarina jo loppuikin.
Ilmeisesti kyse oli kaikesta huolimatta novellista.
Olisin halunnut lukea enemmän
erityisesti majuri Azizimasta, neljätoistavuotiaasta
lapsisotilaasta. Isegawa oli onnistunut kuvaamaan hänet niin, että
tunsin häntä kohtaan myötätuntoa, vaikka hän teki viattomille
ihmisille raakaa väkivaltaa ja nautti teoistaan. Kirjallisuus saa
mielestäni aikaan jotain erityisen arvokasta silloin, kun se auttaa
lukijaa ymmärtämään hahmoja, jotka tekevät tuomittavia tekoja.
Sen sijaan tarinan päähenkilöstä,
äitinsä tossun alla elävästä Beedasta en ollut läheskään niin
kiinnostunut. Jos kyseessä olisi ollut kirjan alku, Beedan hahmo
olisi saattanut vielä kasvaa ja kehittyä kiinnostavammaksi, mutta
novellin mitassa sellaiselle ei ollut tilaa. Beedan äiti oli
kiinnostavampi, mutta hänestäkin olisin saanut pidemmässä
tekstissä irti paljon enemmän.
En ollut aikaisemmin lukenut
lapsisotilaista kertovaa kirjallisuutta, mutta The War of The Ears
herätti kiinnostukseni aihetta kohtaan. Suomeksi aiheesta on
ilmestynyt ainakin Ishmael Beahin omaelämäkerta Leikin loppu -
lapsisotilaan muistelmat (Like 2007). Voisin ottaa sen lukulistalleni
Sierra Leonen kirjaksi.
Osallistun tällä novellilla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen ja Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
Olen lukenut yhden kirjan lapsisotilaista (olikohan Ei kenenkään lapset?) ja se oli tosi karmaiseva. todentuntuinen ja juuri siksi niin karmaiseva.
VastaaPoistaAihe on yksi hirveimmistä, joten sitä hyvin käsittelevät kirjat ovat varmasti kaikki karmeita. Varasin juuri Leikin lopun kirjastosta; saa nähdä, kestänkö lukea sitä...
PoistaUzodinma Iweala on kirjoittanut lapsisotilaista teoksessa Beasts of No Nation (2005), suomennettu nimellä Ei kenenkään lapset. Teos sijoittuu johonkin Afrikan maahan, maata ei ole mainittu. Oli aika hurja lukukokemus.
VastaaPoistaOli varmasti. Aihe on niin hirvittävä, ettei siitä hyvin kirjoitettu kirja voi olla muuta kuin todella ahdistava.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista